Vastasyntynyt herää aamuyöllä kovaan huutoon eikä rauhoitu
Hei!
Kysyisin täältä vinkkiä muilta lapsilta saaneita. Meillä on ensimmäinen taloudessa ja kaikki uutta ja oppimista. Ongelmana on se, että meidän vastasyntynyt (noin viikon ikäinen) herää nyt säännöllisesti jokainen aamuyö, noin 5-6 välillä kovaan huutoon ja itkuun. Vauva huutaa tällöin aivan eri tavalla kuin normaalisti, missään muussa päivän vaiheessa ei ole samanlainen. On melkein, kuin riivattu. Potkii myös aluksi raivokkaasti ja vetää itseään kaarelle. Vatsa ei ole pömpöllä, mutta myös pierua tulee tällöin ja vetää polvia kohti rintaansa välillä. Ei tällöin rauhoitu takaisin nukkumaan syömällä, vaipanvaihdolla, läheisyydellä, hieronnalla, silittelyllä, itsekseen ololla ym. vaan aikalailla vaatii vain 2-3h aikaa (Ollaan yritetty tässä tilanteessa heijasta sylissä, kanniskella, erilaisia asentoja, hieroa, pitää rinnalla) Tämän 2-3h aikana tekee pari kertaa tarpeensa ja syö runsaasti. Rauhoituttuaan on hyvin uninen ja loppupäivä meneekin melkein palautuessa ja seuraava toistuu tulevana aamuyönä.
Ollaan pohdittu, jos tämä johtuu vatsavaivoista, mutta siihen ei olla vielä kokeiltu mitään. Voihan tämä myös olla reagointia esim äidin ruokavalioon tai suolen toiminnan käynnistämiseen, mutta tämä kohtaus tulee vain aamuyöllä. Muun aikaa päivästä on ihan eri lapsi ja muiden syöttöjen jälkeen ei ole tällaista. Yleensä alkuyöstä syö 2-4h välein (noin 20-40ml maitoa per kerta) kunnes tämä kohtaus alkaa. Cuplatonista tai rela tipoista olen lukenut ihan hyviä kokemuksia täältä ja muilta foorumeilta. Vauva syö vähän vuorotellen rintaa ja korviketta.
Ideoita mitä kannattaisi kokeilla tai voisiko tätä kohtauksen esiintymistä edes myötäauttaa jotenkin siirtymään päiväsaikaan?
Kiitos kaikista vinkeistä etukäteen ja kyllä tämä tästä :)
T. Ensivanhemmat merihädässä
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Aika edistynyt vauva, kun kykenee parin viikon iässä potalle. :-D
Kaikki vauvat tuohon pystyvät, jos äiti tai isä on niin viitseliäs, että tuohon jaksaa ryhtyä.
Ei todella, koska vauvalla eivät ole vielä sisäelimet kehittyneet, jotta esim. pissan pidättely onnistuu.
Jos vauva tekee potalle, se on pelkää sattumaa.Tämä ei pidä paikkaansa. Eläinvauvatkin oppivat nopeasti tekemään tarpeensa tiettyyn paikkaan eivätkä holtittomasti vaan "likaa pesäänsä".
Eläimet kehittyvät huomattavati nopeammin. Ei mene eläinvauvoilla n. vuotta siihen, että kävellään.
Vaippoja on ollut kaiken kansan saatavilla vasta kohtuullisen lyhyen aikaa, mutta ehkä ihmislaji on ollut muinoin kehittyneempi. Vessahätäviestintä ei todellakaan ole mikään uusi keksintö ja vauvat tunnistavat kyllä tarpeensa. Jos niitä viestejä ei ymmärrä, niin se on vanhemman osaamattomuutta.
Kannattaa myös kokeilla eri merkkisiä korvikkeita. Meidän vauvalle sopi aikanaan tuuti, nanista tuli vatsanväänteitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihanan itsekästä. Huutaa mielummin päivällä eikä yöllä ettei oma unet kärsi. Tsiisus.
Teillä on nyt vastasyntynyt. Pikkuvauva. Ne itkee ja huutaa.Sellaista se on.
Voin kertoa että toi on se helpoin osuus vanhemmuudesta.
Idiootti. Toivottavasti noin sekaisin päästään ei ole kenenkään vanhempi. Tälläisiltä vanhemmilta niitä kiusaajalapsia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös kokeilla eri merkkisiä korvikkeita. Meidän vauvalle sopi aikanaan tuuti, nanista tuli vatsanväänteitä.
Korvikevauva. 😂 Mitähän se vauva korvasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää hankkiko niitä vauvoja, jos ette osaa niitä hoitaa!
Älä kommentoi, jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa!
Ja sinullako on? Pata kattilaa soimaa.
Huonosta käytöksestä huomauttaminen on asiallista. Itse asiassa tällaisissa keskusteluissa sitä pitäisi olla enemmänkin.
Tällä palstalla saisit olla koko ajan huomauttamassa huonosta käytöksestä.
Minusta aloittajaa voi ojentaa, koska hän on selkeästi kyselemässä neuvoja väärässä paikassa. Jos on ongelmia vauvan kanssa niin Vauva.fi ei ole oikea paikka kysellä vaan sitä apua haetaan sieltä, mistä sitä oikeasti saa.Tai sitten ei hanki vauvaa, kun sen päälle ei mitään ymmärrä. On kumminkin älynnyt, kuinka uusi ihminen saadaan alulle.
