Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Vierailija kirjoitti:
Haistakoon nyt ihan paska vaan. Me maksetaan päättäjille siitä, että ne hoitaa yheiskunnalliset asiat siihen malliin, että tavalliset kansalaiset voi elää huoletta.
Juurikin näin, syyttävä sormi kohti hallitusta. Oliko ihan pakko ajaa se turve alas?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
No nuo ohjeet eivät siis kosketa sinua kun kaiken jo tiedät. Et kuitenkaan aikuisena ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia ja osa tarvitsee ohjeistusta.
No nykyisin tuntuu että kaikkeen tarvitaan nykyään ohjeita. Ihan siihen jo että kuinka avaan kotini lukon että pääsen asunnosta pihalle. Ihmiset heittäytyy avuttomiksi eivätkä osaa edes ajatella omilla aivoillaan. Aina pitäisi jonkun olla neuvomassa ja tukemassa. Huhheijaaa....
Onneksi ei ole sähkölukkoja...
Oma auto on hallissa, avain toimii vain sähköllä!
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä hysteria on saanut alkunsa?
Mitä on tapahtumassa, tai mitä te odotatte tapahtuvan?Olin lähdössä kauppaan ja kai täytyy ostaa ainakin vessapaperia. Potta meiltä löytyy.
Viime vuosina on keksitty, että hei, onpa helppoa pitää ihmiset jatkuvassa pelossa ja varpaillaan. Nykyään keksitään joka päivä uusi pelotteluotsikko ja hysteerikot pelkäävät ja tärisevät itku kurkussa. Mielenterveyspotilaille tämä tietysti pahinta on kun muutenkin on todellisuudentaju hämärtynyt.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
Itse kun ajattelen esim. omaa yli 80-kymppistä äitiäni, niin en usko, että hän on noin varautunut, sama koskee 23 v opiskelijatytärtäni. Joten tuli tunne, että tässä nyt vain huolehdit itsestäsi. Oletko itse varmistanut, että kaikilla läheisilläsi on myös varauduttu kunnolla, ennen noin muita sätit? Itse juuri keskustelin lapsen kanssa, että onko sulla ämpäreitä yms. ja että ostaa pari litran vesipulloa kaappiin ensi hätään. Ja annoin joditabletteja mukaan purkin sekä hänelle ostamani varavirtalähteen, joka käy sekä läppärille, että puhelimelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
No nuo ohjeet eivät siis kosketa sinua kun kaiken jo tiedät. Et kuitenkaan aikuisena ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia ja osa tarvitsee ohjeistusta.
No nykyisin tuntuu että kaikkeen tarvitaan nykyään ohjeita. Ihan siihen jo että kuinka avaan kotini lukon että pääsen asunnosta pihalle. Ihmiset heittäytyy avuttomiksi eivätkä osaa edes ajatella omilla aivoillaan. Aina pitäisi jonkun olla neuvomassa ja tukemassa. Huhheijaaa....
Kaikki eivät tarvitse, mutta vaikka vain 5% tarvitsisi, niin mitä haittaa siitä muille on, että heille tehdään lista ja muistutetaan? Parasta on kun kaikki varautuu, ei vaan joku tai osa ihmisistä.
Puolella väestöstä on 100äo tai alle sen oleva älykkyys. Sitä ei tule unohtaa
Vierailija kirjoitti:
Verkkokaupoista oli jo patteriradiot loppuneet, yhdestä kaupasta viimein löysin.
Ei ole varaa ostella varavirtalähteitä. Pienituloisilla eläkeläisillä ei eläke nouse, kiitos typerän hallituksen !
Kaupat menevät kiinni jos sähkökatkos tulee. En usko että asiakkaita päästetään kynttilänvalossa pimeään kauppaan, tapahtuu varkauksia. Ellei kaupoilla sitten ole riittäviä varavirtalähteitä, mutta epäilen..
Mitä ruokaa voi syödä kuumentamatta.. tonnikalaa.. ruoka-aineallergisille tulee vaikeaa, kun ei voi syödä kaikkea mahdollista.
