Onko minulla toivoa "parantua" alkoholismista kun ol3n juonut 6 vuotta lähes joka päivä?
Avokatkojen ajan olen ollut 4 päivää ilman. Järki sanoo, että lopeta juominen, mutta vieroitusoireet ja himo sanovat muuta. Olen 37v nainen. maksa-arvoja ei voi nyt ottaa toisen leikkauksen takia (onnettomuus)
Kommentit (26)
Et ainakaan menetä mitään jos yrität,olen itsekin lopettamassa juomisen mutta en haluaisi mihinkään ryhmiin. Yksin tuskin onnistun enkä halua antabuskapselia. En oikein tiedä mitä tekisin
Onko sun mieli vahva? valitatko vai teetkö? oletko fiksu vai et ?
Nämä ovat ne isoimmat kysymykset. Valittaja ja heikkomielinen hölmö ei pääse koskaan mistää yli, fiksu vahvamielinen pääsee.
Elämä selvänä on hienoa. Aloita uusi hieno elämäsi päivä kerrallaan.
Tahto pitää olla OMASTA takaa, eikä esim. ulkoisesta painostuksesta. Itsellä oli vuosia sitten vuosien ajan raakaa päivittäistä juomista. Työni tein, mutta iltoisin. Ja tuskinpa aamulla ihan tikissä olin. Perheen ja työn takia jouduin yrittämään ponnettomia taukoja max. Viikko ja lipsahti aina samaan. Mutta eräänä päivänä halusin ITSE lopettaa! Ei perheen, ei työn vaan ITSENI TAKIA. Onnistuin ja onnistuu sinultakin kunhan syy on oikea. Ei muut vaan SINÄ. 👍
Lopeta valittaminen ja tee asioille jotain. Ihminen joka ottaa uhriutujan roolin jo heti ensikättelyssä tulee aina häviimään kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Et ainakaan menetä mitään jos yrität,olen itsekin lopettamassa juomisen mutta en haluaisi mihinkään ryhmiin. Yksin tuskin onnistun enkä halua antabuskapselia. En oikein tiedä mitä tekisin
Aa:sta saa keskusteluapua ihan yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tahto pitää olla OMASTA takaa, eikä esim. ulkoisesta painostuksesta. Itsellä oli vuosia sitten vuosien ajan raakaa päivittäistä juomista. Työni tein, mutta iltoisin. Ja tuskinpa aamulla ihan tikissä olin. Perheen ja työn takia jouduin yrittämään ponnettomia taukoja max. Viikko ja lipsahti aina samaan. Mutta eräänä päivänä halusin ITSE lopettaa! Ei perheen, ei työn vaan ITSENI TAKIA. Onnistuin ja onnistuu sinultakin kunhan syy on oikea. Ei muut vaan SINÄ. 👍
Sama vielä:
Tarvitsee vielä lisätä, että ei tämä elämä ole onneksi ja auvoksi sen myötä muuttunut että sitä on turha odottaa. Ainoastaan se oma sisäinen maailma muuttunut paremmaksi, eikä ole niitä järkyttäviä ahdistuksia normielämän ongelmista. Ulkoiset hyvät on että rahaa säästyy.
En tiedä kauanko tätä jatkuu, en ole maaleja laittanut. Mutta sen verran tästä on ollut hyötyä, että toivottavasti loppuun asti.

Kaikilla ihmisillä on huolia ja ongelmia. Nehän tavallaan jopa vähän voimistuu kun niitä ei voi turruttaa alkoholilla, että tuo on varmaan aika normaali kokemus. Ja ehkä alkoholisteilla vielä niitä turrutettavia asioita löytyy enemmänkin kuin muulla, josta syystä ovat alkoholisoituneet. Jos sellaisia on niin niihin kannattaa hakea jotain muuta apua kuin alkoholi.
On sulla. Itsekin lopetin 40 vuotiaana. Kävin avominnen ja nykyisin käyn ryhmissä. AA-ryhmät on todella hyvä apu raittiuteen jos todella sitä haluat. 12 askelta ja vertaistuki auttaa. Facesta löytyy myös hyvä ryhmä kun laitat hakuun alkoholismin tavalliset kasvot.
Tsemppiä. Sinäkin pystyt ja se ON mahdollista.
Suosittelen hakeutumaan hoitoon. Itse kävin minnesota-hoidon ja nyt reilu pari vuotta raittiina. En olisi omatoimisesti kyennyt raitistumaan, vertaistuki oli ja on edelleen isossa roolissa omassa toipumisessani.
Alkoholismistahan ei tosiaan voi parantua, mutta siitä voi toipua. Tarkoittaa siis sitä että paluu kohtuukäyttöön ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Et ainakaan menetä mitään jos yrität,olen itsekin lopettamassa juomisen mutta en haluaisi mihinkään ryhmiin. Yksin tuskin onnistun enkä halua antabuskapselia. En oikein tiedä mitä tekisin
Tähän kommenttiin nyt pilkkaajat tarttuvat heti, mutta tosiasia on, että Jeesukselle Kristukselle, elävälle Jumalalle on kaikki mahdollista. Itse pääsin Jeesuksen avulla irti alkoholista 25 v sitten. En tarvinnut ryhmiä raitistuakseni, mutta seurakunta on tullut tärkeäksi osaksi elämääni toki myöhemmin uskon tiellä eteenpäin kulkiessa.
