Minä kusen aina uimahallissa käydessäni sinne veteen! Tunnustaako kukaan muu toimivansa samalla tavalla...+
Kommentit (26)
Olin kaverini kanssa uimarannalla ja silmiimme osui suunnilleen samanikäinen poika, joka uiskenteli mielestämme kumman näköisenä laiturin päässä. Hetken uituaan tämä poika lähti uimaan kamalalla kiireellä rantaan päin ja me kaksi uteliasta tyttöä päätimme mennä katsomaan, mitä sielä laiturin päässä poikaa oikein kiinnosti.
Pääsimme hieman yli puolenvälin matkasta kun vastaamme kellui järjettömän kokoiset jöötit. Kamalalla kiireellä uimme mekin takaisin rantaan ja äkkiä pois vedestä.
Tuulinen päivä ja siitä johtuva aallokko piti siis huolen, ettei pojan tekemiset jääneet muiltakaan rannassaolijoilta huomaamatta. En sitten tosin tiedä näkikö kukaan muu tuota poikaa uimassa ympyrää ja osasiko yhdistää poikaa jätöksiin. Tai laittoivatko jopa meidän syyksemme tuon yllätyksen. =O Ranta kuitenkin alkoi hyvin pian tyhjentyä tuolta laidalta.
siis kusijalle itselleen, sillä virtsatiehyt imaisee allasvettä virtsaamisen päättyessä alipaineen vuoksi
muille siitä ei ole infektioriskiä, sillä virtsa on steriiliä nestettä, tosin epämiellyttävää ja epäkohteliasta tehdä muille niin
meikä-poika kiipee reteesti uimahallissa vitoseen ja vetäsee uikkarit nilkkoihin, ja lorottelee vihellellen ( Burt Bacharachin: Raindrops keep fallin' on my head -sävelmää) kaaressa uimareiden päälle
ellei joku nyt ihan tosissaan desinfioi jatkuvasti haaroväliään virtsarakon suuta myöten.
Vierailija:
siis kusijalle itselleen, sillä virtsatiehyt imaisee allasvettä virtsaamisen päättyessä alipaineen vuoksimuille siitä ei ole infektioriskiä, sillä virtsa on steriiliä nestettä, tosin epämiellyttävää ja epäkohteliasta tehdä muille niin
Eipä taida enää uimahalli kiinnostaa.. toivottavasti kaikki vain provoili, vaikka mistä sitä oikeasti tietää kaikista ihmisista.. :(
Oletteko koskan kussu uimahallin saunassa siihen löylyvesikippoon? ;)
Vierailija:
joo tunnustan, tää oli provo. En ikinä kusis altaaseen, en mä mikään idiotti ole sentäs. Enkä Edeniksään niinkuin tos aiempikin " tunnustus" oli mun sepostus, ole ikinä taponeenien kanssa tuhrananut.
kuseskelen muuallekin, mm. linja-autojen ja junanvaunujen penkeille. ja ystävieni asunnoissa sohville. uimahallissa lainaan usein saunassa olevien uima-asuja ja kusen niihin.
kylässä kuseskelen ihmisten hammasharjojen päälle.....
kerran lapsena jopa paskoin sinne
Mutta eihän tollaset liikuntaa harrastakkaan kuin kerran vuodessa..
Itse kakkasin kerran leirintäalueen suihkussa ja jätin ne sinne lattialle. Seuraava suihkuttelija tuli heti perään. tosin olin tapauksen aikaan noin 12v. eikä vessaa siinä yhteydessä ollut...
kivempihan sitä on kusta sinne veteen kuin mennä vessaan. Ei aina jaksa nousta sieltä altaasta.....eikä kukaan huomaa vaikka lirut päästääkin.
miten vähäisessä käytössä uimahallin vessat ovat? Siis ihmisiä pilvinpimein. Yksi vessa. Eikä siellä ole ketään! Eli minne se pissa lorisee...
Oli talvi ja tajuton lumipyry. En viitsinyt mennä hankeen ja siihen tuiskuun ja tuulee paskalle, joten väänsin tortut siihen penkin viereen.
Juuri kuin lähdin pysäkiltä pois, niin näin että bussi tuli ja ihmisiä jäi pois......
uintien jälkeen. Venäläisryhmän jäljiltämittari oli huomattavasti koholla. Tästä tosin on jo aikaa, joten olisikohan meillä nykyisin otettu oppia idästä?
ja samassa poika pissas alleen vaikka oli jo opetettu pois vaipoistakin. Mutta sattuuhan näitä..
Vierailija:
Mutta eihän tollaset liikuntaa harrastakkaan kuin kerran vuodessa..
ne aivot on aika harvinainen luonnonilmiö muutenkin, joten ei yllätä ap ;). tsemppiä vaan sulle! tiedätkö muuten, että nuo pissa- ja kakkajutut kuuluu tiettyyn kehitysvaiheeseen, joka on NORMAALISTI ennen kouluikää.