Mikä töissä sinua ahdistaa? Onko huolenaiheet oikeasti vakavia vai enemmän egoon perustuvia?
Minä ainakin voin tunnustaa, että suurin osa työstressistäni on täysin turhaa ja kiirekin keinotekoista. En vain meinaa aina muistaa tiedostaa sitä. Deadlinet ovat keksittyjä päiviä ja murhe on siinä, mitä muut tai pomo minusta ajattelee. Ei niinkään se, kuoleeko nyt joku, jos en saa jotain valmiiksi. Ja ihan ihmejuttuja sitä hiotaan loputtomiin, vaikka käytännössä huonompi & välttävä olisi riittävä.
Ja aika moni tuntuu elävän tässä samassa paskantärkeydessä.
Kommentit (2)
Säännöt. En tarkoita sitä lainsäädäntöä, joka työntekemiseen liittyy, vaan työpaikan. Jokainen esihenkilö johtoportaat jokaisessa tasossa haluaa keksiä uusia sääntöjä. Meillä on sääntöjä parkkeeraamiseen, eväiden syömiseen, kahvin keittämiseen, tuoksuttomuuteen, jokaiseen (useaan) työryhmään on omat sääntönsä.. ihan loppumattomiin.
Usein epäilen, olenko kompetentti tekemään vaativaa työtäni, jossa paljon perustuu omaan arviointikykyyni. Jos olen, niin mikä on tämän sääntöviidakon tarkoitus.
Pääosin rakastan työtäni nuorisokodin ohjaajana. Joskus riittämättömyyden tunne ahdistaa. Tällä hetkellä ahdistaa se, että pari nuorta on tosi tarvitsevia, toinen jopa niin paljon, että mun on vaikea käydä välillä edes vessassa työpäivän aikana ilman, että mua seurataan sinne. Tuntuu, että musta imetään kaikki mehut ja siltikään mikään ei riitä. Oon työputkien jälkeen niin loppu, että ekat vapaat menee koomassa sohvalla. Nytkin kirjoitan tätä työpaikan vessassa ja kuulen kuinka pari nuorta etsii mua paraikaa.