Kun olet pari kertaa tavannut mukavaa miestä ja juttu luistaa, odotatko että hän tekee aloitteen päästä pöksyihisi?
Kommentit (21)
Odotan että hän osoittaa jollain lailla olevansa minusta kiinnostunut muussakin kuin kahvittelumielessä. Jos ei osoita, niin kahvitteluihin jää. Suoraa seksiehdotusta en vielä odota, mutta jonkinlaista virettä pitäisi alkaa kehitellä kyllä.
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.
En odota. Jos tutustun mieheen ns. tapailun kautta eikä seksin kautta (spontaani yhden yön juttu joka johtaakin tutustumiseen), niin haluan mieluusti tutustua rauhassa ensin ihmiseen ennen mitään fyysistä.
Eli miehen EI tarvitse osoittaa mitenkään fyysistä kiinnostusta minuun - oletan kyllä olevani seksuaalisesti kiinnostava, jos mies haluaa alkaa tutustumaan.
Toki sellainen pieni kujeilu ja flirtti voi kuulua kuvioon, jos seksuaalista kemiaa on. Eli seksi voi ikään kuin väreillä ilmassa, vaikka sitä ei vielä ole ollut.
Tai voi olla myös ujompaa, sellaista ettei kumpikaan uskalla oikein katsoa toista edes silmiin saati jotain rennosti flirttailla. Oikeastaan sellainen on kivaa, ainakin omalta puoleltani fyysinen kiinnostus on taattu näissä tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.
Itse olen tehnyt monesti aloitteita, en odota sitä mieheltä. Yleensähän tunnelma menee sellaiseksi, että aloite on luontevaa tehdä kummalta vaan.
Tuollainen haluaako mukava mies jälkkäriksi torttua-retoriikka on kyllä täysin seksintappaja, turn off.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.
Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
No joo, itsekin naisena kieltämättä teen selvästi enemmän ja helpommin aloitteita niille miehille, jotka kiinnostavat minua lähinnä seksuaalisesti eikä niinkään ihmisinä sen kummemmin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.
Kannattaa "uida niihin liiveihin" todella hienovaraisesti ja pienin askelin. Näin huomaat kyllä matkan varrella kiinnostaako naista vai ei. Liian isot harppaukset on kyllä vähän riskipeliä, ymmärrän näkökulmasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
No joo, itsekin naisena kieltämättä teen selvästi enemmän ja helpommin aloitteita niille miehille, jotka kiinnostavat minua lähinnä seksuaalisesti eikä niinkään ihmisinä sen kummemmin.
Nimenomaan, pelkkä seksikaveri on kyllä kohtalaisen helppo käydä poimimassa ja silloin oon ihan sun kanssa samoilla linjoilla että eihän se ole kuin tehdä se aloite, koska sillä lailla saa sen mitä haluaakin. Mutta tosiaan jos on korvienvälivärinät pelissä niin silloin ei ole naisen etu olla aloitteellinen myöskään seksiasioissa ihan aluksi. Mulla on myös siitä kokemusta että joidenkin miesten mielestä se on jopa jokseenkin vastenmielistä jos nainen tekee sen aloitteen. Toki siinä karsiutuu sitten näppärästi kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä erilleen kuten pitääkin. No, ei nää joka tapauksessa ole mitään absoluuttisen selkeitä tai yksinkertaisia asioita, vaan monitulkintaisia vivahteita on joka suuntaan koska ei ole kahta samanlaista ihmistä ja tutustuminen on aina arpapeliä.
Harvemmassa on naiset, jotka tekee suoran aloitteen.
Suoraviivainen tyyli on miehelle haastava, varsinkin jos on tutustumisvaihe vasta menossa. Toki aloite voi olla epäsuora, jolloin on luontevampaa edetä tunnustelemalla. Uskoisin näin usein käyvänkin.

Kiva että vastasit, oot ilmeisesti mies. Voitko avata sun ajatusta että miksi suoraviivainen tyyli on miehelle haastava siis jos nainen tekee aloitteen? Oon tuo joka kirjoitti aiemmin että oon huomannut ettei siitä kaikki miehet tykkää. Mikä sen ajatuksen taustalla on, osaatko kuvailla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Itse olen tehnyt monesti aloitteita, en odota sitä mieheltä. Yleensähän tunnelma menee sellaiseksi, että aloite on luontevaa tehdä kummalta vaan.
Tämä. Itse näen asian niin, että jos ilmassa on oikeaa kemiaa, ei kummankaan tarvitse kovinkaan muodollisia aloitteita tehdä, vaan asiat kyllä etenevät omalla painollaan. Olen myös itse naisena tällaisessa tilanteessa tehnyt ns. seuraavan siirron.
Se tunne, kun kumpikin jo tietää, että kohta mennään, mutta vielä istutaan ravintolassa tms. ja jutellaan niitä näitä. Pitkät katseet. Heräävä halu. Mikään ei voita sitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
Perusongelma. Molemmat testaa toista nähdäkseen kiinnostaako oikeasti, ja kumpikin vaan odottaa ja odottaa aloitetta toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
No joo, itsekin naisena kieltämättä teen selvästi enemmän ja helpommin aloitteita niille miehille, jotka kiinnostavat minua lähinnä seksuaalisesti eikä niinkään ihmisinä sen kummemmin.
