Millaiset olivat odotuksesi perhe-elämän suhteen?

Todella ruusuiset. Tai perhe-elämä on oikeastaan ollut mulle yhtä ihanaa ja hienoa kuin haaveilinkin. Olin vain jotenkin muodostanut aika harhaisen käsityksen perhe-elämää elävien ihmisten + heidän läheistensä, tuttaviensa yms. yhteisöllisyydestä. Se on varmaan aika harvinaista sittenkin. Ainakin itse yllätyin todella isosti siitä, tullessani nuorena parikymppisenä äidiksi, että useimmat ihmiset eivät erityisesti tai ollenkaan pidä lapsista jne. Että asia on monelle jotenkin vieras ja epäilyttävä... Ainoastaan yksi venäläinen perhetuttu nainen vaikutti olevan jotenkin samalla aaltopituudella, ajattelevan, että perheestä on onnellinen ja kiitollinen. Ihan ihmeellistä mulle, siis kaikki ihmisten pelot ja vieroksunta. Keskivertoihmiset tuntuu valittavan aika paljon kun voisi pitää hauskaa.

Sellaset että nainen osallistuisi perheen talouteen. Yritti laistaa ja laittaa minun vastuulleni. Sanomattakin selvää että nmhän on nyt ex.

Vierailija kirjoitti:

Todella ruusuiset. Tai perhe-elämä on oikeastaan ollut mulle yhtä ihanaa ja hienoa kuin haaveilinkin. Olin vain jotenkin muodostanut aika harhaisen käsityksen perhe-elämää elävien ihmisten + heidän läheistensä, tuttaviensa yms. yhteisöllisyydestä. Se on varmaan aika harvinaista sittenkin. Ainakin itse yllätyin todella isosti siitä, tullessani nuorena parikymppisenä äidiksi, että useimmat ihmiset eivät erityisesti tai ollenkaan pidä lapsista jne. Että asia on monelle jotenkin vieras ja epäilyttävä... Ainoastaan yksi venäläinen perhetuttu nainen vaikutti olevan jotenkin samalla aaltopituudella, ajattelevan, että perheestä on onnellinen ja kiitollinen. Ihan ihmeellistä mulle, siis kaikki ihmisten pelot ja vieroksunta. Keskivertoihmiset tuntuu valittavan aika paljon kun voisi pitää hauskaa.

Olen kyllä samaa mieltä, että Suomessa ollaan usein aika lapsivastaisia. Lasten ei ole syytä kuulua tai näkyä missään ja oletetaan perheiden pakenevan omaan perhekuplaan muita häiritsemästä. Vähän surullista minunkin mielestäni ja minulla ei ole itselläni lapsia.

Sanotaanko vaikka nyt näin, että eihän sitä oikeasti ymmärrä millaista on olla 24/7 vastuussa toisesta ihmisestä ennen kuin on itse siinä tilanteessa. Elämä muuttuu täysin. Vapaus tulla ja mennä omien ehtojen mukaan loppuu. Aina täytyy säätää etukäteen paljon esim. lapsen hoidon suhteen jos haluaa lähteä kotoa yksin tai kumppanin kanssa tuulettumaan. Toki terveen lapsen kanssa koittaa joskus aika jolloin ei enää ole tuota hoitoasiaa etc mietittävänä. Mutta kauan siinäkin menee!

Itse en tosin vaihtaisi tätä aikaa elämästä takaisin entiseen. Pienen ihmisen hymy, uusien asioiden oppimisen seuraaminen kaikkine vaiheineen on jotain aivan upeaa. Toki on niitäkin päiviä kun hermot on lievästi sanottuna koetuksella, joka muuta väittää; valehtelee. Onneksi niitä on vähemmän kuin niitä hyviä hetkiä. Suhde omaan lapseen on aivan erityinen. Rakkaus lapseen ei välttämättä syty heti syntymän jälkeen, mutta pikkuhiljaa kun oppii tuntemaan uutta perheenjäsentä, se sieltä tulee.

Tuleville äideille antaisin neuvoksi maalaisjärjen käytön. Kaikkea ei tarvitse suorittaa ohjekirjan mukaan. Ja aivan turha vertailla omaa lastaan ja itseään vanhempana muihin. Omalla tyylillä rohkeasti etiä päin!

Nosto

Olin valmis siihen, että kaikki ei mene ihanteellisesti, mutta odotin sellaista mukavaa yhteistä puuhailua perhe-arjessa. En saanut edes sitä; perheessä kaikki ovat enemmän tai vähemmän autistisia paitsi minä itse, eivätkä todellakaan ole kiinnostuneita yhteisistä jutuista perinteisessä mielessä. Jokainen höpöttää omia kiinnostuksenkohteitaan aamusta iltaan, tenttaa olenko kuunnellut jne. ja jos välillä yritän sinne väliin kertoa itseäni kiinnostavasta jutusta, vastauksena on hiljaisuus tai "miksi otit tuon puheeksi?". 

Ps. Puolison autistisuus alkoi selvitä vasta lasten kasvaessa, kun aloin ihmettelemään miksei tässä perheessä voi tehdä mitään normaalia. Lähti tutkimuksiin, ja samalla selvisi että koko lähisukunsa täynnä samanlaisia ihmisiä.