Sairastuin vakavasti ja yksikään työkavereistani, jotka ovat

Joo kyllä se on parempi, ettei työkaverit soittele perään. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kylmä nainen enkä oikein välitä työkavereista muuta kuin, että työt sujuu yhdessä, mutta vapaa-ajalla ei kiinnosta olla tekemisissä. Mulle olisi helpotus, ettei kukaan soittaisi sairaana ollessani. 

Et ole kylmä.Työ on työ ja työ yhteisö.Työn jälkeen on vapaa aika, vapaa aikaan ei kulu työ yhteisön ihmiset: Olivat he sairaita tai terveitä. Viisas pitää työ-yhteisön erillään vaapaa ajastaan, perheestään ystävistään elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko siis että sun sairauspoissaoloja räävittäisiin esim. kahvipöydässä vai onko parempi että asiasta ei työpaikalla puhuta? Tulet takaisin sitten kun tulet?

No kyllähän niitä sairauspoissaoloja kahvipöydässä räävitään vaikkei mistään mitään tiedetäkään.

Itse toivoisin, että mulle ei soiteltaisi eikä todellakaan tultaisi käymään. Haluaisin olla rauhassa ja mahdollisesti omien läheisteni kanssa. Työkavereiden kanssa olen töissä ja meillä on ihan hyvät välit. Vapaa-ajalla tai sairauslomalla en kuitenkaan halua olla yhteyksissä työpaikan ihmisten kanssa. Näin minun on helpompi myös irrottautua kaikesta työhön liittyvästä.

Kun ei itse halua kenenkään työkaverin soittavan perään, niin ei itsekään soita kenenkään perään. 

Mulla on töissä ollut pari syöpään sairaantunutta. Toinen kielsi asiasta puhumisen. Toisen kanssa puhuin ennen leikkausta sairaudesta. Nyt kun hän on takaisin töissä, niin asiasta ei olla puhuttu paria kommenttia enempää. Olisin ollut valmis keskustelemaan enemmänkin, mutta hänellä ei ollut aikaa eikä hän palannut aiheeseen. Siitä päättelin, että luultavastinhän ei halua keskustella enempää.

No onpa teillä kylmiä työyhteisöitä. Meillä tiimin jäsenet ovat ystäviä keskenään ja vietetään vapaa-aikaakin yhdessä. Totta hemmetissä pidettäisiin yhteyttä, jos joku meistä joutuisi pitkälle sairaslomalle.

Teen töitä myös toisen porukan kanssa, josta juuri eräs sai kenkää koeajalla. Kaikki käyttäytyivät kuin hän ei olisi ikinä ollutkaan meillä töissä (asiaa ei siis mitenkään käsitelty, jatkettiin vaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut), mutta minä laitoin viestiä hänelle ja tsemppasin, josta hän oli kovin kiitollinen. Itselleni on käynyt samoin ja arvostin tukea, jota sain ex-työkavereilta.

Suomalaisessa valitettavan yleisessä tavassa olla huomioimatta vakavasti sairastunut työyhteisönsä jäsen on ennen kaikkea kyse sisäänpäin kääntyneisyydestämme, joka ilmenee nolouden tunteina, "enhän minä nyt voi olla yhteydessä työkaveriini työajan ulkopuolella, mitä se siitä vielä ajattelisi".

Kyse on myös, anteeksi nyt vain, silkasta välinpitämättömyydestä ja empatian puutteesta (on yksinkertaisesti helpompaa jättää joku huomioimatta ja oman onnensa nojaan, kuin ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä vaikeassa elämäntilanteessa olevaan työkaveriinsa).

Ihmiset, noin keskimäärin, viettävät enemmän aikaa työkavereidensa kuin oman perheensä parissa. Joissain työtehtävissä työkavereiden kanssa myös sosialisoidaan läpi työpäivien ja työporukat saattavat olla hyvinkin tiiviitä sosiaalisia yhteisöjä. Tällaisissa tapauksissa on mielestäni kyllä suorastaan noloa, mikäli vakavasti sairastunutta yhteisön jäsentä ei huomioida mitenkään.

Miksi työkaveruuden pitäisi olla este sille, että toista ihmistä kohtaan ei voisi osoittaa henkilökohtaisesti huolenpitoa, välittämistä ja empatiaa, en tätä saata ymmärtää.

Mt-ongelmia ollut aiemminkin kyllä, burn-out, lapsuustraumaa. Nyt tämän takia lääkitystä lisätty ja kovasti odotan terapiaan pääsyä. En pääse tästä asiasta eteenpäin omin voimin.

Ap

Kaffebulla kirjoitti:

Totta kai se harmittaa, jos tekemättömät työsi kaatuvat muiden niskaan. Mutta esimiehen tehtävähän se on ne hommat jakaa, ei työntekijöiden. On huonoa johtamista, jos noita asioita ei ole esimiestaholla pohdittu ja järjestelty vaan koetaan, että yhden sairastuessa muut joutuvat kuseen. Ei se sinun vastuullasi ole miettiä, kuka ne hommat nyt tekee.

