Älytöntä heittää suvun muistoesineet pois. Linkki
https://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/5-asiaa-joita-ammattijarjestaja-ei…
Typerin esimerkki tuo, että mitalista valokuva ja sitten luopuu siitä (myy tai heittää pois)
Miksi muistoesineitä ei säästäisi. Eihän niitä kellään loputtomasti ole. Haluaisin, että myös suvun korut säästettäisiin.
Siis esim valokuvat, joissa on lähisukulaisia ja mitalit ja kunniamerkit ym kannattaa säästää suvussa.
Toki rajansa kaikella. Jos jollain on kokonainen kirjahylly täynnä pokaaleja, kannattaa säästää vain arvokkaimmat.
Isoisäni isoisä haudattiin kunniamerkkeineen vuonna 1890. Hän oli ortodoksi ja varmaan luultiin, ettei siihen enää haudata ketään muuta.
Luulen, errä ortodoksiseutakunnatkin uudelleekäyttää hautoja nykyään.
Kommentit (33)
Konmaritus on muutenkin lähtenyt lapasesta.
Jos tulee pula-aika, moni saattaa kaivata pois heittämiään tavaroita.
Minusta on ihanaa lukea kirjeitä 1900-luvun alusta. Silloin elettiin niin toisenlaista elämää kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Konmaritus on muutenkin lähtenyt lapasesta.
Jos tulee pula-aika, moni saattaa kaivata pois heittämiään tavaroita.
Mitä niillä tekee, ne ovat tavaroita!
Meillä oli läjäpäin kuvia naamoista ja taloista sun muista, yhdessäkään ei lukenut ketä he olivat, miks säästää! Tai moukuvaa kelloa kerrostaloon...käkikello....tsissus
Kertakäyttökulttuuria. Sitä ajaa bisnesmiehet. Muotia ajaa bisnesmiehet.
Pois vaan käyttökelpoinen tavara ja tilalle uutta. Hulluutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konmaritus on muutenkin lähtenyt lapasesta.
Jos tulee pula-aika, moni saattaa kaivata pois heittämiään tavaroita.
Mitä niillä tekee, ne ovat tavaroita!
Meillä oli läjäpäin kuvia naamoista ja taloista sun muista, yhdessäkään ei lukenut ketä he olivat, miks säästää! Tai moukuvaa kelloa kerrostaloon...käkikello....tsissus
Kysykää vanhoilta sukulaisilta ajoissa, keitä kuvissa on. Kirjoittakaa albumiin kuvan alle tai sitten ihan alas kuvan taakse. (Muste saattaa tulla ajan mittaan läpi.)
Valokuvat, kirjeet, mitalit ja vieraskirjat ainakin yritän säästää suvussa.
Vanhoista valokuvista voi ottaa kuvat ja tehdä niistä omalle koneelle tiedoston. Ei niitä isoja ja painavia kuva-albumeita tarvitse säästää. Ne vie ihan järjettömästi tilaa.
Ehkä pienten muistoesineiden kohdalla ei tätä ongelmaa niin ole, mutta monesti ihmiset haluavat, ettei isompaakaan tavaraa heitetä pois, mutta itselle sitä ei haluta. Eli jos on maalla joku sukutalo, niin se siihen jäävä saa hillota näitä kaiken maailman romppeita ja sukulaiset kulkevat vahtimassa, ettei mitään ole tuhottu, ettei seinää ole maalattu väärän väriseksi ja että kaikki on kuten "pitää". Jos se isomamman piironki oli niin mahtava niin sen voi ottaa ihan itselle sinne omaan asuntoon ja törmäillä siihen siellä. No joo, näkökulma tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konmaritus on muutenkin lähtenyt lapasesta.
Jos tulee pula-aika, moni saattaa kaivata pois heittämiään tavaroita.
Mitä niillä tekee, ne ovat tavaroita!
