Mitä ajatuksia herättää nuori, tai vanhempansa, joka

Jos järjestely sopii kaikille, niin mikäs tuossa.

Toivon vain, että kyseinen nuori löytäisi suunnan elämälleen, ja pääsisi eteenpäin. Työvuosiahan nykyisellä parikymppisellä on vielä viitisenkymmentä jäljellä, joten kiirettä ei sinänsä ole, ehtii kyllä töitäkin tekemään.

Melkein kuin minä muutama vuosi sitten. Siksi vähän säälittää.

Jos tämän työnteoa ohella nuori tekee töitä siihen yliopistoon päästäkseen, ilmeisesti yrittää johonkin vaikeaa, lääkikseen (?)  ja on orientoitunut niin että se on tavoite mistä ei tingitä, niin hienoahan se on. Itse olen mennyt "sinne minne helpointa" päästä ja ajelehtinut vähän satunnaisesti. 

Tiedän erään joka muutti nelikymppisenä pois. Oli kokeillut parisuhdetta, ja kotiinpaluu oli hyvä ratkaisu.

Kuunteli levyjä, kävi töissä ja joskus pajautteli.

Aika monen nuoren tilanne, jotka haluavat ehdottomasti "omalle alalleen", kuten useat muut. - Ja kun tietävät sen, että valinnoissa suositaan ensikertalaisia hakijoita niin eivät uskalla ottaa ensimmäsitäkään opiskelupaikkaa vastaan, koska "ensikertalaisuudesta" voi saada pääsykokeissa sen puutttuvan pisteen, jota vaaditaan sisään pääsyyn. Ja kovasti vaatii myös itsekuria yrittää korottaa mahd. yo-arvosanoja, koska valinnoissa suositaan myös "oikeasn aineyhdistelmän" kirjoittaneita ylioppilaita.

 Suuremmilla paikkakunnilla (riipunee paikasta onnistuuko etänä opintojen suorittamien etänä) voivat tietysti yrittää edesauttaa paikkansa saamista avoimen yo:n opintojen perusteilla.  Avoimen kautta ei taida  kaikille aloille edes päästä. Ja monelle niistäkin joista pääsee, niin rima on niin korkealla, että joka saa sitä kautta paikka on siinä kunnossa, että yhtä hyvin voisi saada opiskelupaikkansa pääsykokeen kautta. Erinomaista tietysti on, että, että eri tapoja saada paikka on olemassa. 

Ehkä olisi aika hyväksyä ettei se nro1 vaihtoehto tärppää ja miettiä mikä olisi se seuraavaksi paras, koska eteenpäinhän tuossa olisi jo hyvä päästä, ihan nuoren itsensäkin kannalta.