Lue keskustelun säännöt.
Suru siitä ettei ole tarjonnut lapsille iloista lapsuutta
04.11.2022 |
Nyt kun lapset jo ovat teini-ikäisiä niin minua kalvaa ahdistus ja suuri suru siitä etten ole pystynyt tarjoamaan heille lapsuutta iloisen äidin kanssa.
Toki olen heitä kuskannut paikasta toiseen, ollaan tehty juttuja ja olen kokenut, että he ovat olleet iloisia ja tyytyväisiä. Mutta vaikeimpina aikoina olen itse ollut puhki, ja nyt jälkeenpäin tunnen, että olin usein surumielinen, äkäinen ja stressaantunut enkä nauttinut tuosta ajasta lainkaan.
Tuntuu että pilasin koko perheen lapsiperheajan. Ei diagnoosia, mutta uskon olleeni ja olevani ajoittain masentunut ja kateellinen siitä että muut jaksavat olla iloisia. Ja tästäkin on huono omatunto.
Kommentit (36)
Kauheinta mitä lapselle voi tapahtua, on katsoa lähikaupassa itkuntuhruisin silmin, kun muiden perheiden lapset saavat savulohta ja raikkaita voileipiä. Tästä jää ikuiset traumat. Usein näistä lapsista tulee aikuisena kalastajia, jotta ei enää koskaan, ikinä, tarvitse olla itkuntuhruisin silmin lohen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Juuri noin sanoisi myös minun äitini jos hänelle puhuisin. Nimenomaan vetoasi materiaan, mummolakäynteihin, reissuihin ym. Sanoisi että on rakastettu. Juttu vaan on niin että sinä et tee palvelusta lapsellesi kun tarjoat nuo asiat. Lapsen kuuluu saada nuo vanhemmiltaan. Vanhempi on ne velkaa kun lapsia tekee. Ja vanhempi on velkaa myös hyvän ja turvallisen lapsuuden, materia ja harrastukset eivät riitä. Ei läheskään.
Ja tuo huonoissa asioissa vellominen... Hän varmasti mielellään lopettaisi sen. Mutta hän ei voi.
Olit kuitenkin henkisesti terve. Itselläni sama suru ja lisäksi sain psykoottisia raivokohtauksia miestä kohtaan. Lapset varmasti pelkäsivät minua. Sairastan skitsofreniaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Tuo on niin perus, että luetellaan materialistiselta tasolta kaikki mitä lapsen eteen on tehty, mutta sitten sellainen emotionaalinen yhteys on voinut olla mitä vaan. Vanhempi huomioi lähinnä ne fyysiset jutut mitkä on lapselleen mahdollistanut, mutta jos muuten on olosuhteet ollut puuttelliset/epäterveet/haitalliset, niin leireillä ynnämuilla ei sitä voi korvata.
Kuitenkaan tuo mainitsemasi menneiden negatiivisten juttujen muistelu, niistä syyttäminen ja niissä rypeminen ei oo hyödyllistä. Se tuo vaan sitä negatiivisuutta tähän hetkeen.
Joo kyllähän se on tosi PERUS, että listaa ne asiat joista lapsi on marmattanut ikäviä puolia, tämähän on ihan selvä. Miksi ihmeessä kukaan listaisi niitä asioita joista ei ole kyse??
Harmi että sinun vanhempasi puutteet ovat henkisiä, ja ovat ne puutteet sinuun siirtäneet, ja nyt vellot niissä, meillä tuollaista ei ole ollut, vaan lapsella on minusta, äidistään pelkkää hyvää sanottavaa, ja kiitosta siitä miten äiti on aina ollut tukena ja turvana kun muu on mennyt pieleen.
Tyhmät ihmiset eivät ymmärrä olevansa tyhmiä. En kerro ketä tarkoitin, se ei auta. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Juuri noin sanoisi myös minun äitini jos hänelle puhuisin. Nimenomaan vetoasi materiaan, mummolakäynteihin, reissuihin ym. Sanoisi että on rakastettu. Juttu vaan on niin että sinä et tee palvelusta lapsellesi kun tarjoat nuo asiat. Lapsen kuuluu saada nuo vanhemmiltaan. Vanhempi on ne velkaa kun lapsia tekee. Ja vanhempi on velkaa myös hyvän ja turvallisen lapsuuden, materia ja harrastukset eivät riitä. Ei läheskään.
Ja tuo huonoissa asioissa vellominen... Hän varmasti mielellään lopettaisi sen. Mutta hän ei voi.
Nämä ovat siis oman lapseni sanoja, ikävää että sinulla on ollut huono äiti, minun lapsellani sitä kuitenkaan ei ole ollut. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Juuri noin sanoisi myös minun äitini jos hänelle puhuisin. Nimenomaan vetoasi materiaan, mummolakäynteihin, reissuihin ym. Sanoisi että on rakastettu. Juttu vaan on niin että sinä et tee palvelusta lapsellesi kun tarjoat nuo asiat. Lapsen kuuluu saada nuo vanhemmiltaan. Vanhempi on ne velkaa kun lapsia tekee. Ja vanhempi on velkaa myös hyvän ja turvallisen lapsuuden, materia ja harrastukset eivät riitä. Ei läheskään.
