Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Kävin hampurilaisella, kirppiksellä, vaatekaupassa (siellä rikoin vahingossa puisen s-koko merkinnän) ja Prismassa. 

Mukavasti meni päivä ja vaatekaupalla oli mukava kaunis nainen, joka ei veloittanut mua siitä rikkomastani jutusta. Oikeastaan se putosi alas, kun katselin vaatteita. Kolme kunnon ateriaa on tänään tullut syötyä. Myös makaroonia ja jauhelihakastiketta tuli syötyä ja ihan illalla pihviä ja ranskalaisia ja hyvin raikkaan makuista salaattia. Salaatissa oli chiliä, ananasta, paprikaa, limeä ja jotain vihreää salaatin kaltaista. Ikinä en ole syönyt niin raikkaan makuista. Tosi herkullista oli.

Makuelämykset ovat mun elämänsuola 👌

Tulipahan käytyä MP-messuilla. Eipä se ollut kovin hyödyllinen reissu, mutta kivahan sitä oli kuluttaa päivää jotenkin. 

Tulipahan myös käytyä kotikaupunkini keskustassa myös. Nyt loppupäivä on löhöilyä. Ihan kivaksi päiväksi tätä voisi kutsua. Ei ainakaan ole pitkästyttävä päivä.

Rehellisesti sanottuna todella huonoa. Erosta on aikaa n.viikko ja tuntuu, että olen edelleen jonkinlaisessa osittaisessa shokissa, epätoivossa ja kieltämisen tilassa. Toki ero näytti mahdolliselta, mutta jotenkin itse ajattelin, että asioista voidaan päästä yli (kumpikaan ei ollut pettänyt tms) ja itse tein ainakin joka päivä sen valinnan, että haluan olla tämän ihmisen kanssa yhdessä. Nyt on edessä hyvin epävarma ja epäselvä tulevaisuus, sillä tuloni ovat huomattavasti pienemmät kuin ne olisivat, jos tekisin täysiä työkuukausia. Tämäkin järjestely oli alunperin sovittu puolisoni kanssa, että voin keskittyä enemmän itseeni ja samalla siihen mitä haluan työelämältä. Jostain pitäisi saada kaivettua se energia tehdä enemmän töitä. Energiaa on muutenkin vaikea löytää, sillä ruokahalua ei yksinkertaisesti ole. Kesällä tosin töitä ei todennäköisesti ole, joten säästöjä on kaiveltava. Onneksi olen aina ollut hyvin tarkka rahan kanssa enkä ole pahemmin tuhlaillut ns.turhuuksiin.

rapulasta  kärsin.runkkasin äske nyt parempi olla.

Nälkä on. Annoin lasten syödä ruokavähämme kun vasta huomenna saavat koulussa syödä. Ja persut yms. En voi "mennä töihin" kun yksikätistä ei huolita edes persujen puoluetoimistoon. Osaisin toki höpistä omituisia...

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna todella huonoa. Erosta on aikaa n.viikko ja tuntuu, että olen edelleen jonkinlaisessa osittaisessa shokissa, epätoivossa ja kieltämisen tilassa. Toki ero näytti mahdolliselta, mutta jotenkin itse ajattelin, että asioista voidaan päästä yli (kumpikaan ei ollut pettänyt tms) ja itse tein ainakin joka päivä sen valinnan, että haluan olla tämän ihmisen kanssa yhdessä. Nyt on edessä hyvin epävarma ja epäselvä tulevaisuus, sillä tuloni ovat huomattavasti pienemmät kuin ne olisivat, jos tekisin täysiä työkuukausia. Tämäkin järjestely oli alunperin sovittu puolisoni kanssa, että voin keskittyä enemmän itseeni ja samalla siihen mitä haluan työelämältä. Jostain pitäisi saada kaivettua se energia tehdä enemmän töitä. Energiaa on muutenkin vaikea löytää, sillä ruokahalua ei yksinkertaisesti ole. Kesällä tosin töitä ei todennäköisesti ole, joten säästöjä on kaiveltava. Onneksi olen aina ollut hyvin tarkka rahan kanssa e

Ah, erot ovat aina vaikeita. Symppaan paljon näitä tunnelmia, sillä vaikka nyt olenkin parisuhteessa, olen aina elämässäni kokenut kaikki erot todella raskaasti. Kerran ystäväni sanoikin, että erot voivat olla tosi raskaita, jos välittää niin lujaa ja sitten pitää äkisti vieroittaa itsensä läheisestä ihmisestä. Ei ihme, että se ottaa koville. Aika siinä auttaa eniten, mutta toisinaan kärsivällisyys ei riitä malttamaan niin pitkälle.

