Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Sitä, että KELA ei myönnä tukia kuin allahuille ja kulmahousuille.

Minä en syntyperäisenä Suomen kansalaisena saa sieltä kuin hylkypäätöksen!

Hyvät kuulijat - tämä tarina on tosi!

Kaveri kävi leikkauttamassa hiukset mulla ja naapurin ukkeli maksamassa velat ja kuulin että eräs ystvämme oli löytynyt kuolleen  kotoaan. Ei ollut mitn kuolemaan johtavaa sairautta vaikka muita vaivoja olikin. Surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hammaskivenpoistossa. Varauduin kovaankin vihlontaan ultraäänikäsittelyssä mutta kun olen käyttänyt vihloville hampaille tarkoitettua tahnaa niin ei tuntunut missään!

Aika arvokasta oli kyllä, onneksi sai parikymppiä Kela-korvausta. Reilu 80:-

maksoi. No onneksi ei tarvitse pihistellä kun mihinkään turhaan en tuhlaa.

 

Missä päin Suomea näin halpaa?

 

Itä-Hämeessä. Onko josskin kalliimpaa? 

Jos oli yksityinen,  niin halpaa oli. Itse maksoin yksityisellä 250 €. Nyt kunnalla 60€.

Ei käy kukaan, ei soita kukaan, yksin olen ja tuntuu, että tässä ei ole mitään mieltä eikä järkeä koko elämässä enää, samat yksinäiset vuorokaudet seuraavat toisiaan vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei käy kukaan, ei soita kukaan, yksin olen ja tuntuu, että tässä ei ole mitään mieltä eikä järkeä koko elämässä enää, samat yksinäiset vuorokaudet seuraavat toisiaan vuodesta toiseen.

Itse en ole siinä mielessä yksinäinen kun on perhettä, mutta ei niitä ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain pari ihmistä, jotka käyttävät minua omien murheidensa roskasankona. Ainoa järkevä paikka on vaihtaa ajatuksia on harrastukset, elän viikon eteenpäin parin tunnin keskustelulla. Oletko ajatellut astua ulos ja harrastaa jotakin mikä kiinnostaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hammaskivenpoistossa. Varauduin kovaankin vihlontaan ultraäänikäsittelyssä mutta kun olen käyttänyt vihloville hampaille tarkoitettua tahnaa niin ei tuntunut missään!

Aika arvokasta oli kyllä, onneksi sai parikymppiä Kela-korvausta. Reilu 80:-

maksoi. No onneksi ei tarvitse pihistellä kun mihinkään turhaan en tuhlaa.

 

Missä päin Suomea näin halpaa?

 

Itä-Hämeessä. Onko josskin kalliimpaa? 

Jos oli yksityinen,  niin halpaa oli. Itse maksoin yksityisellä 250 €. Nyt kunnalla 60€.

 

Siis oli pelkkä hammaskiven poisto, tunnin kesti. Yksityisellä oli. 

muuten hyvää, mutta heivasin ukon pihalle, kun sanoin sille, että parran pitää haista pillulle eikä saippualle..

otti mukaan saippuan ja vielä lähtiessään pyyhki mulkkunsa verhoihin.

Tavallinen päivä tänään. Kävelyllä olin taas ja pyöräilemässä myös. Kaunis päivä oli. Mitään erikoista ei sattunut ja eilen olikin tehokkaampi päivä kaikin tavoin. Koiraani muistelin ja elämäni oli kyllä parempaa sen eläessä. Kyllä sillä oli iso vaikutus. Opinnot eivät edisty, kun toinenkin haastateltava jättää vastaamatta viestiin. Ei kiinnosta edes sen vertaa. Onneksi opettaja ymmärsi tämän ja kai neuvottelen hänen kanssaan suorituksesta. 

Kaikkea paskaa.

Kaikkea paskoo.