Katsopa joskus markettien säilykehyllyjä. Valinnanvaraa on vaikka kuinka paljon. Mutta noin muuten...jokainen tietenkin hankkii sellaisia elintarvikkeita, joille ei ole allerginen. Jos olet pähkinöille allerginen, älä hanki pähkinöitä. Jos olet kalalle allerginen, älä hanki tonnikalapurkkeja. Kotivaraksi hankitaan sellaisia elintarvikkeita, joita käytetään normaalistikin. Mä esim teen kaurahiutaleista usein tuorepuuroa. Sekaan pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä (esim luumuja, aprikoosia tai rusinoita) tai pakastimesta marjoja ja nesteeksi tuoremehua. Kaikki sekaisin purkkiin ja annetaan olla yön yli. Aamupuuro valmiina. Tykkään myös siemennäkkäristä. Sitä voi tehdä itsekin silloin, kun on sähköt. Tomaattimurskaan kun lisää vähän mausteita ja tilkan öljyä, kylmä tomaattikeitto on valmis. Tai tomaattimurskaan voi dippailla sitä siemennäkkäriä. Purkkipavuista tai kikherneistä voi tehdä tahnan, jota levittää leivän päälle.
Tuo kotivarasuositus on VAIN kolmeksi päiväksi. Aika monet ihmiset käyvät vain 1-2 viikossa kaupassa. Jos opettelee käyttämään elintarvikkeita, joita ei tarvitse kypsentää, sähkökatkon aikana pärjää niillä. Ei jääkaappiin hankittuja ruokia ole tarkoitus jättää jääkaappiin pilaantumaan, jos sähkökatko tulee. Lenkkimakkara tai nakit menee kylminäkin sinapin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
Nyt joudun kirjoittamaan vähän kieli keskellä suuta, mutta:
- Meillä on iso määrä henkilöitä, joilla on tietoa, miten poikkeustilanteessa lähdetään rakentamaan korvaavia toimintamalleja. Iso osa kertausharjoituksista sivuaa näitä.
- Osa arjen tarvikkeista ja resursseista on korvamerkittyjä poikkeusoloja silmällä pitäen. Eli siis viranomaiset ottavat tarvittaessa yhteiseksi hyväksi käyttöön niin maasturiautot kuin passelit kiinteistötkin. Armeijalla on ihan listat näistä.
- Hyvin monella henkilöllä on myös valmiiksi määritetty rooli poikkeusaikoja varten. Joillakin se rooli toteutuisi siviiliammatin mukaisesti, osa siirtyisi puolustusvoimien alaisuuteen tai niiden tukitoimintoihin. Näistä ei saa kovin tarkasti kertoa, mutta esimerkiksi ihan logistiikkaan tarvitaan henkilöitä, joilla on valmius hanskata prosessi.
- Evakuoinnissa on shakkipelimäisiä piirteitä ja esimerkiksi semmoiset seikat kuin MISTÄ on evakuoitava, KUINKA MONTA HENKEÄ, MIKSI ja MIHIN VOIDAAN vaikuttavat. Jos Heiskaset Helsingistä on määrätty evakuoitavaksi Jämsään, niin homma menee hankalaksi jos Jämsässä on vain savuavat rauniot. Laajan maastopalon aiheuttama kuvio on erilainen kuin säteilyvaara (esim. onko Loviisassa reaktori sökönä vai idästä tulossa 15 km palorintama). Jos pelissä on inhimillinen vastustaja, niin on hyvä ettei liikaa kerrota siinäkin mielessä. Myös se vaikuttaa että, ihminen on liikkuva olento. Ajatelkaa päivällä tapahtuvaa isoa mullistusta - moni on muualla kuin kotonaa. Niinpä esimerkiksi kouluissa on valmius ja harjoitellaan oppilasmassan suojaamista ja tietyssä määrin evakuointia, osin viranomaisyhteistyönä. Ensisijainen kuviteltu tilanne on tulipalo ja aseellinen uhka, hyvin erilaiset skenaariot ja vaativat aikuisilta hyvin erilaisen taktiikan ja asiat voidaan harjoitella lasten/nuorten kanssa vain kevyesti. Mutta siis pinnan alla on paljon valmiutta.