Anna itsesi tuntea asioita, se tekee hyvää. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja pura niitä vaikka kirjoittamalla tai kuuntelemalla musiikkia, urheilemalla tai juttelemalla ystävien kanssa.

Toivon että olosi helpottuu. Oliko teillä jokin tietty syy erota ja ehdittekö olla kauankin yhdessä?

N30

Istun tässä kantamassa huolta tulevaisuudesta, sairastuin ahdistus/paniikkihäiriöön, enkä tiedä koska tämän saa "hallintaan". Tänään taas vähän rauhaton päivä. On niitä hyviäkin päiviä onneksi jo mutta koko ajan pelko persuksissa koska se taas iskee. Tsemppiä kaikille muille jotka tämän saman asian kanssa painiskelevat.

Kerron omat kuulumiseni nyt erillisellä viestillä, sillä minusta ei ollut sopivaa alkaa pälättää omiani samaan syssyyn, kun halusin vastata tälle eroa käsittelevälle postaajalle.

Kävin tänään äänestämässä ystäväpariskuntani kanssa ja sitten jatkoimme kotiini vaalikahville porukalla. Pelasimme hetken videopelejä ja kahvittelimme tyytyväisinä. On mukavaa aina tehdä vaalireissuista mukavia hetkiä ystävien kesken!

Eilen oli kiireinen päivä, kävin salilla, menin pitkälle koiralenkille tuttavani ja hänen (samanrotuisen) koiransa kanssa ja sitten suorinkin itseni ystäväni luo illaksi nauttimaan elokuvista ja taiteilusta. Samaistun siihen toiseen kirjoittajaan, joka valitti neulomisen vaikeutta, sillä oma taiteiluni on ollut hankalan tuntuista nyt viimeiset puolisen vuotta. Olen kyllästynyt, kaikki tuhertamani tuntuu merkityksettömältä ja keskinkertaiselta ja yritän innostua siinä onnistumatta. Harmittaa, sillä taiteilu on aina ollut minulle sydämen asia ja olen sitä aina tehnyt. Toivon, että aika korjaa asiaa ja koetan olla ottamatta liikaa paineita siitä. Viime vuosi oli henkisesti todella raskas minulle, joten oletan että ehkä mieleni on vain uupunut ja tarvitsee vielä lepoa. Toivon, että ajan kanssa vilkas mieleni taas piristyy ja elpyy. Olen siis aina nähnyt kuvia päässäni, joita olen sitten taiteillessani toteuttanut. Nyt niitä kuvia näen harvemmin ja aiheet ovat minusta tylsiä ja latteita. Ehkäpä vain kaipaan jotain uutta, kai kokeilen tehdä jotain erilaista ja tyypillisestä tyylistäni poikkeavampaa.

Selkäni on nyt hiukan vihoitellut minulle. Salilla paahtaminen on saattanut mennä nyt hiukan yli ja egoliftailun puolelle, joten koetan ottaa nyt rauhallisemmin ja kuunnella kehoani. Vaadin usein itseltäni paljon, joten maltillisesti ottaminen harrastusten kanssa on välillä vaikeaa. Mutta ehkä iän myötä siinä oppii paremmaksi.

N30

Vierailija kirjoitti:

Istun tässä kantamassa huolta tulevaisuudesta, sairastuin ahdistus/paniikkihäiriöön, enkä tiedä koska tämän saa "hallintaan". Tänään taas vähän rauhaton päivä. On niitä hyviäkin päiviä onneksi jo mutta koko ajan pelko persuksissa koska se taas iskee. Tsemppiä kaikille muille jotka tämän saman asian kanssa painiskelevat.

Vastaan vielä sinulle, sillä itsekin kärsin elämäni stressaavina kausina paniikkikohtauksista ja pahanevasta ahdistuksesta (tarvitsen silloin yleensä lääkityksen tukemaan omaa toimintakykyä). Lisäksi hyvä ystäväni on kärsinyt ahdistus/paniikkihäiriöstä koko nuoruuselämänsä (jatkuva lääkitys + terapia), joten jossain määrin osaan puhua asiasta.

