Varattu mies vikitteli ja teki minusta syyllisen
Aina sitä jaksaa yllättyä joidenkin ihmisten kieroudesta. Olin vähän aikaa sitten juhlissa, joissa eräs varatuksi tietämäni henkilö alkoi tehdä minuun lähempää tuttavuutta ja vihjaili kahdenkeskisistä jatkoista. Olen myös itse parisuhteessa. Kieltäydyin ehdotuksesta. Nyt tämä sankari on sitten vihjaillut yhteisille tuttavillemme siihen suuntaan, että minä olisin ollut aloitteellinen häntä kohtaan ja ihmetellyt, että eikös minulla ole se mieskin.
Kuinka kieroutuneita ihmisiä voi olla? Eikä ole ollenkaan ensimmäinen kerta kun joku varattu pahoilla teillä oleva henkilö kääntää tarinan jotenkin ihan toiseksi siirtääkseen huomion pois omasta toiminnastaan.
Kommentit (23)
Sitten jos se vikittelevä varattu mies ei saa haluamaansa tai nainen ei toimi,kuin herra haluaa,niin voi tehdä tuon myös. Eihän mies voi olla syyllinen,nainen vietteli,naisen vika. Mitään en tehnyt.
Sano kaikille, ettei oo totta, ettet halua sitä miestä, koska sillä on kuulemma lukuisia tarttuvia sukupuolitauteja.
Tämä on narsististen henkilöiden erikoisalaa. Varmaan onnistuu kyllä muiltakin manipuloivilta kusipäiltä.