Suren iäkästä, edesmennyttä isääni. Kuolema oli lempeä, saapui pehmein askelin vähän kuin pelastamaan isän pois kivuista ja sairauksistaan, mutta kyllä minä kuitenkin suren ja kaipaan sitä reipasta, viisasta isääni mikä hän ennen oli. Viime vuodet ovat olleet rankkoja huolehtia ja jännittää, miten sairaus romahduttaa hänet tuosta vain kesken kaiken vielä huonommaksi, ja sitten taas ambulanssi viemässä sairaalaan ja miten isä pärjää. Hoivakoti oli lopulta hyvä ratkaisu, mutta joka kerta kun puhelin soi tai tuli viestiä jännitti onko isällä kaikki hyvin.

Nyt en enää jännitä, enkä pelkää isän vuoksi. 

Osanotot ovat olleet ystävällisiä, vaikka kaikki tiedämme miten iäkkään vanhuksen kuolemassa ei ole dramatiikkaa yhtään. Kaipaus on enemmän kaipuuta lapsuuden turvallisuuteen ja isään, joka tuki ja piti minua tärkeänä hänen elämässään. Aina pääsi kotiin, jos oli siihen halua ja tarvetta. Itsenäiseksi kasvamista tuettiin ja se on vahva pohja elämässäni, että pärjään ja selviän nytkin.

 

Vierailija kirjoitti:

Suren iäkästä, edesmennyttä isääni. Kuolema oli lempeä, saapui pehmein askelin vähän kuin pelastamaan isän pois kivuista ja sairauksistaan, mutta kyllä minä kuitenkin suren ja kaipaan sitä reipasta, viisasta isääni mikä hän ennen oli. Viime vuodet ovat olleet rankkoja huolehtia ja jännittää, miten sairaus romahduttaa hänet tuosta vain kesken kaiken vielä huonommaksi, ja sitten taas ambulanssi viemässä sairaalaan ja miten isä pärjää. Hoivakoti oli lopulta hyvä ratkaisu, mutta joka kerta kun puhelin soi tai tuli viestiä jännitti onko isällä kaikki hyvin.

Nyt en enää jännitä, enkä pelkää isän vuoksi. 

Osanotot ovat olleet ystävällisiä, vaikka kaikki tiedämme miten iäkkään vanhuksen kuolemassa ei ole dramatiikkaa yhtään. Kaipaus on enemmän kaipuuta lapsuuden turvallisuuteen ja isään, joka tuki ja piti minua tärkeänä hänen elämässään. Aina pääsi kotiin, jos oli siihen halua ja tarvetta. Itsenäiseksi kasvam

Kirjoitat kauniisti. Noin minäkin ajattelen vanhemmistani. Loivat turvallisen arjen, mistä oli hyvä ponnistaa. Ikävä on välillä vielakin, vaikka jo vuosikaudet ovat olleet tuonilmaisissa.

Vaikka on ikävä, ymmärrän täysin, että vanhat siityy tulevien sukupolvien tieltä, nuorin sivussa on 1+v.

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen päivä tänään. Kävelyllä olin taas ja pyöräilemässä myös. Kaunis päivä oli. Mitään erikoista ei sattunut ja eilen olikin tehokkaampi päivä kaikin tavoin. Koiraani muistelin ja elämäni oli kyllä parempaa sen eläessä. Kyllä sillä oli iso vaikutus. Opinnot eivät edisty, kun toinenkin haastateltava jättää vastaamatta viestiin. Ei kiinnosta edes sen vertaa. Onneksi opettaja ymmärsi tämän ja kai neuvottelen hänen kanssaan suorituksesta. 

Onneksi opettajasi ymmärtää, että opiskelun viive ei ole sinun syytäsi. Onko vielä muita kyselyjä menossa opiskelun avittamiseen?

Flunssa, väsy. Uneton yö takana. Onneksi on mehua, teetä, hunajaa.