Itse en ole koskaan lähetellyt mitään viestejä työkavereille työn ulkopuolella, en kokisi sitä korrektiksi. En koskaan sekaannu työkavereiden yksityisasioihin millään tavalla. Parane pian-toivottelut voitaisiin kokea myös uteluna tai vittuiluna.

Juuri näin. Kerran sain mielestäni hyvän idean ja lähetin sairaslomalla (nilkka murtunut tms.) olevalle työkaverille  parane pian -toivotusten mukana jonkun ristisanalehden, jonka ajattelin toisaalta hauskuuttavan häntä ja toisaalta antavan tekemistä, kun ei pääse kävelemäänkään. Olin ollut ko. henkilön työkaveri 20 vuotta ja kuvittelin jotenkin tuntevani hänet. Mutta hänpä ei ottanutkaan asiaa tarkottamallani tavalla vaan lähinnä vittuiluna. Tuosta sain hyvän opetuksen, enkä sen jälkeen, enkä varmaan sitä aikaisemminkaan, ole ottanut mitään yhteyttä sairastuneisiin työkavereihin.

Mitä ihmettä... Itse olisin kokenut hyvin tungettelevana ja ikävänä jos joku työkaveri olisi ottanut minuun yhteyttä pitkän sairauslomani aikana. He ovat nimenomaan TYÖkavereita eivätkä vapaa-ajan kavereita. Jos olisimme vapaa-ajallakin olleet aktiivisesti tekemisissä olisin saattanut odottaakin yhteydenottoa tai olisin itse ollut yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

No onpa teillä kylmiä työyhteisöitä. Meillä tiimin jäsenet ovat ystäviä keskenään ja vietetään vapaa-aikaakin yhdessä. Totta hemmetissä pidettäisiin yhteyttä, jos joku meistä joutuisi pitkälle sairaslomalle.

Teen töitä myös toisen porukan kanssa, josta juuri eräs sai kenkää koeajalla. Kaikki käyttäytyivät kuin hän ei olisi ikinä ollutkaan meillä töissä (asiaa ei siis mitenkään käsitelty, jatkettiin vaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut), mutta minä laitoin viestiä hänelle ja tsemppasin, josta hän oli kovin kiitollinen. Itselleni on käynyt samoin ja arvostin tukea, jota sain ex-työkavereilta.

Kylmän työyhteisön ja vapaa-aikansakin yhdessä viettävän työyhteisön välissä on varmaankin se yleisin muoto. Eli työyhteisö jossa ollaan ihan perus työkavereita. Jossa tullaan ihan hyvin toimeen ja töissä jutellaan töistä ja niitä näitä. Vapaa-ajalla työyhteisön jäsenillä on sitten omat ystävänsä. Tuo on hyvin tavanomaista ja monille mieluista.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen, että on jopa epäkohteliasta soittaa ja udella vieläkö siellä ollaan hengissä. Annan sairastaa ihan rauhassa. 

Tämä tietenkin riippuu täysin siitä, kuinka läheisiä sairastunut ja työkaverit ovat. Meidän työporukassa sairastui nuori perheenäiti, joka on kuin sisko meille muille tiimin naisille (olemme naisia kaikki). En voi edes kuvitella tilannetta, jossa emme olisi kyselleet ystävämme kuulumisia ja käyneet häntä katsomassa kun sairasti. Luojan kiitos parantui. Me tosin olemme tehneet vuosikausia töitä yhdessä ja vietämme paljon vapaa-aikaamme myös yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa valitettavan yleisessä tavassa olla huomioimatta vakavasti sairastunut työyhteisönsä jäsen on ennen kaikkea kyse sisäänpäin kääntyneisyydestämme, joka ilmenee nolouden tunteina, "enhän minä nyt voi olla yhteydessä työkaveriini työajan ulkopuolella, mitä se siitä vielä ajattelisi".

Kyse on myös, anteeksi nyt vain, silkasta välinpitämättömyydestä ja empatian puutteesta (on yksinkertaisesti helpompaa jättää joku huomioimatta ja oman onnensa nojaan, kuin ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä vaikeassa elämäntilanteessa olevaan työkaveriinsa).

Ihmiset, noin keskimäärin, viettävät enemmän aikaa työkavereidensa kuin oman perheensä parissa. Joissain työtehtävissä työkavereiden kanssa myös sosialisoidaan läpi työpäivien ja työporukat saattavat olla hyvinkin tiiviitä sosiaalisia yhteisöjä. Tällaisissa tapauksissa on mielestäni kyllä suorastaan noloa, mikäli vakavasti sairastunutta yhteisön jäsentä ei huomioida mitenkään.

