Lue keskustelun säännöt.
Olenko mielestänne vaan heikko?
03.11.2022 |
Tämä ei ole provo, toivoisin todella mielipiteitä.
Lyhyesti: olen kaksisuuntainen keski-ikäinen nainen. Lapsuudessani kaksi sukulaistani käytti minua hyväkseen useiden vuosien ajan. Toinen heistä on tunnustanut minulle hyväksikäytön alkaneen, kun olin 2- vuotias.
Yksi lapsistani päätti päivänsä vuosia sitten ja jätti jälkeensä kirjeen, jossa syytti suoraan minua ratkaisustaan.
En ole ollut täydellinen äiti, mutten mielestäni huonokaan. Muihin lapsiini minulla on hyvät välit.
Huomaan, etten jaksa aukoa asiaa enempää, mutta kysyisin, olenko mielestänne ihan luuseri, kun tuntuu, etten pääse elämässäni eteenpäin.
Hyväksikäyttökokemukset jotenkin aktivoituivat lapseni kuoleman myötä, enkä oikein ymmärrä, miksi. Tuntuu, että elämästä ovat kadonneet kaikki värit. On vain selviytyminen päivästä toiseen.
Tunnen itseni huonoksi, koska tiedän ihmisiä, jotka ovat menettäneet enemmän ja jaksavat silti olla elämässä kiinni.
Kommentit (15)
Älyttömän rankat kokemukset sinulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oot vieläkin siinä kokeneena tuon kaiken, en ymmärrä miten voisit olla heikko.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko apua vai sääliä?
Apua ja vinkkejä kaipaisin. Onkohan täällä ehkä muita bipoja, jotka ovat menettäneet lapsen? Tai kaksisuuntaista, joita on käytetty hyväksi?
Säälissä ei ole yhtään voimaa.
Hakeudu terapiaan, siis ihan oikeaan kelan tukemaan psykoterapiaan eikä mihinkään mielenterveyskeskuksen tarjoamaan keskusteluapuun. Olet kokenut traumaattisia asioita lapsuudessasi ja nyt uudestaan lapsesi itsemurhan myötä. Vahvuus on sitä että uskaltaa olla heikko. Uskalla hakea apua. Tai voihan olla että olet jo ollutkin avunpiirissä lapsuudenkokemustesi takia.
Onko sillä väliä oletko heikko vai et? Varmaan jotkut ihmiset olisi selvinneet paremmin, jotkut huonommin kuin sinä. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Sillä on, että sinä saat apua tilanteeseesi, jossa olet jumissa. Psykoterapia voisi olla paikallaan jotta saisit käsiteltyä nuo hyväksikäyttö- yms. asiat ja pääsisit taas enemmän elämään kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko apua vai sääliä?
Apua ja vinkkejä kaipaisin. Onkohan täällä ehkä muita bipoja, jotka ovat menettäneet lapsen? Tai kaksisuuntaista, joita on käytetty hyväksi?
Säälissä ei ole yhtään voimaa.
Nuo on sen luokan asioita, että tuskin maallikkotuki auttaa. Oletko yrittänyt päästä psykoterapiaan?
Onko sulla mitään kunnollista hoitokontrollia? Siis oikeaa keskustelu apua, ei vaan ajoittaista lääkityksen säätämistä.
Mä veikkaan, että olet ennemminkin vahva kuin heikko. Sinulla on elämässäsi pelkän avausviestin perusteella ollut todlla rankkoja kokemuksia, sellaisia jotka ovat monelle jo yksinään liikaa. Älä anna tämän palstan pahoinvoivien huutelijoiden kommenttien mennä ihon alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakisin kyllä nyt terapia-apua. Luonnollista että traumat aktivoituvat uusien myötä. Et ole huono etkä heikko!
Kiitos ihanista kommenteista kaikille! :) Olen jonossa psykoterapiaan, toivon todella, ettei ole kovin pitkä jono...
Onni onnettomuudessa on se, että minulla on mies, joka jaksaa minua silloinkin, kun kaikki tuntuu toivottomalta. Hän on myös tavallaan ulkopuolinen, koska ei ollut menettämäni lapsen isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naistentuki ry kontakti ja terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ne jotka tekevät itsarin eivät ainakaan ole heikkoja koska haistattavat "ohjelmoinnilleen" vtut.
Voimia.
Et ole luuseri. Ja uskallan väittää että jos jollakin läheiselläsi olisi vastaava tulanne elämässään, et ankarasti tuomitsisi häntäkään luuseriksi.
Miksiköhän ihminen on itseään kohtaan niin kova ja epäempaattinen joskus?
Olen itse kolmekymppinen bipo, oireilu alkoi teininä ja diagnioosin sain kymmenen vuotta sitten.
Minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena, teininä ja aikuisena eri ihmisten toimesta.
Olen yrittänyt nuorempana päättää päiväni kolme kertaa.
Tuntui etten etene mihinkään ja ikäänkuin elämässäni olisi esteenä seinä jonka läpi ei pääse. Moitin itseäni ja koen syyllisyyttä aivan valtavasti.
Nyt voin kuitenkin sanoa että onneksi en onnistunut yrityksissäni, vaikka edelleen enemmän on huonoja päiviä kuin niitä hyviä.
En ole työssä, minulla ei ole perhettä eikä omaisuutta. Leipäjonosta leipäjonoon sitkutan.
Oisi tekopyhää väittää että elämä on aina arvokas lahja. Ei minun elämäni ainakaan ole koskaan arvokas ollut kenellekään.
Odotan jo kovasti vanhenemista ja elämän ehtoopuolta. Olen kovin väsynyt tähän pahaan olooni ja häpeään omasta aikaansaamattomuudestani, vaikka tiedän ettei häpeä ole oikeasti minun häpeäni vaan minua kaltoin kohdelleiden miesten.
Silti maailmassa on paljon kauniita asioita joita haluaisin vielä nähdä ja kokea.
Toivottavasti sinäkin näet ja koet vielä paljon kaunista ja hyvää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko A? Toivottavasti pääset pian terapiaan.
Kaipaatko apua vai sääliä?