Lue keskustelun säännöt.
Pettymys lapsen sukupuoleen
Onnellinen vanhempi
28.10.2022 |
Katsoin juuri uutisen iltapäivälehdesta, jossa äiti itku kurkussa tilittää menettäneensä ehkä ikuisiksi ajoiksi mahdollisuuden saada tytärtä, kun tämä neljäskin lapsi oli poika. Hän kertoo, ettei ehkä ikinä saa tilaisuutta tehdä lapsensa kanssa tyttöjen juttuja ja ylipäänsä asioita, joita ei poikien kanssa voi tulevaisuudessa tehdä.
Ymmärrän, että tällainen voi olla pettymys. Mutta: Sen on niin pieni asia uuden ihmisen, oman lapsen, syntymisen rinnalla, että tuollainen on äärimmäisen itsekästä ja lähinnä puistattavaa. Tämä äiti katsoo maailmaa lapsen syntymän rinnalla täysin "minä-minä ja minä" -näkökulmasta, ja peilaa omaa itsekyyttään perustavaa laatua olevien asioiden rinnalla. Ja ajatelkaa, kun tämä neljäs lapsi joskus näkee tämän videon.
Pahaa pelkään, että näitä itsekkäitä lapsiinsa pettyjiä on myös Suomessa.
Kommentit (14)
Valitettavan moni lisääntyy juuri nämä hattaroita ja yksisarvisia vilisevät visiot päässään. Sitten kun se elämä ei olekaan aina juuri sitä pinkkiä unelmahöttöä niin lapsi isovanhemmille ja mamma baanalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äitini sai mut 1973. Vanhemmillani oli jo kaksi tytärtä. Sen lisäksi,että olin vahinko,niin olin iso pettymys kun olin tyttö. Kaikki olivat suositelleet hänelle aborttia mutta hän ei tehnyt sitä,kun luuli saavansa pojan. Hän inhosi minua koko elämänsä.
Mamsellin pitäisi tajuta, että kyse on ihmisestä, ei sukupuolesta. Vaikka sieltä olisi tullut tyttö, mikään ei takaa, että hän olisi ollut millään tapaa kiinnostunut jakamaan äitylin kiinnostuksenkohteita. Ja toisaalta poika voi olla hyvin samanhenkinen.
Ja samaan aikaan on niitä jotka ei saa edes sitä yhtä lasta. Onko lapsia hankittu vain jonkun oman tiettyjen asioiden puuhailutarpeen täyttämiseksi? Varmaan löytyy erilaisia vapaaehtoishommia joissa pääsee itseään tuolta kantilta toteuttamaan.
No on kyllä törkeä loukkaus juuri syntynyttä lasta kohtaan. Ei kelpaa, kun sattui olemaan väärät värkit jalkovälissä. Muistan kun kolmas tyttäreni syntyi, kun kaikki suurin piirtein vain harmitteli, kun ei poikaa tullut. Siis mitähän aktuaalista helkkaria!? Olin juuri saanut terveen ja kauniin tyttövauvan ja mulle lähinnä vain pahoiteltiin asiaa. Tosi loukkaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mamsellin pitäisi tajuta, että kyse on ihmisestä, ei sukupuolesta. Vaikka sieltä olisi tullut tyttö, mikään ei takaa, että hän olisi ollut millään tapaa kiinnostunut jakamaan äitylin kiinnostuksenkohteita. Ja toisaalta poika voi olla hyvin samanhenkinen.
Lapsena lempilelujani oli pikkuautot ja Legot. Vihasin vaaleanpunaista, en ollut kiinnostunut meikeistä tai hiustenlaitosta. Muuten olin ihan normaali tyttö.
Pidän tälläisiä ihmisiä itsekkyyden lisäksi tosi yksinkertaisina, vähän tyhminä. Jos (tässä tapauksessa) se tyttö olisikin syntynyt niin mistä kukaan tietää minkälainen lapsi/nuori siitä oisi kehittynyt. Ei sitä välttämättä tyttöjen jutut kiinnostaisi siten kuin äitinsä haluaisi. Olin minäkin kuvitellut aikoinaan että sitten mä touhaan tätä ja tuota lapsieni kanssa, huomatakseni että aijaa, ei niitä nyt oikein huvitakkaan äiteensä keksimät jutut :D Tarkoitan että tämä äiti elää jossain harhaisessa kuplassa jonne on suunnitellut elämää ja lapsensa tahdon etukäteen. Ei tuo ole realistista. Eikä normia haluta lasta omien juttujensa toteuttajaksi, jos näin sanoisi.
Lisäksi voiko törkeemmin enää ilmaista niille poikalapsille että te ette ole kivoja ettekä toivottuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tunteen, mutta ehkä ihan lapsen vuoksi sen voisi käsitellä yksityisesti vaikkapa terapian avulla.
Sitäpaitsi jos on useampi poika, todennäköisesti heistä joku joskus tuo kotiin miniäehdokkaan jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa parhaimmillaan voi luoda hyvin läheisen suhteen.
Lisäksi tiedän myös tapauksen, jossa äiti tunnusti olevansa niin helpottunut saatuaan toivomansa tytön (oli oikeasti pelännyt osaisiko rakastaa poikaa) mutta joutui käsittelemään samat tunteet lopulta kuitenkin, kun tyttärestä ei kasvanutkaan yhtään tyttömäistä eikä äiti saanutkaan niitä haaveilemiaan prinsessahetkiä. Joten kyse ei edes ole sukupuolesta itsestään, vaan sukupuoliroolin toteuttamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs mies kertoi minulle, että kun hän sai tietää, että hänen vaimonsa (eka lapsi tulossa) odottaa tyttöä, oli hän hyvin pettynyt, koska hänen mielestään "tyttölapsesta ei ole hänelle mitään hyötyä".
Onneksi nykyään voi "korjata" sukupuolen jo lapsena. Tuokin äiti voi aloittaa lapsensa aivopesemisen ja johdattelun, niin saa sen haluamansa tytön viim. teini-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen perheeni viides lapsi. Ainut tyttö. Ja tosi poikamainen. Vihasin hameita, nukkeja jne. Kiipeilin, remusin jne poikien kanssa. No äitiäni tämä ei pahemmin haitannut koska olin samanlainen vahinko kuin veljenikin. Eli minua ei tehty sillä mielellä että nyt pitää saada vielä yksi tyttö.
Nyt kun äitini on jo vanha niin on muutaman kerran sanonut että ei vaan osaa jutella poikiensa tai miniöidensä kanssa samalla tavalla kuin minun kanssani. Minut on merkitty sairaalaan tietoihin lähiomaiseksi. Kun äidin viimeinenkin sisko kuoli niin rupesi soittelemaan minun kanssani sellaiset asiat jotka olisi jutellut siskolleen ennen.
Moni miettii että vain sillä lapsuusajalla on iso merkitys onko tyttöjä/poikia. Mutta myöhemminkin siinä on eroa. Toisaalta anopillani on vain yksi poika. Kun mentiin naimisiin miehen kanssa niin anoppi ilmoitti että on niin onnellinen kun sai nyt tytönkin. Ja välillä on ystävilleen esitellyt minua miniänä tai oikeastaan tyttönään.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan prinsessanarsistiäiti.
Nykyajan? Luulet ettei ennen oltu pettyneitä tyttöihin kun poika oli se joka haluttiin? Ja vieläkin joissakin kulttuureissa!
Nykyajan prinsessanarsistiäiti.