Masennustako?
Koko sana taitaa olla aika kulunut...Mutta, haluaisin kuulla kokemuksianne ja kommenttejanne tilanteeseeni.
Olen pienten lasten koti-äiti. Ulkoisesti kaikki on kunnossa, terveet lapset, hyvä mies, ei tal.ongelmia jne. Luonteeni on aina ollut aika ailahtelevainen, ts. on parempia ja huonompia kausia.Huonot kaudet menevät yleensä muutamassa päivässä ohi. Sängyn pohjalle en ole jäänyt makailemaan, eikä se toki olisi mahdollistakaan.
Nyt on menossa taas alavireinen kausi, kestänyt muutaman päivän. Tilanteen laukaisi lapseni kaverihuolet, jotka paisuivat mielessäni liiankin suuriksi ja rupesin vetelmään kaikenlaisia johtopäätöksiä. Ympäristön näen erittäin negatiivisena, tuntuu että kaikki ihmiset ympärilläni ovat minua vastaan/ eivät pidä minusta/pitävät lapsiani huonosti kasvatettuina jne. Itsesyytökset ovat kovia.
Aloin näkemään jopa hyvän ystäväni kääntäneen minulle selkänsä. Olen puhunut tästä miehelleni, joka totesi ajatusteni olevan vainoharhaisia. Hän kyllä tukee minua ja sai silmäni avautumaan. Itse asiassa ymmärrän koko ajan, että vika on ajatuksissani, ei ympärillä olevissa ihmisissä, mikä lienee hyvä asia...
Tämä on äärettömän kuluttavaa ja väsyttävää. Ajatukset kiertävät kehää ja minulla on uniongelmia.Tilannettani hankaloittaa se, että paikkakunnallamme on huonosti apua saatavilla. Joten nyt ensisijaisesti kaipiaisin kommentteja ihmisiltä joilla on ollut/on samankaltaisia ongelmia. Ja jos vinkkejä, miten saisi ajatusten rataa kääntymään oikeille urille, otan mielelläni vastaan.
Voi olla, että sepustus oli sekava ja tilannettani tuntemattoman on vaikea ongelmaani hahmottaa,mutta jos joku sai kiinni pointista, niin jo se varmaan helpottaa oloani.
Kommentit (5)
Siis niin sanoovat viisaat, pari huonoa päivää silloin tällöin ei ole mitään sairautta... Mutta tosiaan, jos masentamaan alkaa, huolestuu hurjasti ja ei saa nukuttua/nukahdettua ja alkaa kiertää kehää, niin tietysti voi ottaa mielialalääkityksen ja alkaa prosessoida asioita. (Itse jouduin ottamaan lääkityksen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kyllä se elämä siitä sitten oikeni ajan kanssa.)
Mutta jos ei ole varsinaista masennusta, niin sekin auttaa, jos huomaa huonojen päivien olevan yhteydessä kiertoon tai vaikka yleiseen väsymykseen taikka syömättömyyteen (verensokerin lasku tai epätasapaino) niinkuin edellä jo joku kirjoitti. Jos mitään yhteyttä ei ole, niin sitten vois auttaa se, että keskityt elämään elämää miettimättä kaikkea, erityisesti ihmisten sanomisia ja tyhjänpäiväisiä reaktioita. Ymmärrän, että kaikki ollaan joskus tosi herkkiä arvostelulle ja " pahoille katseille." Mutta jos jää jokaista juttua miettimään ja tulkitsemaan, niin oman pään sisältö alkaa tuntua toistenkin ajattelemalta, vaikka niin ei todennäköisesti todellisuudessa ole... Eli kun itse suret ja masentelet omia vikojasi ja heikkouksiasi, niin sitten luulet, että muut sanomisillaan tarkoittaakin sua vaikka voivat ajatella oikeesti ihan eri asiaa.
Kai sulla on niitä hyviä ystäviä ja mukavia harrastuksia? Molemmat auttaa, välillä auttaa kun saa purnata sydämensä kyllyydestä hyvälle ystävälle ja sitten taas näyttää maailma paremmalta. Harrastukset taas tuottaa mielihyvää ja sitä kautta nostaa mukavampia tunteita pintaan... Ja kunnon hikilenkki tekee mulle ainakin terää, kun oikein meinaa alkaa ahdistaa, juoksun jälkeen yleensä paha mieli on mennyt pois ja voi miettiä mukavampia... Oi tätä naisen elämää, ei ole ruusuisia päiviä jatkuvasti kenelläkään...
mutta, mulla ollut ihan selvä syy, iso huoli eräästä asiasta, asia on nyt hoidettu, mutta sen jälkeen tunsin, että olen jotenkin paljon väsyneempi, en jaksa aloittaa mitään uutta, yritän mennä siitä, mistä aita on matalin, paitsi lastenhoito, siinä yritän aina parhaani, jaksamiseni mukaan kuitenkin.
Mietin usein, pitäiskö hakea jotakin mielialalääkkeitä. Varsinkin kun näen joitakin tuttuja, jotka ennen ovat olleet tosi apaattisen tuntuisia, niin yhtäkkiä he ovat muuttuneet esim muutamassa kuukaudessa tosi iloisiksi ja täynnä energiaa oleviksi, homaan usein ajattelevani, että syököhän tuotikin mielialalääkettä, koska on nyksyisin noin iloinen aina !