Miksi työkaveruuden pitäisi olla este sille, että toista ihmistä kohtaan ei voisi osoittaa henkilökohtaisesti huolenpitoa, välittämistä ja empatiaa, en tätä saata ymmärtää.

Empaattista on myös ymmärtää milloin ei ole sopivaa olla yhteyksissä työkaveriin. Esim. itselläni oli ihan hyviä työkavereita ja viihdyin heidän seurassaan. Emme kuitenkaan vapaa-ajalla nähneet. Kun jouduin burnoutin takia sairauslomalle niin en missään nimessä kaivannut yhteydenottoja työkavereilta. Päinvastoin halusin irtautua työstä vaikka ongelma ei ollutkaan ollut työkavereissa vaan työn sisällössä. Koin että työkaverini olivat empaattisia kun eivät tungetelleet tai udelleet. Töihin palattuani oma-alotteisesti juttelin burnoutista joidenkin työkavereiden kanssa ja he suhtautuivat hyvin ymmärtäväisesti. Arvostin sitä että he antoivat minun jakaa sen verran kun itse halusin eivätkä itse ottaneet sairauslomaa puheeksi.

Otatko itse yhteyttä työkavereihin vastaavassa tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen, että on jopa epäkohteliasta soittaa ja udella vieläkö siellä ollaan hengissä. Annan sairastaa ihan rauhassa. 

Tämä tietenkin riippuu täysin siitä, kuinka läheisiä sairastunut ja työkaverit ovat. Meidän työporukassa sairastui nuori perheenäiti, joka on kuin sisko meille muille tiimin naisille (olemme naisia kaikki). En voi edes kuvitella tilannetta, jossa emme olisi kyselleet ystävämme kuulumisia ja käyneet häntä katsomassa kun sairasti. Luojan kiitos parantui. Me tosin olemme tehneet vuosikausia töitä yhdessä ja vietämme paljon vapaa-aikaamme myös yhdessä.

Ap:n aloituksesta ei saanut sitä kuvaa että hän viettäisi työkavereiden kanssa aikaansa työn ulkopuolella. Jos kyseessä todellakin on pelkät työkaverit niin ei ole ollenkaan kummallista ettei oteta yhteyttä sairauslomalla olevaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko siis että sun sairauspoissaoloja räävittäisiin esim. kahvipöydässä vai onko parempi että asiasta ei työpaikalla puhuta? Tulet takaisin sitten kun tulet?

Mietin samaa. Jos työkaveri ei tule töihin, niin esimies ei kerro, miksi tämä on poissa tai miten pitkään on poissa, töiden uudelleenjärjestelystä huomaamme, onko kyseessä parin päivän vai oletettu viikkojen poissaolo. Eikä pomo jakele sairastuneen puhelinnumeroa ja muistuta, että olette sitten yhteydessä.

Lisäksi meillä töissä puhutaan töistä, osa-aikatyöhön palanneen sairastuneen kanssa ei tehdä poikkeusta. Meille maksetaan palkka tietystä suorituksesta, se tehdään, kahvitauolla voidaan kuunnella empaattisesti kerran, mutta kyllä me oletamme, että työpaikalle saapunut toipilas on kiinnostunut työstä eikä vertaistukiryhmästä.

Puhut monikossa meistä, mutta todellisuudessa itsestäsi. Onneksi kaikki eivät suhtaudu muihin ihmisiin kuin koneisiin joiden ainoa tehtävä on tuottaa pääomaa yritykselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onpa teillä kylmiä työyhteisöitä. Meillä tiimin jäsenet ovat ystäviä keskenään ja vietetään vapaa-aikaakin yhdessä. Totta hemmetissä pidettäisiin yhteyttä, jos joku meistä joutuisi pitkälle sairaslomalle.

Teen töitä myös toisen porukan kanssa, josta juuri eräs sai kenkää koeajalla. Kaikki käyttäytyivät kuin hän ei olisi ikinä ollutkaan meillä töissä (asiaa ei siis mitenkään käsitelty, jatkettiin vaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut), mutta minä laitoin viestiä hänelle ja tsemppasin, josta hän oli kovin kiitollinen. Itselleni on käynyt samoin ja arvostin tukea, jota sain ex-työkavereilta.

Kylmän työyhteisön ja vapaa-aikansakin yhdessä viettävän työyhteisön välissä on varmaankin se yleisin muoto. Eli työyhteisö jossa ollaan ihan perus työkavereita. Jossa tullaan ihan hyvin toimeen ja töissä jutellaan töistä ja niitä näitä. Vapaa-ajalla työyhteisön jäsenillä on sitten omat ystävänsä. Tuo on hyvin tavanomaista ja monille mieluista.

Totta kai. Mutta tuollaisessakin työyhteisössä kyllä ollaan yleensä sen verran hyvää pataa, että vähintään jotain muistamista pitkäaikaissairaalle työkaverille voitaisiin lähettää.