Meillä oli läjäpäin kuvia naamoista ja taloista sun muista, yhdessäkään ei lukenut ketä he olivat, miks säästää! Tai moukuvaa kelloa kerrostaloon...käkikello....tsissus
Kysykää vanhoilta sukulaisilta ajoissa, keitä kuvissa on. Kirjoittakaa albumiin kuvan alle tai sitten ihan alas kuvan taakse. (Muste saattaa tulla ajan mittaan läpi.)
Kannattaa kirjottaa lyijykynällä.
Säästän vähintään: korut, kunniamerkit, vieraskirjat, valokuvat, joissa on sukulaisia, kirjeet, lehtileikkeet, joissa on lähisukulaisia, kauneimmat koriste-esineet, tyylihuonekalut 1930-luvulta, isän maalaamia tauluja ja isoisän tekemiä metalli-esineitä.
Edessä kova tavaroiden karsiminen, varastoissa huonekaluista lasten piirustuksiin ja kaikkea siltä väliltä. Lamppuja, astioita, taidettakin. Aiomme lasten lähdettyä muuttaa pienempään ihan liian suuresta asumuksesta. Jo joulukoristeita on kerääntynyt vuosikymmenissä järkyttävät määrät. Täytyy tunteet laittaa syrjään ja järki ottaa käyttöön kun hommaan ryhtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoista valokuvista voi ottaa kuvat ja tehdä niistä omalle koneelle tiedoston. Ei niitä isoja ja painavia kuva-albumeita tarvitse säästää. Ne vie ihan järjettömästi tilaa.
Tiedosto voi hävitä tai formaatti muuttua eikä kukaan jaksa enää tallentaa uudelle formaatille.
Todennäköisimmin kuvat säilyy fyysisinä kuvina. Niitä on helpompi katsellakin.
Kannattaa vaan poistaa sieltä kuvat, joissa ei esiinny sukulaisia ja yhdistää useampi albumi uuteen albumiin.
Eikö kirjesalaisuus päde enää jos saaja/kirjoittaja on kuollut?
Ei minulla ainakaan ole keittiökaappien ylähyllyt mikään ruoka-aineiden hautausmaa. Ne on täytetty tarjouksista ostetuilla kuivatavaroilla. Sieltä kaivellaan käyttöön niin sokeria, riisiä kuin jauhoja, kun käytössä oleva loppuu. Eniten käytettävien kuivaruokatarvikkeiden seuraavat pakkaukset löytyy sieltä varastoituna.
Suurimmasta osasta lasten askarteluja ja piirustuksia on luovuttu, otettu kuva, mistä voi ihailla jälkikäteen. Vain muutama esillä oleva on tallessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konmaritus on muutenkin lähtenyt lapasesta.
Jos tulee pula-aika, moni saattaa kaivata pois heittämiään tavaroita.
Mitä niillä tekee, ne ovat tavaroita!
Meillä oli läjäpäin kuvia naamoista ja taloista sun muista, yhdessäkään ei lukenut ketä he olivat, miks säästää! Tai moukuvaa kelloa kerrostaloon...käkikello....tsissus
Tässä näkee sivistyksen rajan: vanhoissa kartanoissa on seinillä tauluja vanhoista naamoista ja perhe tietää heidät nimeltä, vaikka ei ole koskaan tavannut 1800-luvulla kuolleita henkilöitä. Sitten on ne, jotka ei tiedä edes isovanhempiensa nimiä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kirjesalaisuus päde enää jos saaja/kirjoittaja on kuollut?
Meidän kirjeissä ei ole mitään salaisiksi luokiteltuja tietoja.
Ja miksi vainaja edes välittäisi. Kai hän on ottanut asian huomioon ja hävittänyt kiusalliset kirjeet jo kauan sitten.
Päiväkirjat on ehkä vähän kiusallisia. Itse olen kirjoittanut lapsiani varten päiväkirjaa harvakseltaan.