Ystäväni usein sanoo, että ne asiat eivät mene koskaan kokonaan pois, vaan tulevat välillä enemmän pinnalle. Hänen kohdallaan kyse on enemmän trauman + aivokemian yhdistelmästä, kun taas oma ahdistukseni on sidoksissa elämäntilanteeseen/stressiin. Kuulemma terapiasta on ollut hänelle suunnattomasti apua kuitenkin, kun taas lääkitys pitää säännöllistä ahdistusta tasaisempana niin, että arjesta on helpompaa selvitä. Hänen mukaansa meistä ystäväpiiristä on myös iso apu, koska hän voi olla vapaasti oma itsensä kanssamme (myös huonoina kausina, myös silloin kun ahdistaa ja on vaikeampaa), eikä koe tuomitsemista tai muutakaan. Kuulemma se vapaus olla niin rikki kuin onkaan milloinkin on iso apu arjessa sille, että tuntee riittävänsä.

Ahdistuksen kanssa oleminen on vaikeaa, mutta omalta osaltani olen huomannut itsemyötätunnon ja lempeyden olleen paras lääke siihen. Jos voimavarat ovat vähissä, tehdään vain se kaikkein minimaalisin panos asioihin, ja se riittäköön. Velvollisuudet ja suorittaminen minimiin, ja etusijalle oman hyvinvoinnin edistävät perusasiat (lepo, liikunta, ravinto, ihmissuhteet). Eikä edes tarvitse hiki päässä urheilla jos se on ahdistuksen myötä vaikeaa, mutta lempeä kävely on yhtä myös hyväksi. Ei tarvitse kitata viherpirtelöä terveen ravinnon eteen, mutta koeta edes syödä tasaisesti pitkin päivää, jotta verensokeri pysyy tasaisena. Teot muuttuvat tavoiksi hiljalleen, ja tapaa on helpompi säätää ajan kanssa kohti omaa ihannetta tai oman terveyden/hyvinvoinnin maksimointia, kuin hypätä suoraan ylisuorittamaan hyvinvointia.

Kaikille eivät toimi samat keinot. Joku muu kaipaa juuri enemmän lääkitystä, joku keskusteluapua, joku tasapainoa ja rauhoittumista, joku näiden yhdistelmää. Toki helpompaa se kaikki on, jos on läheisiä, jotka voivat auttaa.

Alustavasti kannattaa tutustua mielenterveystalon ahdistuksen omahoito-ohjelmaan ja olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Muista, että ahdistuksen tuntemuksetkin ovat kuin hyökyaaltoja, ne tulevat ja menevät, mutta eivät jatku ikuisesti ja muuttumattomina.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että saat apua tilanteeseen!

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna todella huonoa. Erosta on aikaa n.viikko ja tuntuu, että olen edelleen jonkinlaisessa osittaisessa shokissa, epätoivossa ja kieltämisen tilassa. Toki ero näytti mahdolliselta, mutta jotenkin itse ajattelin, että asioista voidaan päästä yli (kumpikaan ei ollut pettänyt tms) ja itse tein ainakin joka päivä sen valinnan, että haluan olla tämän ihmisen kanssa yhdessä. Nyt on edessä hyvin epävarma ja epäselvä tulevaisuus, sillä tuloni ovat huomattavasti pienemmät kuin ne olisivat, jos tekisin täysiä työkuukausia. Tämäkin järjestely oli alunperin sovittu puolisoni kanssa, että voin keskittyä enemmän itseeni ja samalla siihen mitä haluan työelämältä. Jostain pitäisi saada kaivettua se energia tehdä enemmän töitä. Energiaa on muutenkin vaikea löytää, sillä ruokahalua ei yksinkertaisesti ole. Kesällä tosin töitä ei todennäköisesti ole, joten säästöjä on kaiveltava.

 

Kiitos kysymästä. Olimme yhdessä yli 10v, joista lähemmäs 8v asuttiin yhdessä.