Miksi pitää kirjoittaa kieli keskellä suuta?
Eikö tuo kaikki ole ihan julkista tietoa ja niitä harjoitellaan määräajoin.
Vai eikö kukaan työpaikalla tai taloyhtiössä ole ollut mukana esim. pelastusharjoituksissa tai täydentämässä vuosien varrella väestösuojassa tarvikkeita.
Laki näihin on ollut jo kauan ja pakollisia.
Kieli keskellä suuta siksi, että ei välttämättä ole kansallisen turvallisuuden mukaista avata Aivan Niitä Kaikkia Asioita kaikilla turuilla ja toreilla. "Tietäjät tietää" on typerä lause arkikäytössä, mutta tähän keskusteluun se pätee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä hysteria on saanut alkunsa?
Mitä on tapahtumassa, tai mitä te odotatte tapahtuvan?Olin lähdössä kauppaan ja kai täytyy ostaa ainakin vessapaperia. Potta meiltä löytyy.
Viime vuosina on keksitty, että hei, onpa helppoa pitää ihmiset jatkuvassa pelossa ja varpaillaan. Nykyään keksitään joka päivä uusi pelotteluotsikko ja hysteerikot pelkäävät ja tärisevät itku kurkussa. Mielenterveyspotilaille tämä tietysti pahinta on kun muutenkin on todellisuudentaju hämärtynyt.
Toisaalta on ehkä hyvä muistuttaa ihmisiä kotivarasuosituksesta, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Monille näyttää tulevan ylltyksenä, että tällainen suositus on olemassa. Ja että se on ollut olemassa pitkään. Kun enää ei jaeta koteihin Kodin turvaopasta (ihmisten oletetaan osaavan hakea tietoa netistäkin), on välillä hyvä muistuttaa ihmisiä asiasta. Kotivaralla varaudutaan ihan vaikka siihenkin tilanteeseen, että ollaan sairaana eikä päästä kauppaan. Tai ei jakseta alkaa laittamaan ruokaa, mutta jotain pitäisi silti syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä hysteria on saanut alkunsa?
Mitä on tapahtumassa, tai mitä te odotatte tapahtuvan?Olin lähdössä kauppaan ja kai täytyy ostaa ainakin vessapaperia. Potta meiltä löytyy.
Viime vuosina on keksitty, että hei, onpa helppoa pitää ihmiset jatkuvassa pelossa ja varpaillaan. Nykyään keksitään joka päivä uusi pelotteluotsikko ja hysteerikot pelkäävät ja tärisevät itku kurkussa. Mielenterveyspotilaille tämä tietysti pahinta on kun muutenkin on todellisuudentaju hämärtynyt.
Mt-potilaiden tilanne on harmillinen, mutta ei sen takia voida alkaa sokerikuoruttaa kaikkea tai olla kertomatta missä mennään. Kun sähköt katkeaa, kaikkialla on silloin pimeää, kun on pimeää. Joko sinulla on valonlähde omasta takaa tai olet pimeässä. Joko sinulla on kaivo tai vesipulloja/ämpäreitä ja tai olet ilman vettä, jos vettä ei tule hanasta. Se ei ole pelottelua, vaan tosiasia.
Kukaan varautunut ei tärise.
Meillä on iso liuta asioita joissa Venäjä auttoi meitä:
Posti
Tulli
Rautatie
Hgin Yliopisto
Autonomia
Keisarinna Anna antoi Uudenmaan
Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin.
Ja tukku muita. Kiitollisuuttammekin voisimme joskus osoittaa. Itse ainakin olen kiitollinenkin Venäjälle. Vaikka on ollut vaikeuksia mutta niitä on ollut myös Ruotsin ja tanskankin kanssa. Ja Saksan.