Mutta tiedän jo kuolleen miehen, joka kirjoitti joka ikinen päivä päiväkirjaan kymmeniä vuosia. Hänellä oli sääntö, että vaimo saa lukea koska vaan, mutta lapset vasta hänen kuolemansa jälkeen. Kuoli jo 15 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Edessä kova tavaroiden karsiminen, varastoissa huonekaluista lasten piirustuksiin ja kaikkea siltä väliltä. Lamppuja, astioita, taidettakin. Aiomme lasten lähdettyä muuttaa pienempään ihan liian suuresta asumuksesta. Jo joulukoristeita on kerääntynyt vuosikymmenissä järkyttävät määrät. Täytyy tunteet laittaa syrjään ja järki ottaa käyttöön kun hommaan ryhtyy.
Kannattaa tarjota niitä karsittavia niille poismuuttaville lapsille. Joulukoristeista keräät ensin itsellesi ne, mistä et halua luopua ja sitten annat niiden lasten valita itselleen, mitä haluavat, jos haluavat.
Meillä on suvussa yksi henkilö (mun siskoni), joka noin muutenkin on tehnyt sukututkimusta ja hänellä on suvun vanhoja kirjeitä, valokuvia, mitaleja ja kunniamerkkejä yms tavaraa. Ei sitä tavaraa nyt niin mittavia määriä ole kuitenkaan ollut, ettei tavaroille löytyisi kotona paikkaa. Mun tyttäreni on kiinnostunut sukututkimuksesta ja kun siskostani joskus aika jättää, isot sukututkimuskirjat, kirjeet yms siirtyy mun tyttärelleni.
Mulla on kotonani aika paljon muistoesineitä eikä läheskään kaikki ole edes omasta suvustani. Kerran olin kirpputorilla, jossa vanha nainen tyttärensä kanssa olivat myymässä vanhuksen tavaroita. Kertoivat, että vanhus on muuttamassa palvelutaloon ja sen vuoksi luopuu nyt tavaroistaan. Myytävissä tavaroissa oli mm tämän vanhuksen ja hänen edesmenneen miehensä häälahjaksi saama nimin ja päivämäärin kaiverrettu soppakauha. Ei ollut hopeaa vaan alpakkaa, mutta mä rakastan vanhoja käyttöesineitä. Ostin kauhan sekä vähän muutakin ja kerroin vanhukselle, että hänen häälahjansa tulee olemaan meidän suvun itsenäisyyspäivän päivällispöydässä (teen aina itsenäisyyspäivänä alkuruuaksi jonkun keiton) . Olen joskus ostanut vanhan kauniin Arabian kannellisen keittokulhon ja soppakauha sopii keittokulhoon kuin nenä päähän. Vanhus oli kovin mielissään, kun tiesi, että häälahjansa päätyi kotitalouteen, jossa sitä arvostetaan. Lapsuuteni kesät vietin tätini luona maaseudulla ja kun tätini kuoli, serkkuni antoivat mulle tädin keltaisen emalisen Pehtori-kahvipannun. Se on mulla keittiössä avohyllyssä ja myös aika usein käytössäkin. Myös tauluja mulla on muistoesineinä ja ne taulut ovat seinillä. Jonkun verran koruja, joista osaa en juurikaan käytä, mutta 1977 kuolleen isoäitini kultainen kaulaketju on tälläkin hetkellä kaulassani. Otan sen pois kaulastani vain silloin, kun syystä tai toisesta ei voi kaulakoruja pitää (esim leikkaukseen mennessä).
Isoisäni poltti aikanaan muuton yhetydessä aitallisen kirjoja. Häneltä jääneitä tavaroita mulle luvattiin mutta pikkuserkun kaiman kälyn langon sukulaisille ne meni.
Eräs sukulainen varasti perheen vanhat valokuvat.
Olen sen varmistanut että ne historiallisesti arvokkaat tavarat mitä minulla on, menee lapsille. Tosin epäilen että äitinsä ja sukulaiseni tössivät tämänkin.
Ap lisää, että myös vanhat kirjeet kertovat suvun tarinaa ja pitäisi säästää.
Meillä vanhimmat on 1870-luvuöta. Niitä on vain kaksi. Sota-ajalta on jo paljon kirjeitä.