Suhteessamme oli jonkin verran kommunikaation haasteita enimmäkseen johtuen haasteellisesta menneisyydestäni. Ikävä kyllä olimme päästäneet suhteen myös liikaa "arkeistumaan" ja puolisoni teki paljon töitä, mikä tietyllä tavalla etäännytti meitä toisistamme. Siinä vaiheessa, kun puolisoni (tai no exäni) nosti kissan pöydälle, me puhuimme todella paljon ja saimme monia hiertäneitä asioita käsiteltyä. Kuitenkin vahvempana hänellä on tällä hetkellä se tunne, että hän ei halua juuri nyt parisuhdetta ja haluaa olla yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Yritin tänään itse kutoa. Siis puikoilla. Olen lapsesta saakka käyttänyt tuota kutoa sanaa neulomisesta. Kävin aamulla ostamassa langat. Sellaista vaalean vihreää ehkäpä vähän mintun väriseen taittuvaa sekä samassa sävyssä raidallista jossa myös tummempaa vihreää. Näistä tarkoitus tehdä villasukka. No, minulla ei ole mitään muistoja kutomisesta. Joskus vuonna 2007 viimeksi koulussa olen kutonut. Näin olen opasvideoiden varassa. Olen ehkä vaan nyt niin väsynyt, että tein kaikki virheet. Loin silmikoita liian vähän jo huomasin liian myöhään. Työn purku. Sitten taas kudoin vahingossa sillä tynkälangalla välissä. Piti käyttää kerän lankaan. Taas purku. Sitten sekoilin oikein ja nurin joustinneuleessa. Taas purku. Lopulta en oikein edes tiedä enää mitä tehdä. En nyt jotenkin edes hahmota miten tavallaan siitä joustin neuleesta saa sen "ympyrän" eli varren. Itse kudon nyt kuin jotain huivia ja en saa sitä kudelmaa putkenmalliseksi kuin suk

Toteutin kerran haasteen, jossa kuukauden aikana laitoin joka päivä jonkin tavaran, vaatteen tms. kassiin, joista olin valmis luopumaan. Kuukauden kuluttua olikin iso määrä turhia tavaroita kerättynä. Suosittelen! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istun tässä kantamassa huolta tulevaisuudesta, sairastuin ahdistus/paniikkihäiriöön, enkä tiedä koska tämän saa "hallintaan". Tänään taas vähän rauhaton päivä. On niitä hyviäkin päiviä onneksi jo mutta koko ajan pelko persuksissa koska se taas iskee. Tsemppiä kaikille muille jotka tämän saman asian kanssa painiskelevat.

Vastaan vielä sinulle, sillä itsekin kärsin elämäni stressaavina kausina paniikkikohtauksista ja pahanevasta ahdistuksesta (tarvitsen silloin yleensä lääkityksen tukemaan omaa toimintakykyä). Lisäksi hyvä ystäväni on kärsinyt ahdistus/paniikkihäiriöstä koko nuoruuselämänsä (jatkuva lääkitys + terapia), joten jossain määrin osaan puhua asiasta.

Ystäväni usein sanoo, että ne asiat eivät mene koskaan kokonaan pois, vaan tulevat välillä enemmän pinnalle. Hänen kohdallaan kyse on enemmän trauman + aivokemian yhdistelmästä, kun ta

Voi miten ihanan vastauksen kirjoitit minulle, kiitos tuhannesti. Paljon resonoi, on tuttua. Tuli tässä ihan kyyneleet silmiin, näköjään tarvitsin "kuulijaa" tässä hetkessä. On jotenkin helpottavaa aina muistaa ettei ole yksin. Zuumailen täältä sinulle kaikkea hyvää elämääsi, kiitos ihana  

Mä en ymmärrä miksi tälläkin sivulla ollaan annettu eräille alanuolta. Mitä hemmetin mieltä on osoittaa mieltä toisten päivän kokemuksille? 

Voisi edes selitystä tulla, kun lytätään toisten kokemuksia alanuolilla. Kyseenalaistan alanuolia, kun kyseessä on mukavanhaluinen ketju.

Mä löytäisin himastani turhia tavaroita ja vaatteita, mutta mä en halua luopua niistä. Mä oon vaan niin tilpehööri rakas ihminen. 

Yhdet tuulipuvun housut voisi laittaa kiertoon, sillä ne eivät mene päälleni enää.

Kyllähän mun kämpässä tavaraa riittää, mutta ne vaan tuottaa itselleni mielihyvää.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä miksi tälläkin sivulla ollaan annettu eräille alanuolta. Mitä hemmetin mieltä on osoittaa mieltä toisten päivän kokemuksille? 