Ja tuo huonoissa asioissa vellominen... Hän varmasti mielellään lopettaisi sen. Mutta hän ei voi.
Nämä ovat siis oman lapseni sanoja, ikävää että sinulla on ollut huono äiti, minun lapsellani sitä kuitenkaan ei ole ollut. Onneksi.
Muuten vaan menossa terapiaan kun "velloo" lapsuuden huonoissa kokemuksissa.
Minun kotioloistani on puuttunut emotionaalista läsnäoloa ja tunnetaitojen hallintaa, ja se on vaikuttanut kielteisesti meidän lasten mielenterveyteen aikuisena.
Vanhempani ovat kuitenkin tehneet myös paljon asioita oikein, ja yrittäneet varmasti aina parhaansa. Olen paljosta kiitollinen, vaikka välit ovatkin etäiset näiden tunneongelmien johdosta.
Se, mistä olen erityisen kiitollinen on että itsetuntoani ei ole kuitenkaan nujerrettu täysin lakoon, vaan minulla on ollut aikuisena voimavaroja ja rohkeutta hakea apua. Olen saanut vuosien saatossa melko hyvin korjattua tunne-elämän vaurioita. Minulle on kehittynyt taitoja, joiden ansiosta osaan rakentaa terveitä ihmissuhteita ja suojella itseäni niiltä ihmissuhteilta, jotka vaarantavat mielenterveyttäni.
Valitettavasti näihin riskiä sisältäviin ihmissuhteisisiin kuuluvat myös suhteet vanhempieni kanssa. Siksi olen ottanut etäisyyttä, enkä ole kovin aktiivisesti yhteydessä. Kuitenkin, mitä paremmaksi omat ihmissuhdetaitoni ja itseluottamukseni kehittyvät, sitä helpompaa minun on olla tekemisissä myös vanhempien kanssa sellaisella tavalla, joka ei vahingoita itseäni tai heitä. Hiljalleen välit ovat tämän tuloksena lämmenneet. Ylimpiä ystäviä meistä ei tule koskaan, mutta tilanne on kuitenkin nyt paljon parempi kuin ennen. Olemme voineet jopa puhua näistä asioista heidän kanssaan avoimesti, vaikka se vaikeaa onkin.
Ap, en tiedä lohduttaako tämä sinua, mutta itse en ajattele vanhemmistani pahaa enkä kanna kaunaa. Suren joskus sitä, ettei lapsuuteni mennyt eri tavalla, mutta en syytä asiasta vanhempiani vaan ymmärrän että he yrittivät parhaansa, ja olen siitä kiitollinen. Olen ylpeä siitä että olen kasvanut itsenäiseksi ja melko tasapainoiseksi aikuiseksi ihmiseksi, ja osannut aktiivisesti hankkia muualta niitä tietoja ja taitoja joita en kotoa ole saanut. Mielestäni vanhempani onnistuivat vanhemmuudessaan riittävän hyvin, ottaen huomioon millaiset lähtökohdat heillä itsellään on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Tuo on niin perus, että luetellaan materialistiselta tasolta kaikki mitä lapsen eteen on tehty, mutta sitten sellainen emotionaalinen yhteys on voinut olla mitä vaan. Vanhempi huomioi lähinnä ne fyysiset jutut mitkä on lapselleen mahdollistanut, mutta jos muuten on olosuhteet ollut puuttelliset/epäterveet/haitalliset, niin leireillä ynnämuilla ei sitä voi korvata.
Kuitenkaan tuo mainitsemasi menneiden negatiivisten juttujen muistelu, niistä syyttäminen ja niissä rypeminen ei oo hyödyllistä. Se tuo vaan sitä negatiivisuutta tähän hetkeen.
Joo kyllähän se on tosi PERUS, että listaa ne asiat joista lapsi on marmattanut ikäviä puolia, tämähän on ihan selvä. Miksi ihmeessä kukaan listaisi niitä asioita joista ei ole kyse??
Harmi että sinun vanhempasi puutteet ovat henkisiä, ja ovat ne puutteet sinuun siirtäneet, ja nyt vellot niissä, meillä tuollaista ei ole ollut, vaan lapsella on minusta, äidistään pelkkää hyvää sanottavaa, ja kiitosta siitä miten äiti on aina ollut tukena ja turvana kun muu on mennyt pieleen.