Minua auttaa, että käyn säännöllisesti eräässä tukiryhmässä, juttelen ystävilleni myös negatiiviivisistä olotiloista ja olen sanonut läheisilleni ääneen, että nyt en jaksa jotakin tiettyä ihmistä kohdata tai tehdä jotakin asiaa. Esim musta tuntuu, että joku ihminen saattaa olla niin energian imijä, että en yksinkertaisesti jaksa tavata. Haluan mahdollisimman tasaista elämää. Kait olen sitten masentunut. Yöt saan kyllä nukuttua hyvin, vauva on kin alkanut nukkumaan paljon paremmin. Sinuna ainakin soittaisin jonnekkin tukipalveluun, missä voidi jutella edes puhelimitse sieltä osataan neuvoa mitä kannattaa tehdä seuraavaksi, jotakin tukipalveluja saattaa olla lähelläkin, mistä ei tiedä. keskustelu autaa vertaisryhmissä !
itsesyytökset, ajatukset kiertävät kehää ja muut ovat minua vastaan.
Eli hyvin tutulta kuulostaa. Minut diagnosoitiin toisen lapsen syntymän jälkeen masentuneeksi ja söin mielialalääkkeitä vuoden verran. Nyt, kun lapset ovat 5- ja 3,5-vuotiaita, olen jälleen tilanteessa, että tarkkailen itseäni masennusoireiden suhteen. Tilanteen laukaisi onneton riita tuttujen kanssa, jossa lasten tekemiset olivat keskeisiä. Tutut tunteet ponnahtivat esiin: riittämättömyys äitinä, itsesyytökset, asian ylettömyyksiin vatvomiset. Tähän soppaan kun lisätään työstressi ja tyytymättömyys työ- ja asuinpaikkaan, niin tässä alkaa tulla jo myös fyysisiä loppuunpalamisen oireita.
Koeta päästä purkamaan ajatuksiasi johonkin: perheneuvola, kunnan psykiatrian poliklinikka, tai edes palveleva puhelin (mielenterveysseura vai kuka pitääkään?). Itseäni harmittaa, etten ajanut itselleni riittävän voimakkaasti terapiaa, johon saisi Kelan tukea. Tulen kulkemaan tätä hyvien ja huonojen kausien aaltoliikettä koko aikuisikäni, sillä kriisejähän ihmisellä riittää. Meillä on vain erilaisia valmiuksia käsitellä niitä ja selviytyä niistä. Minulla niitä ei näytä olevan lainkaan.
Älä jää yksin ajatustesi kanssa!
vilpertiina:
itsesyytökset, ajatukset kiertävät kehää ja muut ovat minua vastaan.Eli hyvin tutulta kuulostaa. Minut diagnosoitiin toisen lapsen syntymän jälkeen masentuneeksi ja söin mielialalääkkeitä vuoden verran. Nyt, kun lapset ovat 5- ja 3,5-vuotiaita, olen jälleen tilanteessa, että tarkkailen itseäni masennusoireiden suhteen. Tilanteen laukaisi onneton riita tuttujen kanssa, jossa lasten tekemiset olivat keskeisiä. Tutut tunteet ponnahtivat esiin: riittämättömyys äitinä, itsesyytökset, asian ylettömyyksiin vatvomiset. Tähän soppaan kun lisätään työstressi ja tyytymättömyys työ- ja asuinpaikkaan, niin tässä alkaa tulla jo myös fyysisiä loppuunpalamisen oireita.
Koeta päästä purkamaan ajatuksiasi johonkin: perheneuvola, kunnan psykiatrian poliklinikka, tai edes palveleva puhelin (mielenterveysseura vai kuka pitääkään?). Itseäni harmittaa, etten ajanut itselleni riittävän voimakkaasti terapiaa, johon saisi Kelan tukea. Tulen kulkemaan tätä hyvien ja huonojen kausien aaltoliikettä koko aikuisikäni, sillä kriisejähän ihmisellä riittää. Meillä on vain erilaisia valmiuksia käsitellä niitä ja selviytyä niistä. Minulla niitä ei näytä olevan lainkaan.
Älä jää yksin ajatustesi kanssa!
olen aikaisemmin, ja joskus toki vieläkin tuntenut samantyyppisiä ajatuksia, jossa tuntuu ikään kuin olisi jätetty " yhteiskunnan ulkopuolelle" , muut pitävät itseä, omaa perhettä jne. outona tai epämiellyttävänä... Ei tee mieli lähteä kotoa mihinkään jossa muut näkevät ja mahdollisesti mielessän arvostelevat.. Oma itse tuntuu vastenmieliseltä ja kaikki vähän synkältä. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta itse pääsin iän myötä tällaisista tuntemuksista eroon, kun itsetunto kasvoi ja muiden mielipiteet lakkasivat niin paljon kiinnostamasta. Ryhdyin myös pitämään itsestäni huolta, harrastamaan liikuntaa ja myös syömään TARPEEKSI, ja terveellisesti, itse ainakin huomasin että ns. laihduttaminen eli liian vähän ja liian harvoin syöminen teki ainakin minun mielialalleni huonoa, samoin kahvin, limun ja alkoholin juominen sekä ns. pikaruoan syöminen (pizzat, hampit, voileivät aterian korvikkeena, pelkän salaatin syöminen). En olisi itsekään ennen uskonut, miten tärkeää on syödä kunnon ruokaa. Niin ja vielä, jos syöt pillereitä, tarkista että ne ovat sinulle sopivat, jotkut merkit aiheuttavat ainakin minulle " maailman mustenemista" .
Tsemppiä, pää pystyyn, viis muiden mielipiteistä, sinä itse elät sinun elämäsi eikä kukaan muu. :)