Pentulive Marraskuu 2022 Shiba Inut Official <3
Voi miten ihanaa! Uusi pentulive on tulossa piristämään marraskuuta <3
Shiba Inu palleroisia <3
Kommentit (2803)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi ihminen kiinnittää huomiota emoon ja Pikiin on siinä että Piki kiinnittää huomion koska se on ainoa eri värinen. Se nyt vaan näkyy paremmin.
Tuolla pennuilla ja emolla ei ole niin minkäänlaista häikkää. Mutta ei yllätä että av:llä on ongelmia.Ennemmin syy siihen, miksi emo kiinnittää jatkuvasti negatiivisen huomioon Pikiin on tuo emosta itsestään ja muista pennuista poikkeava väritys. Omituinen tilanne sekin, kun emo karjui Pikille ihan vaan siinä tilanteessa kun Piki aiko käydä emonsa viereen nukkumaan, missä kaiken lisäksi oli reilusti tyhjää tilaa. Selvästi Piki hetken ihmetteli emonsa räyhäämistä ja siirtyi sitten vähin äänin toisaalle.
Piki on useamman kerran ottanut etäisyyttä emoon. Eilen taisi olla myös sellainen hetki jolloin piki hipsutteli huomaaattomasti omiin oloihinsa. Jätti myös maitobaarin väliin. Tänään leikkivät sovussa yhdessä. Roihu työnsi itse päänsä emon kitaan tänään kun emo muristeli ja aukoi suutaan. Näytti kovasti kiinnostavan mitä kidan pohjukoilta löytyy :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän loppuelämän suunnitelmia Möpsöllä kun nythän se ei enää saa lapsia.
Nuorihan se vielä on.Ihmisen iässä kuuskymppinen mummo!
No ei nyt sentään. Noin päälle nelikymppinen

Koiran ikä ihmisen iässä. Lähde: Tieteen kuvalehti. No, oli yllätys kyllä minullekin tuo iän laskeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten näitä tulee ikävä.
Mä itken jo 😭
Et oo tosissas!
Oon kyllä, muutenki herkkä ja vaihdevuodet siihen päälle, niin ei paljo naurata tälläset pentulive loppuu asiat
Piki nappasi Möpsöltä lelun ja vei sen kasvattajalle. Oliko se kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piki lähtee huomenna uuteen kotiin
Mistä tämä tieto on tullut?
Kasvattaja jutteli pennuille, sano että nopeesti tämä nyt sitte tuliki, Piki lähtee huomenna suureen maailmaan, ja Ruska, Roihu keskiviikkona
Assistentti sanoi, että Piki lähtee huomenna. Ruska lähtee keskiviikkona. Sitten Roihu.
Jäi vähän avoimeksi ainakin mulle tuo Roihun lähtöpäivä. Voi olla keskiviikkokin.Byääähh!
HILJAA!
Olis kiva jos pentujen uusissa kodeissa, olis koirakaveri 🙂 ku sitä ajattelee että, niillä tulee ikävä toisiaan ja yksinäinen olo
Vierailija kirjoitti:
Olis kiva jos pentujen uusissa kodeissa, olis koirakaveri 🙂 ku sitä ajattelee että, niillä tulee ikävä toisiaan ja yksinäinen olo
Heh.
Mieti jos siellä olisi joku chihuahua.tai joku perhoskoira.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän loppuelämän suunnitelmia Möpsöllä kun nythän se ei enää saa lapsia.
Nuorihan se vielä on.
Möpsöllähän on koirabestis kasvattajaperheessä. Ikävöinyt kai välillä, mutta tunnollisesti on hoitanut ja huolehtinut pennuistaan.
Näin mielestäni kerrottiin livessä jossain vaiheessa.
Mihin nuo pennut kakkii? Meillä oli pentujen aikaan jokapaikka täynnä pissaa ja kakkaa vaikka 8 kertaa pvässä ulkoilivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Mihin nuo pennut kakkii? Meillä oli pentujen aikaan jokapaikka täynnä pissaa ja kakkaa vaikka 8 kertaa pvässä ulkoilivatkin.
Kun takapihalle kakkii
etupihalla rikkaruohot kukkii
Tämä keskustelu on kyllä ollut silmiä avaava. En ole oikein käsittänyt kuinka tietämättömiä ihmiset ovat koirien käytöksestä. Pentuliven pentujen ja emon toiminnalle on annettu keskustelussa sinnikkäästi ihmisten tunne-elämää sanoittavia merkityksiä ja pyritty inhimillistämään eläinten luonnollista käytöstä. Käytöstä on kuvattu mm. riitelyksi, kiusaamiseksi, syrjimiseksi ja ruman näköiseksi (sic!).