Hups, taisin osua triggerkohtaan :D jos siis kirjoitit lainatun tekstin.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Tuosta tulee mieleen prinssi Harry. Kaikki tietävät hänen vanhempien epäonnistuneesta avioliitosta ja äidin kuolemasta, kun pojat olivat teini-ikäisiä. Harryn isoveli oli tuleva kruununperijä ja Harry koki olevansa syrjitty. Harry on viime vuosina kertonut kauheasta lapsuudestaan julkisesti. En jaksa enää tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Hänen synnyinmaassaan on valtavat luokkaerot, mutta hän sai lapsena nauttia monista eduista. Moni tavallisen perheen lapsi joutui myös kärsimään vanhempien erosta, mutta heillä ei ollut turvana sukua ja varallisuutta. Harry ei selvästi tajua tätä ollenkaan. Hän näkee kaiken vääristyneinä. Hän on joskus maininnut mielenterveyspngelmat. Sääli, että hän ei ole saanut sopivaa apua niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Ehkä petit itseäsi. Tarjosit lapselle hajonneen kodin ja yritit paikata sitä reippaalla itseriittoisella suorittamisella.
Kuuntele tarkkaan lapsen kokemus omasta lapsuudestaan, vähättelemättä tai vääntelemättä sitä.
Masentuneen äidin esikoisena voin sanoa, että en ajattele lapsuudestani, että se olisi voinut olla jotain muuta. Se oli sitä mitä oli ja äiti teki parhaansa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin lasten parhaimmat vuodet hyvin stressaavassa työpaikassa ja aina väsynyt sekä kävin terapiassa. Olen myös suruissani, että parhaat vuodet meni noin.
Tähän vielä kommentoin, että meille menee nyt teinien kanssa hyvin. Meillä on hauskaa yhdessä ja he ovat järkeviä nuoria. Toivottavasti eivät muistele huonolla noita aikoja. Heidän isänsä on kuitenkin aina ollut tukena ja turvana vaikka olen ajoittain vetäytynyt itsekseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan, vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.
Tuosta tulee mieleen prinssi Harry. Kaikki tietävät hänen vanhempien epäonnistuneesta avioliitosta ja äidin kuolemasta, kun pojat olivat teini-ikäisiä. Harryn isoveli oli tuleva kruununperijä ja Harry koki olevansa syrjitty. Harry on viime vuosina kertonut kauheasta lapsuudestaan julkisesti. En jaksa enää tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Hänen synnyinmaassaan on valtavat luokkaerot, mutta hän sai lapsena nauttia monista eduista. Moni tavallisen perheen lapsi joutui myös kärsimään vanhempien erosta, mutta heillä ei ollut turvana sukua ja varallisuutta. Harry ei selvästi tajua tätä ollenkaan. Hän näkee kaiken vääristyneinä. Hän on joskus maininnut mielenterveyspngelmat. Sääli, että hän ei ole saanut sopivaa apua niihin.
No ei aatana. Meniskö tää kategoriaan "pää pystyyn, jollain on asiat vielä huonommin" kannustuslauseen kanssa. Kun ihminen on sellainen psykofyysinen kokonaisuus, niin myös ne psyykkiset jutut vaikuttaa hyvinvointiin, ei vain fyysiset. "Hän näkee kaiken vääristyneenä" on myös melkoisen vahva väite heittää henkilöstä, jonka pään sisällä olemista tuskin olet ollut kokeilemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin lasten parhaimmat vuodet hyvin stressaavassa työpaikassa ja aina väsynyt sekä kävin terapiassa. Olen myös suruissani, että parhaat vuodet meni noin.
Tähän vielä kommentoin, että meille menee nyt teinien kanssa hyvin. Meillä on hauskaa yhdessä ja he ovat järkeviä nuoria. Toivottavasti eivät muistele huonolla noita aikoja. Heidän isänsä on kuitenkin aina ollut tukena ja turvana vaikka olen ajoittain vetäytynyt itsekseni.
No mutta loppujen lopuksi kaikki on hyvin, eikö vaan. Menneisyyden virheissä on turha velloa. Etkö ole kuullut vai etkö usko, että kaikki ne valinnat ja päätökset, joita on tullut tehtyä, ovat johtaneet siihen hetkeen, mitä eletään nyt. Jos pääsisit korjaamaan menneisyydestäsi mieltäsi kalvavia asioita, se voisi muuttaa tätä hetkeä jopa oleellisesti. Kannattaako tuota taitoa haikailla, kun et kuitenkaan voi olla täysin varma, olisiko asiat nyt paremmin vai huonommin. Oikeastaan meillä ei ole kuin tämä hetki, taaksepäin ei pääse millään, eteenpäin vain elämällä.
Joo kyllähän se on tosi PERUS, että listaa ne asiat joista lapsi on marmattanut ikäviä puolia, tämähän on ihan selvä. Miksi ihmeessä kukaan listaisi niitä asioita joista ei ole kyse??
Harmi että sinun vanhempasi puutteet ovat henkisiä, ja ovat ne puutteet sinuun siirtäneet, ja nyt vellot niissä, meillä tuollaista ei ole ollut, vaan lapsella on minusta, äidistään pelkkää hyvää sanottavaa, ja kiitosta siitä miten äiti on aina ollut tukena ja turvana kun muu on mennyt pieleen.