Aloittaja on huolestunut tuore vanhempi ja hän on saanut tässä ketjussa monta hyvää neuvoa ja ehdotusta. Kertoo välittävästä ja hyvästä vanhemmasta, kun kysyy apua. Kuten ketjussa on käynyt ilmi, vauvaperheiden on vaikea nykyään saada apua esim. neuvolasta.
Sinä sen sijaan koet vain tarvetta levittää pahaa oloa ympärillesi. Ei ole minkäänlaista tarvetta ns. ojentaa aloittajaa. Miksi asiallisesti neuvoja kysyvä olisi jotenkin kelvoton vanhempi? Jos sinun tunnetaitosi eivät sitä riitä käsittelemään, toivon todella, että sinulla ei ole lapsia. Tuolla empatiakyvyllä et ole hyvä vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Aika edistynyt vauva, kun kykenee parin viikon iässä potalle. :-D
Kaikki vauvat tuohon pystyvät, jos äiti tai isä on niin viitseliäs, että tuohon jaksaa ryhtyä.
Ei todella, koska vauvalla eivät ole vielä sisäelimet kehittyneet, jotta esim. pissan pidättely onnistuu.
Jos vauva tekee potalle, se on pelkää sattumaa.Tämä ei pidä paikkaansa. Eläinvauvatkin oppivat nopeasti tekemään tarpeensa tiettyyn paikkaan eivätkä holtittomasti vaan "likaa pesäänsä".
Eläimet kehittyvät huomattavati nopeammin. Ei mene eläinvauvoilla n. vuotta siihen, että kävellään.
Vaippoja on ollut kaiken kansan saatavilla vasta kohtuullisen lyhyen aikaa, mutta ehkä ihmislaji on ollut muinoin kehittyneempi. Vessahätäviestintä ei todellakaan ole mikään uusi keksintö ja vauvat tunnistavat kyllä tarpeensa. Jos niitä viestejä ei ymmärrä, niin se on vanhemman osaamattomuutta.
Et sitten tiedä sellaista, että ennen käytettiin esim. sammalta ja kangasriepuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan itsekästä. Huutaa mielummin päivällä eikä yöllä ettei oma unet kärsi. Tsiisus.
Teillä on nyt vastasyntynyt. Pikkuvauva. Ne itkee ja huutaa.Sellaista se on.
Voin kertoa että toi on se helpoin osuus vanhemmuudesta.
Idiootti. Toivottavasti noin sekaisin päästään ei ole kenenkään vanhempi. Tälläisiltä vanhemmilta niitä kiusaajalapsia tulee.
Vaikutat tosi fiksulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Aika edistynyt vauva, kun kykenee parin viikon iässä potalle. :-D
Kaikki vauvat tuohon pystyvät, jos äiti tai isä on niin viitseliäs, että tuohon jaksaa ryhtyä.
Ei todella, koska vauvalla eivät ole vielä sisäelimet kehittyneet, jotta esim. pissan pidättely onnistuu.
Jos vauva tekee potalle, se on pelkää sattumaa.
Vauvan ei tarvitse pidätellä yhtään mitään, vanhempi on valppaana, "lukee lastaan" ja huomaa, mikä on oikea hetki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Aika edistynyt vauva, kun kykenee parin viikon iässä potalle. :-D
Kaikki vauvat tuohon pystyvät, jos äiti tai isä on niin viitseliäs, että tuohon jaksaa ryhtyä.
Ei todella, koska vauvalla eivät ole vielä sisäelimet kehittyneet, jotta esim. pissan pidättely onnistuu.
Jos vauva tekee potalle, se on pelkää sattumaa.Vauvan ei tarvitse pidätellä yhtään mitään, vanhempi on valppaana, "lukee lastaan" ja huomaa, mikä on oikea hetki.
Ällöä. 🤢
Vierailija kirjoitti:
Omien vauvojeni kohdalla auttoi, kun karsin omasta ruokavaliostani sipulit, paprikat, kaalit, pavut, herneet ja siirryin luomumaitoon.
Jos muistan oikein, niin siskoni imettäessä hänen vauvallaan oli vatsavaivoja, kun siskoni söi suklaata.
Oikeastaan äidin kannattais karsia ruokavaliostaan kaikki, niin ei lapsi enää huuda.
Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Noin pienellä pitää vain kokeilla mikä auttaa itkuun. Onko itkua ollut alusta asti vai vasta, kun pääsitte kotiin? Noin pienellä ei vielä ole mitään hajua siitä, että on aamuyö ja monella vauvalla normaali aika herätä on siinä kuuden aikaan sitten, kun se vuorokausirytmi alkaa muodostua.
Et kertonut milloin vauva saa korviketta. Jos annatte sitä hänelle vain öisin, niin se voi olla yksi syy. Kannattaa testata auttaisiko korvikkeen vaihtaminen toiseen. Niitä on myös maidottomia, jos muut eivät sovi.
Yksi toimiva pierujumppa on sellainen, jossa vauva on selällään esimerkiksi hoitoalustalla. Vauvan koukussa olevia jalkoja työnnetään kevyesti kohti vauvan rintaa ja samalla heijataan puolelta toiselle. Monesti tällä tavoin saa jumissa olevan pierun liikkeelle.
Voisiko olla refluksia? Onko vauvan ja sinun hemoglobiini ja ferritiini tutkittu?
Niinpä. Kukahan siellä kotona huutaa niin, että vauva herää?