Lue keskustelun säännöt.
Yritin aiemmin itsem. Epäonnistuin enkä ole saanut juuri hoitoa eikä heitä kiinnosta, joille olen kertonut. Olen ajatellut yrittää uudelleen.
10.10.2022 |
Kun epäonnistuin, otin minua aiemmin hoitavaan tahoon yhteyttä, jotta saisin sairaslomaa. Oli ihme, ettei käynyt mitenkään.
Kävin lääkärillä, hän hoiti kyllä hommansa hyvin siinä mielessä, että kertoi mitä kannattaa tehdä jos vielä tulee itsetuhoisia ajatuksia. Eli keskittyä aistiärsykkeisiin vaikka ja soittaa auttavaan puhelimeen. Kuunteli ja teki pitkän hoitokirjauksen, jotta pääsisin psykiatrille.
Lisäksi kävin pari kertaa hoitajan luona juttelemassa niitä ja näitä. Mistään syvällisemmästä ei saanut puhua vaan arkisista asioista. Mielialalääkkeitä myös määrättiin.
En ole kertonut monille, vain isälleni ja miesystävälle. Kumpikaan heistä ei oikein osannut ottaa kantaa asiaan. Jotain vain, että kaikilla on joskus huonoja päiviä ja keskustelu kääntynyt heidän ongelmiinsa. No joo, ymmärrän sen. Onhan minulla töitä, katto pään päällä ja ruokaa kaapissa. Eli tavallaan ei ole mitään hätää.
No siihen se apu ja tuki oikeastaan jäikin.
Mt-palveluiden piiristä tuli viestiä aikaisemmin, että pääsin jonoon. Ei kuitenkaan ole kiireellinen vaan joskus loppuvuoden aikana sitten. Tästä viestistä on jo puoli vuotta aikaa enkä ole saanut psykiatrille aikaa.
Yritän hengittää ja kestää. Menen päivä, oikeastaan viikko kerrallaan. Joka ikinen viikko suunnittelen kuitenkin loppuani. Kaikki on niin merkityksetöntä ja pelkkä arjessa eläminen vaikeaa.
Käyn töissä mutta mietin jatkuvasti ottavani loparit. Työsuhde on uusi mutta en vain jaksa nyt mitään. Esitän kuitenkin reipasta.
En vain tiedä miten jaksan ja kauan, mitä jos vain tulee taas se naksahdus, että nyt riittää ja yritän uudelleen. Seuraavalla kerralla tiedän jo miten oikeasti pääsen pois, siitä saattaa tulla hetkeksi kivuliasta mutta ainakin loppuu.
Minusta vain tuntuu, että olen kertakaikkiaan epäonnistunut elämässäni. Ei mitkään ulkoiset asiat tuo tyydytystä. Nämä ovat monen vuoden aikaista kertymää sisälle. En kehtaa niistä edes kertoa, monenlaista traumaa on syntynyt ja olen aivan rikki sisäisesti.
Kommentit (10)
Kannattaa menen juttelemaan asioista. Saat uutta näkökulmaa asioihin.
Myös lääkitys olisi nyt paikallaan.
Itse sain posttraumaattinen stressihäiriö - diagnoosin helmikuussa. Ja pohjalla valmiiksi jo masennusdiagnoosi.
Pääsin juttelemaan ja vointi on kohentunut. Sain myös unilääkkeet.
Kahvin jätin pois ja karsin kaiken ylimääräisen elämästä. Pakotin itseni kutomaan sukkia ja katsoin TV:stä vain luonto-ohjelmia.
Voimia sulle! Mutta se juttelu kyllä auttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonotusajat ovat tosiaankin ihan liian pitkät. On hyvä päästä puhumaan tarumoistaan ja puhua niistä niin kauan että niillä ei enää ole päävaikutusta omaan elämään. Muuten vain vain sanoa ettei elämässä voi epäonnistua, se on sula mahdottomuus koska ei itse elämä mitään vaadi, enemmänkin omat tai toisten odotukset siltä. Toivon että pääset pian aloittamaan terapian jotta voit käydä ne menneisyyden haamut läpi ja jättää ne sinne minne ne kuuluvatkin, menneisyyteen.
Jos käyt töissä, niin sinulla on ehkä varaa ja mahdollista hakeutua omakustanteiseen terapiaan. Suosittelen ehdottomasti. En tajua miksi ihmisiä juoksutetaan sairaanhoitajalla ennen terapiaa, kun tuo sairaanhoitaja ei ole terapeutti. Lisäksi jonotusajat pitkiä.
Koeta joka päivä tehdä jotain mistä nautit, aistiärsykevinkki on hyvä. Uimassa käyminen, kävely ulkona, musiikki, hyvä elokuva, itsen hemmottelu kunniaan. Yksityiseltä puolelta varmasti löytyy joku terapeutti nopeammalla aikataululla.
Yksi lukioaikainen ystäväni tappoi vähän aikaa sitten itsensä ja moni jäi suremaan häntä. Uskon että sinullakin on paljon ihmisiä jotka välittävät, ota heihin yhteyttä, he eivät välttämättä tiedä miten paha olo sinulla on. He eivät voi auttaa jos et pyydä apua.
Ja Suomen mielenterveys palveluiden hoidon saanti on kyllä järkyttävän huonoa :c
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samat tuntemukset, enkä ole edes avun piirissä. Joka päivä itsemurha pyörii mielessä, en vain jaksa enää ja olen henkisesti aivan lopussa. Lääkärille en halua mennä keskustelemaan, eikä ole sellaista läheistäkään joka pystyisi auttamaan.
Enpä tiedä oliko tästä kommentista mitään hyötyä, ehkä vain muistutus siitä, ettet ole yksin tuntemustesi kanssa ja meitä on muitakin, jotka kamppailevat samassa tilanteessa, päivä kerrallaan.
Älä missään nimessä ala käyttämään ainakaan mitään SSRI- masennuslääkkeitä. Ei, vaikka miten vetoaisivat ja suostuttelisivat hoitotahon puolelta. Monen elämä on mennyt vain huonompaan suuntaan, kun on alkanut syödä niitä pillereitä. Eivät edes auta, ja tehoa masennukseen. Aiheuttavat vain lisää ongelmia esim. sukupuolitoimintojen osalta. Esim. miehille on tullut impotenssia, tai tunnottomuutta ja orgasmikyvyttömyyttä.
Keskusteluapu kyllä auttaa, ja oireiden taustalla olevien syiden selvittäminen. Mutta niitä ei tarjota ainakaan julkisella puolella. Hyvän, empaattisen ja oikeasti apua tarvitseva ja hänen hyvinvoinnista kiinnostuneen tahon ja lääkärin löytäminen on todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi lukioaikainen ystäväni tappoi vähän aikaa sitten itsensä ja moni jäi suremaan häntä. Uskon että sinullakin on paljon ihmisiä jotka välittävät, ota heihin yhteyttä, he eivät välttämättä tiedä miten paha olo sinulla on. He eivät voi auttaa jos et pyydä apua.
Ja Suomen mielenterveys palveluiden hoidon saanti on kyllä järkyttävän huonoa :c
Totta. Ja oikeastaan mitään ei tehdä asialle.
Itse hain ja sain apua sairaanhoitajalta joka opiskelee terapeutiksi.
Minduu. fi löysin.
Ehkä teillä on nyt etsikkoaika ja Jumala vetää puoleensa? Oletteko koskaan rukoilleet, pyytäneet Jeesusta elämäänne? Moni itsetuhoinen on saanut avun sitä kautta! Rukoilen puolestanne <3
^