Nro 19853: Osanottoni! Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Vaikka mun äitini poismeno olikin jo odotettu tapahtuma ja armollinen hänelle itselleen, aika ajoin kaipaan äitiä sellaisena kuin hän oli ennen muistisairautensa pahenemista. Vaikka äidin kuolemasta onkin jo yli vuosi, mulla on aika ajoin tunne, että äiti on täällä. Siis täällä mun kodissani. Ikäänkuin katselemassa, mitä mä puuhailen. Lähes koko ikäni mulla on ollut samanlainen tunne mun äitini äidistä. Hän kuoli, kun olin 9-vuotias. Mutta mä olin paljon lapsuuteni kesinä hänen luonaan. Mummu sai mut rakastamaan luontoa ja metsän hiljaisuutta. Monet kerrat, kun kauppa-auto tuli, serkut juoksivat innoissaan kauppa-autolle, kun tiesivät mummun ostavan heille jätskit. Ja mä vaan makasin selälläni metsässä sammalmättäällä ja katselin puiden latvoihin. Outo mikä outo :D Mutta mä olin mummuni lapsenlapsista ainoa, jolle mummu kertoi vanhoista suomalaisista uskomuksista ja perinteistä sekä sen sukuhaaran historiasta. Joskus olen miettinyt, että kun mun tulee aika lähteä, niin nekin tarinat ja kertomukset katoavat ikiajoiksi. Olen myös miettinyt, pitäisikö alkaa kirjoittaa ne tarinat ylös, jotta ne jäisivät jälkipolvillekin. Mutta sitten taas olen ajatellut, että jos mummu olisi halunnut niiden jäävän jälkipolville, olisi varmaan kertonut myös mun serkuillekin. Siksi ajattelen, että ehkä ne on mun ja mummun salaisuus ja niiden on tarkoituskin kadota ikiajoiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Flunssa, väsy. Uneton yö takana. Onneksi on mehua, teetä, hunajaa.

Paranemisia! Mulla alkaa tauti helpottaa, mutta niistettävää riittää edelleen. Varmaan alkaa tulla jo selkäydinnesteetkin sieraimista tai ainakin siltä tuntuu. Toisaalta se voisi selittää, miksi olo on kuin lapamadolla. 

Lähdin käymään kaupassa kun huomenna on meno niin on vkl valmiiksi ostokset, voitin 4 e pelikoneesta. Sain jotain ale tuotteita -30%, leivät, kinkun, metsäsienisalaatin ja keittojuurekset. Ihan kiva sääkin on.

Ai niin kuulumisia...sain eilen illalla sähköpostiini tiedon, että mut on hyväksytty Lions Clubin jäseneksi. Ei siis Lions Ladyihin vaan sinne "herrakerhoon". Olen porukassa ainoa nainen, mutta enköhän mä pärjää. Neljännesvuosisata it-alalla opetti tekemäään tiimityötä sellaisissakin porukoissa, joissa olin ainoa nainen. Itseasiassa monesti miesten kanssa onkin helpompaa, kun ovat aika suoraviivaisia ja ratkaisukeskeisiä. Ihan kuten minäkin. Marraskuussa on sitten juhlallisuudet, joissa mut "aateloidaan" Leijonaksi. Mun kissani pohtii nyt kuumeisesti ja aika huolestuneenakin omasta asemastaan, kumpi on arvojärjestyksessä ylempänä: kissa vai leijona :D

Käykö kaikki iäkkäät vanhukset vaikeikki, kateellisiksi ja puhuvat loukkaavia nuoremmalle? Tätini ja tämän iäkäs mies kyläilivät meillä uudessa kodissamme ja vanhuksen ensimmäiset sanat katseltuaan kotiamme oli teillä on tällaista pientä ja sievää. Itse omistavat kaupunkimme yhden suuremmista tiloista. Puhe oli tietysti rehellinen mutta silti nuorelle perheelle se tuntui alentavalta ja väheksyvältä rikkaalta henkilöltä.

Karkasin kotoa jo aamulla ja yhä olen sillä reissulla. Tosin kotona minua ei odota kukaan, sillä asun yksin. Päivä kuluu kahvilla käydessä ,siellä tapaa muita ihmisiä ja saa keskustella toisten kanssa, kävellessä ,kirjastossa ja illalla yritän katsella sitä helkkarin telkkaria, jossa ei ole paljon katsomisen arvoista ohjelmaa. Mutta elämä on ihan hyvää näinkin. Pyhänä  menen kirkkoon tai kuuntelen radiosta jumalanpalveluksen.

uksen.