Voisi edes selitystä tulla, kun lytätään toisten kokemuksia alanuolilla. Kyseenalaistan alanuolia, kun kyseessä on mukavanhaluinen ketju.

 

Tämä just. Jostain asiasta voi olla erimieltä ja silloin voi halutessaan alapeukuttaa...mutta:

kun joku kertoo vaikeuksistaan, sairauksista tai rahahuolista... älä alapeukuta! Se on loukkaus!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä miksi tälläkin sivulla ollaan annettu eräille alanuolta. Mitä hemmetin mieltä on osoittaa mieltä toisten päivän kokemuksille? 

Voisi edes selitystä tulla, kun lytätään toisten kokemuksia alanuolilla. Kyseenalaistan alanuolia, kun kyseessä on mukavanhaluinen ketju.

 

Tämä just. Jostain asiasta voi olla erimieltä ja silloin voi halutessaan alapeukuttaa...mutta:

kun joku kertoo vaikeuksistaan, sairauksista tai rahahuolista... älä alapeukuta! Se on loukkaus!!!

On se loukkaus, kun kertoo omasta positiivisesta päivästä. Miksi mun MP-messupäiväkin sai osoitusta? Mistä siinä voi olla erimieltä? Sitten toisille ollaan paljon optisempia, kun saavat ylänuolia, että miksi osa meistä on väheksyttävämpiä? 

Yritetään olla välittämättä noista tyhmistä alanuolista, jollain on huono olla, eikä keksi muutakaan...

"Samaistun siihen toiseen kirjoittajaan, joka valitti neulomisen vaikeutta, sillä oma taiteiluni on ollut hankalan tuntuista nyt viimeiset puolisen vuotta. Olen kyllästynyt, kaikki tuhertamani tuntuu merkityksettömältä ja keskinkertaiselta ja yritän innostua siinä onnistumatta."

Kirjoitin tästä ja varmasti tarkoitit viestiäni. Minä sain nyt hieman tätä kutomista (minulle sana neulomiselle) alkuun. Sain sentään sen joustin neuleen alulle. Ehkä tästä vielä sukka tulee. Itse huomaan, kun käyn koulutusta missä paljon tätä käsillä tekemistä, että koko ajan on tuo olo, etten osaa tarpeeksi. En ole edes mikään hyvä ollut koskaan käsitöissä. Silti nyt tietyistä syistä yritän tätä koulutusta käydä loppuun. Kuitenkin melkein väkisin joudun näitä ns teoksia ja tuotteita tekemään. Harvoin saan mitään intoa näihin niin paljon varsinkin kun se tuotteeni sitten arvostellaan ja numero tulee sen mukaan miten onnistuin ja miten muutkin jutut menivät. Tämä lisää sitä ikävyyttä kuinka se kaikki on yhtä arvostelua. Ymmärrän niitä nyt paremmin jotka maalaavat  vaan harrastuksen vuoksi esim tauluja. Kaikista ei ole ammatikseen tekemään ja se työn teko voi syödä sitten sen inspiraation kaikesta. Toki en nyt sentään vertaa itseäni mihinkään  taiteilijaan. 

Itse olen taas hieman apea. Se korustuu, kun ei ole ketään kenen kanssa puhua. Jos äitinikin on väsyneempi ja tiuskii minulle eri jutuista tai ei oikein edes puhu mitään niin se sitten heijastuu itseenikin. Yritän pitää hyvää mieltä yllä ja puhua siitä mistä äitini yleensä aina puhuu eli töistään. Sitten lopulta minulla alkaa mennä yli ja en meinaa enää jaksaa tätä kaikkea. Jos jutut kiertävät kehää ja tuntuu kuin minua ei olisi kun en voi puhua edes mistään. Ei toista kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Yritetään olla välittämättä noista tyhmistä alanuolista, jollain on huono olla, eikä keksi muutakaan...

Juuri näin. Onhan aloituksenikin saanut 30 alapeukkua😏.

No nytten lähdetään kauppaan, toivon ettei puoliso keksi ehdottaa ostoslistalle Runebergin torttuja, ei oo mun herkku. Olispas niitä yksittäin...

Mukavaa alkuviikkoa Kaikille, kertokaahan mitä Teille kuuluu

N63