Meitä alkoholin(kin) himosta hänen avullaan vapautuneita on paljon. Joku vapautuu kerralla, toisen tie on kuoppaisempi, mutta jos annat itsesi ja koko elämäsi hänelle, hän sen kyllä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen debiili juo alkoholia
Olipa tyhmä kommentti. Ilmeisesti olet nisti joka yrittää korottaa itseään polkemalla alkoholia juovia. Tyypillistä teille.
Kannattaa omaksua myös sairauskäsite. Itsellä niksahti yksi palikka päässä kohdilleen kun ymmärsin, että se on etenevä ennen aikaiseen kuolemaan johtava sairaus, johon mulla on geeniperimä ja jonka ainoa hoito on täysiraittius
Kannattaa lähteä hoitamaan sitä. Olen saanut paljon hyvää elämääni raittiuden myötä. Vielä kaksi vuotta sitten ajatus oli minulle täysin mahdoton, luin kirjan viimeinen pisara ja siitä se lähti.
Itselläni ratkaiseva sysäys oli kun luin erään maksakirroosipotilaan viimeisistä viikoista. Kuolemaa en sinänsä pelkää mutta se tyyli millä se tapahtuu. Eihän sitä itse valita voi, mutta elimeni paskaksi juoneena en halua kitua ja odottaa loppua.
Itse menin al anoniin. Menin myös terapiaan.
Isä lapsuuteni joi.
Itse join liikaa.
Muistelin lapsuutta ja niitä oloja, kun juoksin intona, leikin. En siihen hyvään oloon alkoholia tarvinnut. Metsän tuoksu. Hengästyminen.
Alkoholin kanssa en voinut suunnitella asioita, kun oli mielessä, josko olen juovuksissa tai krapulassa.
Lopetin, kun sain siitä juomisesta tarpeekseni,
Onhan se oma prosessi.
En kaivannut krapulaa. Se kännin hienous ei enää voittanut krapulan kärsimystä.
Soin itse itselleni muutoksen.
Kestin ne häpeän tunteet. Aloin ajatella, että tämä on minun elämäni ja minun valintani.
Mitä minä itse elämässäni haluan.
Nämä asiat tai aatokset auttavat:
1. Ole itse itsellesi armollinen
2. Mitä sinä haluat?
3. Aina voi aloittaa alusta
4. Aamut on ihania. Niitä on hieno odottaa ja nauttia niistä.
5. Suo itse itsellesi hyvää
6. On monia ihmistä irrottautunut alkoholista ja vaikka mitä on sitä ennen tapahtunut. Minä arvostan heitä.
7. Valitse itse itsellesi hyviä juttuja, sellaisia kantavia.
8. Suo itse itsellesi hyvä
Itse jo parikymmentä vuotta irti alkoholista. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän vapautti juomisen himosta ja antoi täällä ajassa merkityksellisen ja myös iankaikkisuuteen jatkuvan elämän yhteydessään.
Siunausta kaikille, tavalla tai toisella raitistuneille lähimmäisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ainakaan menetä mitään jos yrität,olen itsekin lopettamassa juomisen mutta en haluaisi mihinkään ryhmiin. Yksin tuskin onnistun enkä halua antabuskapselia. En oikein tiedä mitä tekisin
Tähän kommenttiin nyt pilkkaajat tarttuvat heti, mutta tosiasia on, että Jeesukselle Kristukselle, elävälle Jumalalle on kaikki mahdollista. Itse pääsin Jeesuksen avulla irti alkoholista 25 v sitten. En tarvinnut ryhmiä raitistuakseni, mutta seurakunta on tullut tärkeäksi osaksi elämääni toki myöhemmin uskon tiellä eteenpäin kulkiessa.
Meitä alkoholin(kin) himosta hänen avullaan vapautuneita on paljon. Joku vapautuu kerralla, toisen tie on kuoppaisempi, mutta jos annat itsesi ja koko elämäsi hänelle, hän sen kyllä tekee.
Nämä on vähän hankalia, kun nämä ei ole sellaisia kuin AA että kävelet sisään ja olet mukana jengissä. Ei sinne uskoon pätkähdetä noin vaan että alanpa uskoa. Mieti omalle kohdallesi jos joku hokisi sinulle että alappa nyt vain uskoa keijuihin ja tonttuihin. Ei se vaan toimi niin. Se miksi joku hurahtaa ja joku toinen ei on vähän mysteeri, mutta tahdon asia se ei kyllä ole. Se on voimakas kokemus että mitään sen suurempaa jumaluutta ei ole, ei se muutu vain sillä että päättää niin. Sitä paitsi uskovaiset ihmiset vaikuttaa ei-uskovaisen mielestä sekopäisiltä.
Toivoa on: tervetuloa AA:han🙏💛
https://www.aa.fi/groupsearch.php