Miten masentunutta lastasi on kohdeltu?

Huh! Tästä nykymenosta puuttuis vielä, että köyhille mutta liian älykkäille tehtäis lobotomioita.. liittyy kai tasapäistämiseen, liikaväestöön ja yhteiskunnan kontrollintarpeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse se masentunut nuori, ja voi että olisin halunnut hoitoon! Mutta eipä silloinkaan 90-luvulla, jos jotenkin selvisi elämässä niin mihinkään päässyt. Jotain jäi nyt aloituksesta mainitsematta.

Se apu on hyvä asia, kuule. Ja syö ne lääkkeet, ei ne ole myrkkyä.

Ysärin lama, 2020 luvun lama

Vierailija kirjoitti:

Huh! Tästä nykymenosta puuttuis vielä, että köyhille mutta liian älykkäille tehtäis lobotomioita.. liittyy kai tasapäistämiseen, liikaväestöön ja yhteiskunnan kontrollintarpeeseen.

Se tehdään älykkäille riippumatta taustoista. Mitään keinoa puolustaa itseään ei ole. Aloittavat lapsista, koska poikkeuksellinen äly näkyy jo pienistä.

Kokemukseni on 15 vuoden takaa mutten usko että ainakaan heppoisemmin perustein otetaan nykyään osastolle (resurssien takia). Minut lähetettiin osastolle kun olin ottanut kolme kertaa yliannostuksen lääkkeitä ja niistä viimeisellä kerralla jouduin vatsahuuhteluun. Olin tuolloin yläkouluikäinen. Osastolta koin saavani hyvää apua. En kokenut että kukaan yritti rankaista vaan oikeasti pyrittiin etsimään apukeinoja. Osastolta uloskirjaaminen kävi lempeästi vaiheittain (ensin viikonloput kotona, sitten puolet viikosta kotona jne) ja koin että vointini seurannasta oikeasti välitettiin. Kaikesta hoidosta mitä olen saanut oli osastohoito mielestäni paras ja tehokkain kokemus. Se siis kesti kohdallani useita kuukausia.

Lastamme on kohdeltu hyvin.

Meillä on nepsy lapsi joka kärsi masennuksesta 10-12v iässä. Lapsi itse toivoi ja pyysi päästä "sairaalaan" kun hänen masennus ja ahdistus oli pahimmillaan. Koska meillä oli jo entuudestaan lapsen hoitosuhde lastenpsykiatrian polille, niin asia järjestyi helposti. Kun veimme lapsen osastolle, niin hän oli tosi helpottunut siitä.Tuo parin kk sairaalajakso oli lapsen kannalta pelastus kun hänelle aloitettiin masennuslääkitys.

Nyt lapsi on lukiolainen ja voi hyvin. Masennuslääkitystä tarvittiin vain pari vuotta.

Joten voin sanoa, että lastenpsykiatria on ainakin meidän kohdalla toiminut loistavasti.

Vierailija kirjoitti:

Kokemukseni on 15 vuoden takaa mutten usko että ainakaan heppoisemmin perustein otetaan nykyään osastolle (resurssien takia). Minut lähetettiin osastolle kun olin ottanut kolme kertaa yliannostuksen lääkkeitä ja niistä viimeisellä kerralla jouduin vatsahuuhteluun. Olin tuolloin yläkouluikäinen. Osastolta koin saavani hyvää apua. En kokenut että kukaan yritti rankaista vaan oikeasti pyrittiin etsimään apukeinoja. Osastolta uloskirjaaminen kävi lempeästi vaiheittain (ensin viikonloput kotona, sitten puolet viikosta kotona jne) ja koin että vointini seurannasta oikeasti välitettiin. Kaikesta hoidosta mitä olen saanut oli osastohoito mielestäni paras ja tehokkain kokemus. Se siis kesti kohdallani useita kuukausia.

Aika raffilta kuullostaa. Mahtavaa, että paranit.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinun lapsesta tekee sen harvinaisen tapauksen, joka otetaan osastolle? Eihän sinne meinaa päästä millään ja perusteet täytyy olla lääkärillä painavat, päätöksiä osastohoidossa kun valvotaan erittäin tehokkaasti.

Eli mitä olennaista jäi mainitsematta?

Hän on joku leffa katsonut ja sitä veti jutun omana.

Tämä nyt ei ole psykiatrian osaston tasoinen tapaus, mutta meidän nuorta koulukiusattiin seiskalla ja hän jotenkin sitten haki apua kouluterkkarilta siihen tilanteeseensa, masensihan se, kun kukaan muista oppilaista ei edes puhunut hänelle ja jätettiin aivan syrjään. Kun muutaman kerran oli käynyt siellä terkkarilla käynyt, oli tämä todennut, ettei täällä tarvitse jatkuvasti hypätä. Ei sitten käynyt kertaakaan sen jälkeen. Onneksi se kiusaaminenkin loppui sitten sen seiskaluokan jälkeen ja löysi uusia kavereita.