Oletko ottanut yllättäen yhteyttä lapsuuskaveriisi, tai onko sinuun otettu yhteyttä?

Aloin yht' äkkiä miettiä lapsuuden ja nuoruuden aikaisia ystäviäni ja kavereitani. Välit kaikkiin heihin on poikki. Tulen hirveän huonosta perheestä, jossa kulissia oli pakko pitää yllä. Se heijastui kaverisuhteisiini. Olin kai niin masentunut, että en enää lopulta jaksanut yrittää ylläpitää suhteita...

Nyt olen kolmekymppisenä huomannut käyväni läpi lapsuuteni tapahtumia ja kaipaavani joitain vanhoja kavereitani. Osa heistä tulee jopa uniini. Mietin, uskaltaisinko ottaa heihin yhteyttä. En nyt siis mitenkään kuvittele, että meistä tulisi kaikkien näiden vuosien jälkeen ystäviä tai muuta, mutta olisi vaan niin ihanaa päästä juttelemaan heidän kanssaan, ja olisi ihanaa voida muistella lapsuutta. Niitä pieniä hyviä hetkiä. Lapsuudessani ei juuri ollut muita hyviä hetkiä kuin ne, jotka sain viettää kavereitteni kanssa. Muistan, miten ihmeellistä oli vaikkapa kyläillä jonkun kaverin luona, jolla oli välittävät ja rauhalliset vanhemmat. Haluaisin kai sanoa, miten kiitollinen olen, että he olivat kavereitani, vaikka monet heistä lopulta hylkäsinkin, kun en enää muuta osannut. En tosin tiedä, olenko ollut mitenkään erityisen tärkeä tai läheinen kenellekään heistä, vai jonkinlainen ihan ok kaveri vain.

Oletteko te ottaneet yhteyttä vanhoihin kavereihin aikuisena? Miten on suhtauduttu? Tai onko joku ottanut yhteyttä teihin? Miltä tuntui? Mietin, pitäisivätkö nämä ihmiset minua täysin seonneena. Huomaan myös surevani, kun en ole onnistunut säilyttämään ketään heistä ystävinäni. Sen sijaan monet heistä näyttävät olevan edelleen erittäin hyviä ystäviä. Olisiko typerää ottaa yhteyttä? Pelkään kai, että minut torjutaan, tai että en saisi vastausta ollenkaan.