Kun pakanaistumme, Venäjä on tullut joka kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä hysteria on saanut alkunsa?
Mitä on tapahtumassa, tai mitä te odotatte tapahtuvan?Olin lähdössä kauppaan ja kai täytyy ostaa ainakin vessapaperia. Potta meiltä löytyy.
Viime vuosina on keksitty, että hei, onpa helppoa pitää ihmiset jatkuvassa pelossa ja varpaillaan. Nykyään keksitään joka päivä uusi pelotteluotsikko ja hysteerikot pelkäävät ja tärisevät itku kurkussa. Mielenterveyspotilaille tämä tietysti pahinta on kun muutenkin on todellisuudentaju hämärtynyt.
Mt-potilaiden tilanne on harmillinen, mutta ei sen takia voida alkaa sokerikuoruttaa kaikkea tai olla kertomatta missä mennään. Kun sähköt katkeaa, kaikkialla on silloin pimeää, kun on pimeää. Joko sinulla on valonlähde omasta takaa tai olet pimeässä. Joko sinulla on kaivo tai vesipulloja/ämpäreitä ja tai olet ilman vettä, jos vettä ei tule hanasta. Se ei ole pelottelua, vaan tosiasia.
Kukaan varautunut ei tärise.
Juuri näin. Mä olen jo 61-vuotias ja muutin omilleni 18-vuotiaana. Mulla on aina ollut kotivara. Ihan jo sitäkin varten, että sairastun enkä jaksa lähteä kauppaan. Ja aika ikävä tilanne sekin, jos iskee vatsatauti eikä ole yhtään vessapaperia. Tai on hirveä päänsärky eikä ole yhtään särkylääkettä. Tai tulee haava sormeen, mutta ei ole yhtään laastaria. Vaikka nykyisin onkin kotiinkuljetuspalveluita, suurimman osan elämästäni ei ole ollut, joten on pitänyt varautua erilaisiin tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Pieni kämppä täyteen säilykkeitä, vesipulloja, kaasua keittimeen ja keitinkin pitäisi hommata. On varaa joo kun meinaa mennä joka kuukausi miinukselle muutenkin. Saisi Kela maksaa jos kerran oikein viranomaiset käskee.
Säilykkeet 1-2e/purkki. Näkkärit päälle. Plus ne, mitä itse haluaa.
Vesipulloja 6 kpl 1,5l n. 6.
Trangia 50-60e koosta ja varustetasosta riippuen.
Kaasusta en tiedä, kun itsellä Merinolia Trangiaan, Merinol-pullo 6e.
Nämä viime-toissavuoden hinnat Prismassa, nyt ehkä nousseet.
Kotivaraksi minimi 3 päivää. Ruoat tuskin sen kalliimmat kuin normipäivän sapuskat. Jos harjoittelee muutaman päivän kuussa minimiruoalla, saa säästettyä sen 60 egee Trangiaan ja Merinoliin.
Tässä ei ole rahasta kyse, vaan asenteesta.

Trangiaa ei välttämättä edes tarvitse, jos opettelee syömään muutakin kuin vain lämmintä/kypsentämistä vaativaa ruokaa. Useimmilla ihmisillä on kaapeissaan ja jääkaapissaan elintarvikkeita, joita ei tarvitse lämmittää eikä kypsentää. Trangia on hyvä, jos pakastimessa on esim lihoja ja kaloja, jotka pitää syödä pois ennenkuin menevät pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman tunnin sähkökatkossa tuskin vielä tarvitsee mitään, ehkä janojuomaa ja vähän pesuvettä voi tarvita. Jos on lähdössä juuri töihin, sitten voi tarvita mm. aamupalatarvikkeita tm.
Kinkkisemmäksi eläminen ja syöminen menee, jos ei ole trangiaa tm. ja sähkökatkoja on siten kuin jossain vatoitettiin, eli että olisi ensin 2h sähköt pois, sitten 4h päällä ja taas 2h pois päältä. Huonolla säkällä on aina silloin kotona, kun on sähköt pois, eikä kerkeä välissä laittamaan mitään ruokaa hellalla.
