Työkaverin reaktio ihmetytti
Saimme tietää jokunen aika sitten, että eräs kolleega oli menehtynyt. Työkaverini vain totesi kylmästi, että mitä teemme hänen työvälineille ja kulkukortille. Miten jotkut voi reagoida kylmän viileesti asioihin, kun jotkut taas pidättelee itkua tällaisesta uutisesta. Toki ihmiset on erilaisia, mutta miten jotkut pystyy olemaan niin rauhallisia.
Kommentit (14)
Onko rauhallisuus aina kylmyyttä? Ja onhan jonkun huolehdittava ne käytännön asiat. Tuskin niitä työvälineitä voi työpisteelle museoidakkaan.
Jotkut ihmiset toimii ensin, ja suree sitten.
Kärjistäen jos työkveri tulee puukko mahassa töihin, joku alkaa kirjumaan/itkemään. Ja toien taas toimii, antaa ensi vun, soittaa häkeen jne. ja vasta sitten "romahtaa" kun aika on "sopiva".
HUOM: kumpikaan ei ole oikea/vääärä tapa...! Ihmiset on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset toimii ensin, ja suree sitten.
Kärjistäen jos työkveri tulee puukko mahassa töihin, joku alkaa kirjumaan/itkemään. Ja toien taas toimii, antaa ensi vun, soittaa häkeen jne. ja vasta sitten "romahtaa" kun aika on "sopiva".
HUOM: kumpikaan ei ole oikea/vääärä tapa...! Ihmiset on erilaisia.
Ja anteeksi typot äskeisessä! :)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset toimii ensin, ja suree sitten.
Kärjistäen jos työkveri tulee puukko mahassa töihin, joku alkaa kirjumaan/itkemään. Ja toien taas toimii, antaa ensi vun, soittaa häkeen jne. ja vasta sitten "romahtaa" kun aika on "sopiva".
HUOM: kumpikaan ei ole oikea/vääärä tapa...! Ihmiset on erilaisia.
Onhan. Se hengen pelastava toiminta on oikea ja perseily väärä tapa. Samoin muissakin tilanteissa rakentava ja hyödyllinen toiminta on oikea tapa ja muut tavat vääriä.
Kaikki ei myöskään vain tykkää näyttää tunteita kuin kaikkein lähimmille ihmisille, jos niillekään. Itse olen vähän sellainen. Kotona sitten itken jos itken, suru ei vaadi itkua eikä estä rationaalista ajattelua. Surra ja järkyttyä voi ilman että se näkyy henkilöstä ulospäin.
Aina se menehtynyt työkaveri ei ole niin pidetty työkaveri kuin oletetaan
Miten työpaikka pysyisi toimivana, kun kaikki itkisi ja surisi? Mä olen tietyllä tavalla herkkä, mutta tuollaisissa toimin täysin järkiperäisesti. Itku tulee itsekseen myöhemmin esimerkiksi lenkillä.
Oudompaa minusta on keskittyä siihen miten muut toimii kuin siihen tilanteeseen sekä siihen miten toimitaan tästä eteenpäin.
Eikä kaikille kuolema ole sen kummallisempi asia. Tavallinen luonnollinen jatkumo. Voinut käsitellä jonkin läheisen kuolemaa sen verran, ettei kuolema järkytä sen enempää. Joissain kulttuureissa jopa tanssitaan ja juhlitaan kun vainaja pääsi parempaan paikkaan, mikä näin länsimaalaiselle tuntuu ihan ihmeelliseltä. Toisaalta myös Aristoteles taisi todeta poikansa kuoleman hetkellä "tiesin että meille syntyi kuolevainen" sen enempää asiaa murehtimatta.
Minua tuskin monikaan kaipaisi tai surisi työpaikalla, en ole kovin pidetty työkaveri siellä.
Yksi jäätyy tuossa tilanteessa ja toinen romahtaa ja kolmas jotain muuta. Me ollaan kaikki niin erilaisia tunnereaktioiltamme. Kaikkien tapa reagoida on ihan yhtä sallittua ja "oikein".
Ja tietenkin se heidän keskinäinen läheisyys myös vaikuttaa. Itsellä kuollut pari työkaveria. Toinen "ei tuntunut missään", kun oli minulle etäinen. Toista surin oikeasti koska meistä oli tullut ystäviä myös vapaa-ajallakin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi jäätyy tuossa tilanteessa ja toinen romahtaa ja kolmas jotain muuta.
Näinpä. Yksi jäätyy, toinen romahtaa, kolmas alkaa hoitaa käytännön asioita ja neljäs arvostelee muiden reaktioita...
Voi olla myös selviytymiskeino. Ehkä hän ei ole tottunut tunteilemaan töissä vaan suhtautuu tilanteeseen kuin mihin tahansa eteen heitettävään tehtävään. Asia voi surettaa jälkikäteen, ei ensireaktio kerro kaikkea.
Rationaalinen ihminen.