Mitä tekisit, jos saisit 75 000 e (netto)?
Tuon verran tuli tilille, kun tein ilmastonmuutospuukaupan eli ennakoin sitä, että kohta hakkuita ei enää sallita lainkaan. Ei lainkaan aukkoja eli ei tule uudistamisvelvoitetta. Mutta rahaa olisi nyt käytössä tavanomaista enemmän.
Kommentit (28)
Ostaisin asunnon ja auton. Täällä pienessä kaupungissa tuolla summalla saa molemmat.
Ostaisin muutaman sähkölämmitteisen omakotitalon, niitä saa kohta melkein ilmaiseksi. 30 tonnia laittaisin säästöön ja lopuilla rahoilla matkustelisin.
Ostaisin hienon auton koko rahalla ja ajasin rekan alle.
Velkaa ei ole pois maksettavaksi. Normaalisi laittaisin vaan säästöön ja sijoitukseen, mutta nyt saattaisinkin repäistä. Vaihtaisin auton uudempaan (käytettyyn) jo nyt enkä vasta parin vuoden päästä. Ensi vuonna ostaisin mökin maalauksen sen sijasta, että tekisin itse.
Lähtisin puoleks vuodeks Madeiralle ja siellä miettisin mihin seuraavaks.
Ostaisin lämpimästä maasta esim.Kyproksella pienen asunnon.
Tein saman ja tilille rapiat 100 000. Maksoin lopun asuntolainan ja nyt olen kuin ellun kana. Ei pelkoa yt-neuvotteluista tai karensseista. Vielä on metsää ja peltoa, mutta onneksi oman omaisuuden voi vaikka polttaa tarvittaessa.
Sain 2290000 euroa tilille perintönä. Tein kaikenlaista, velkaa ei ollut joten ei joutunut maksamaan mitään.
Ostin heti auton ja olen ajanut sillä jo 6 vuotta.
Mä sain vähän reilu 60000€ kun myin asunnon pois ja tylsänä laitoin kaiken säästöön. No uuden keittiönpöydän ja tuolit ostin uuteen taloon ja varmaan tehdään ulkomaanreissu ensi vuonna. Ajattelin lapsille tuosta hyvän pesämunan säästää, itse en kauheasti mitään tarvitse, kaikkea on riittävästi.
Nyt olisi hyvä hetki sijoittaa aseteollisuuteen.
Sijoittaisin, ehkä metalleihin. Tekisi mieli ostaa talo, mutta tällähetkellä elämä on varsin epävakaalla pohjalla.
Ehkä kävisin jossain reissussa. Ostaisin kengät,jotka eivät tule tarpeeseen.
Tilaisin kukkakaupasta ihastukselleni kotiovelle toimitettuna kukkakimpun.
Minäkin ostaisin asunnon, lainaa joutuisin ottaa päälle, mutta nykyisillä säästöillä ja puolison opiskellessa täysipäiväisesti ei saada sitä riittävästi. Tuollaisella käsirahalla saataisi jo sopiva määrä.
vaihtasin kaljamerkin kalliimpaan ja tilaisin luxus seuralaisen, loput laittasin säästöön koska ei tollasia kauppoja enää tulisi uusia varmastikaan
Maksaisin loput asuntolainan ja jääneen 10000 matkustaisin.