Nimenomaan, pelkkä seksikaveri on kyllä kohtalaisen helppo käydä poimimassa ja silloin oon ihan sun kanssa samoilla linjoilla että eihän se ole kuin tehdä se aloite, koska sillä lailla saa sen mitä haluaakin. Mutta tosiaan jos on korvienvälivärinät pelissä niin silloin ei ole naisen etu olla aloitteellinen myöskään seksiasioissa ihan aluksi. Mulla on myös siitä kokemusta että joidenkin miesten mielestä se on jopa jokseenkin vastenmielistä jos nainen tekee sen aloitteen. Toki siinä karsiutuu sitten näppärästi kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä erilleen kuten pitääkin. No, ei nää joka tapauksessa ole mitään absoluuttisen selkeitä tai yksinkertaisia asioita, vaan monitulkintaisia vivahteita on joka suuntaan koska ei ole kahta samanlaista ihmistä ja tutustuminen on aina arpapeliä.
Jos yritettää ensin tutustua ja toinen tekee aloitteen, niin onhan siitä kiusallista kieltäytyä, varsinakaan kun miehenä ei kauhean usein aloitteita tule kohdalle. Mutta ei kai se sen pahempi ole kuin miehenkään tekemä toisen suunnitelmiin liian aikainen aloite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.Toki jos itsekin haluaa pelkkää ns. kylmää panoa niin voihan sitä sen aloitteen tehdä. Jos on kuitenkin toiveita muustakin, niin oman kokemuksen mukaan ei kannata. Tulee helposti (yleensä/useimmiten) vaan päätyneeksi pelkäksi seksivälineeksi ilman että miestä oikeasti muuten kiinnostaa. Kyllä miehelle tarjottu torttu kelpaa, vaikka ei niin muuten tortuntarjoaja kiinnostaisikaan. Siinä on se syy. Mä taas toivon että kiinnostaa molemmat ja siksi odotan että mies ilmaisee itse kiinnostuksensa molempiin.
Perusongelma. Molemmat testaa toista nähdäkseen kiinnostaako oikeasti, ja kumpikin vaan odottaa ja odottaa aloitetta toiselta.
No silloin otan ihan mielellään ton ongelman ja jään ilman jos vaihtoehtona on tulla pelkästään panopuuna käytetyksi.
Mitä uutta ? Kaikki miehethän niin tekee.
Otin vastaan viikonloppu työn. Reilu kuuskymppinen yrittäjä asuu yksin suurta ok taloa ja kaipasi siivooja/talouden hoitajaa, työpäivä on lauantai. Mies on kohtelias, mukava ja hyvä juttukaveri. Lauantai aamuisin kun menen töihin niin mies liikkuu kotonaan tiukoissa boksereissa ja toisessa lahkeessa on keskivertoa enemmän tavaraa ja näkymä saa punan nousemaan poskilleni. Aloitan työt ja mies lähtee reilun parintunnin lenkille. Siivooja pääsee luvalla tutkimaan asiakkaan yksityisyyttä. Makuuhuoneen kaapissa oli seksileluja, pari tekopillua ja dildoa. Yöpöydän laatikossa päiväysvanhoja xl kondomeja. Lenkiltä tultuaan mies meni luonnollisesti suihkuun ja suihkun jälkeen yleensä pukeutui tiukkoihin trikoisiin. Olin tehnyt töitä miehelle pari vuotta, mutta mies piti suhteemme työntekijä tasolla, koskaan ei tullut mitään ehdotuksia. Aloin näkemään miehestä unia ja usein heräsin märkänä jalkovälistä. Omaa poikakaveria kiinnostaa enemmän öisin nettipelaaminen kuin pillun kanssa peuhaaminen. Muutama kuukausi sitten päätin ottaa selville onko mies homo vai impotentti. Mies tuli lenkiltä ja meni suihkuun, menin perässä ja riisuiduin miehen katsellessa. yhtään sanaa ei sanottu. Kuivasimme itseämme pyyhkeisiin mitään puhumatta, itse mietin että tuleeko lopputili. Vapisevin käsin ripustin pyyhkeen naulakkoon ja miehen pyykeen myös. Otin miestä kädestä kiinni ja pyysin tulemaan mukaan. Talutin miehen makuuhuoneeseen ja heittäydyin selälleen parisängylle ja pyysin tekemään miehen työn. Mies nousi vuoteelle..... Ei ollut homo eikä impotentti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette itse laita kättä miehen reidelle ja kysy haluaako se mukava mies jälkkäriksi torttua?
Miksi sen miehen pitää tehdä aloite? Joskus on vain naisesta vaikea tulkita, kannattaako edes yrittää uida liiveihin.
Mitä sitten? Selviää kun kokeilee. Vai kärsiikö ylpeys?
M43
Vierailija kirjoitti:
Mitä uutta ? Kaikki miehethän niin tekee.
Ai mitä kaikki miehet tekee? Ei tule äkkiseltään mieleen mitään asiaa, mitä kaikki miehet tekee (perus nukkumisten ja syömisten lisäksi).

Oletpa sinä tyhmä. Otsikossa oli aihe, että miehet haluaa naisen pöksyihin. Mitä sanaa et siinä ymmärrä ??
Odotan. Tosin olen tätä miestä aika lailla vanhempi