Muutenkin lyhyetkin katkot, varsinkin yksinasuvalla, ovat aika masentavia, ja käyvät ensisijaisesti psyyken päälle. Itselle tulee yleensä olo, että heti kohta on jo nälkä, jos sähköt on katkenneet. Tai janottaa ja pitäisi päästä pesulle ja vessaan, jos on vesikatko. Se on sitä henkistä hermostumista. Normaalisti saa ihan hyvin oltua syömättä, juomatta, pesemättä ja hätimättä tunteja, kun olisi vettä ja sähköä tarjolla. Jopa istuttua hiljaisessa kodissa ja luettua. Kumma juttu, että katko laukaisee primitiivisiä pelkoja.
Mulla sähkökatkon aikana ensimmäisenä alkaa tehdä mieli kahvia. Siksi mulla on pikakahvijauheita, jotka voi sekoittaa kylmään maitoon. Jos ei ole maitoa, voin sekoittaa maitojauhetta veteen.
Vierailija kirjoitti:
Just joo. Ja kukaan ei kyseenalaista, miksi edes tämmöiseen pitää edes varautua. Miksi asiat on mennyt tämmöiseksi hyvinvointivaltiossa?
Siksi kun vieressä on pahoinvointivaltio.
Kertakäyttöasioita... iiik... eihän vihreät sellaisia hyväksy!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että ydinsotaa vähätellään täällä. Se on maailman loppu. Miksi sitä sitten pelätään jollei siinä ole mitään pelättävää? Ei oikein mene jutut yksiin. Mitä kävi Hiroshimassa? Nyky pommit on tuhat kertaa tuhoavampia ja se oli yksi pommi. Usalla ja Venäjällä on tuhansia ydinaseita.
Minä en ainakaan vähättele ydinsotaa vaan nimenomaan ihmettelen, miksi siihen suhtaudutaan niin hälläväliä-asenteella nykyään. Ei silti palvele ketään myöskään liioitella ydinaseiden tuhovoimaa. Eivät ne koko maapallosta mitään tulipalloa tee, kuten jotkut kuvittelevat, vaan ne pitkäaikaisseuraukset ovat paljon "epäseksikkäämmällä" tavalla vaikeita. Kuolleiden määrä olisi kyllä jo tuntien sisällä valtava siksi, että aseilla iskettäisiin väkirikkaisiin alueisiin. Mutta noiden alueiden ulkopuolella olisi tiedossa erilainen selviytymiskamppailu. Joten ei, ei kotivara suinkaan ole turha ydinsodassakaan, ellet nyt satu asumaan missään suurkaupungin keskustassa.
Höpsis, me kuollaan satavarmana jos ydinaseet tulee kuvioon. Siksi kukaan ei murehdi, koska murheet loppuu siihen.
Mutta: entäs jos selviätkin hengissä? Mitä sitten teet - ja millä resursseilla? Siitä tässä keskustelussa on kysymys. Lisäksi uhkia on muitakin kuin ydinsota/ydinonnettomuus.
Varautuminen ei rahassa paljon maksa.
Vierailija kirjoitti:
Veden pitäminen varastossa on muuten haastavaa: Jos hanavettä pitää niin se pitää vaihtaa päivittäin ja pestä säilytysastia tiskiaineella. Enkä kyllä teidä mitä vesivarasto auttaa jos sähköt menee poikki kun on kunnolla pakkasta: Vesi jäätyy.
Siksi suositus on, että on ostanut kaupasta pullovettä (esim. 5 litran kanistereissa). Se säilyy noin vuoden. Muutaman euron sijoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ihminen kyllä pärjää 3 pv ihan ilman ruokaa.
Kenellä edes on nälkä jos tulisi tuommoisia vaaroja?
Useamman päivän sähkökatko? Tiesitkö, että tuo on osalle suomalaisista lähes jokatalvinen tilanne?
Mulla on. Toimii sekä paristoilla että verkkovirralla.