Olen omistanut alkukantaisia koiria vuosikymmeniä, myös shiboja. Olen uskoakseni kohtuullisen hyvin perehtynyt ajankohtaiseen koirien käyttäytymistä koskevaan tutkimukseen, enkä ole pentulivessä näkemäni tai tutkimusartikkeista lukemani perusteella havainnut pentulivessä mitään poikkeavaa käyttäytymistä. Huomautettakoon, että omat koirani ovat aina olleet hyvin ystävällisiä ja tasapainoisia. Olen aina pyrkinyt tarjoamaan niille mahdollisimman lajityypilliset eli koirille sopivat olosuhteet ja ymmärtämään niiden käyttäytymistä ilman inhimillistäviä selitysmalleja.
Vierailija kirjoitti:
Mihin nuo pennut kakkii? Meillä oli pentujen aikaan jokapaikka täynnä pissaa ja kakkaa vaikka 8 kertaa pvässä ulkoilivatkin.
Aika usein taidetaan vaihtaa noita kankaita ja päällisiä.
Mutta oisko tää rotu sitten erityisen helppo opettaa sisäsiistiksi koska on puhuttu siitä kissamaisuudesta ja että erityispiirre on siisteys.

kyllähän koiranpentu oppii sisäsiistiksi nopeastikin, jos sitä käytetään tarpeeksi usein ulkona tarpeillaan. Jos ulkoilu on sitten tyyliä pari kertaa vuorokaudessa, niin silloin tulee kakkoja ja pissoja sisällekin
Vierailija kirjoitti:
Olis kiva jos pentujen uusissa kodeissa, olis koirakaveri 🙂 ku sitä ajattelee että, niillä tulee ikävä toisiaan ja yksinäinen olo
Tuplastressi pennulle kun pitää sopeutua uuteen kotiin ja ihmisiin ja sen lisäksi vielä uuteen koiraankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän loppuelämän suunnitelmia Möpsöllä kun nythän se ei enää saa lapsia.
Nuorihan se vielä on.Möpsöllähän on koirabestis kasvattajaperheessä. Ikävöinyt kai välillä, mutta tunnollisesti on hoitanut ja huolehtinut pennuistaan.
Näin mielestäni kerrottiin livessä jossain vaiheessa.
Möpsö elää koiran elämää jatkossa. Nämä pentujutut ovat koirilla ohimeneviä vaiheita toisin kuin ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Mihin nuo pennut kakkii? Meillä oli pentujen aikaan jokapaikka täynnä pissaa ja kakkaa vaikka 8 kertaa pvässä ulkoilivatkin.
Pentujahan viedään koko ajan ulos tarpeilleen. Prinsessa nyt vinkuu, että pitäisi päästä ulos tarpeilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis kiva jos pentujen uusissa kodeissa, olis koirakaveri 🙂 ku sitä ajattelee että, niillä tulee ikävä toisiaan ja yksinäinen olo
Tuplastressi pennulle kun pitää sopeutua uuteen kotiin ja ihmisiin ja sen lisäksi vielä uuteen koiraankin.
"Vanha koira" opettaa pennun, talon tapoihin, ainaki viime kauden pennut, tykkäs ku niillä oli koirakaveri, ja tykkää edelleen, ainaki kuvista ja video klipeistä päätellen
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on kyllä ollut silmiä avaava. En ole oikein käsittänyt kuinka tietämättömiä ihmiset ovat koirien käytöksestä. Pentuliven pentujen ja emon toiminnalle on annettu keskustelussa sinnikkäästi ihmisten tunne-elämää sanoittavia merkityksiä ja pyritty inhimillistämään eläinten luonnollista käytöstä. Käytöstä on kuvattu mm. riitelyksi, kiusaamiseksi, syrjimiseksi ja ruman näköiseksi (sic!).
Olen omistanut alkukantaisia koiria vuosikymmeniä, myös shiboja. Olen uskoakseni kohtuullisen hyvin perehtynyt ajankohtaiseen koirien käyttäytymistä koskevaan tutkimukseen, enkä ole pentulivessä näkemäni tai tutkimusartikkeista lukemani perusteella havainnut pentulivessä mitään poikkeavaa käyttäytymistä. Huomautettakoon, että omat koirani ovat aina olleet hyvin ystävällisiä ja tasapainoisia. Olen aina pyrkinyt tarjoamaan niille mahdollisimman lajityypilliset eli koirille sopivat olosuhteet ja ymmärtämään niiden käyttäytymistä ilman inhimillistäviä selitysmalleja.
Ai ihan oikein (sic!) [sic].
Kettu Repohan on Möpsön lempilelu. Lähde: Yle