Halusitko sinä lapsena sisaruksia?

En ajatellut sellaista. On pikkusisko ja isoveli.

Olin lapsena vähän kateellinen parille kaverille joilla oli samanhenkinen sisko. Heillä tuntui olevan elämässään henkilö, johon tulisi aina olemaan aivan erityinen yhteys, eivätkä he tulisi koskaan olemaan täysin yksin. 

Minulla on pari vuotta nuorempi pikkuveli. Olemme aina olleet melko erilaisia ihmisiä. Meillä on tavallaan samanlaiset arvot; kumpikin on korkeasti koulutettu, meillä on korkea työmoraali, jaamme samanlaisen huumorintajun, olemme sosiaalisia jne. Mutta kiinnostuksenkohteiltamme ja päämääriltämme olemme aina olleet todella erilaisia. Kun olimme lapsia, tappelimme jatkuvasti. Nykyään tulemme hyvin toimeen, mutta emme ole kovin läheisiä. 

Kun kuuntelen ihmisiä, jotka kriiseilevät sen kanssa tulisiko heidän hankkia toinen lapsi jottei heidän lapsensa jää jotain vaille, ja hänestä ei tule itsekästä tai yksinäistä, olen sitä mieltä, että kyseessä on niin pitkälti sattumanvarainen asia, ettei sitä voi kontrolloida, eikä siitä pitäisi murehtia. Toinen lapsi pitäisi hankkia vain siksi että haluaa toisen lapsen, eikä siksi, että pelkää ensimmäisen lapsen kärsivän tai menevän piloille. Kaksi lasta voivat olla keskenään aivan erilaisia ihmisiä, eikä edes samassa perheessä kasvaminen tee heistä samanlaisia tai takaa sitä, ettei heistä tule yksinäisiä.

En muista koskaan haaveilleeni sisaruksista, sellainen kuitenkin ilmestyi perheeseen kun olin 9v. minusta tuli sitten lapsenpiika jo 10-vuotiaana, se oli vanhemman sisaruksen velvollisuus. Lapsena olin välillä tuosta todella katkera, jouduin lopettamaan ainoan rakkaan harrastuksenikin kun piti vahtia sisarusta. Nykyisin  aikuisina ollaan ihan ok väleissä, mutta ei kovin läheisiksi olla koskaan tultu. Hänestä tuli se vanhempien suosikki ja kiltti lapsi, kun minä kapinoin aika rankasti teininä ja se asetelma on säilynyt.

Olisin halunnut, mutta vanhemmilla oli kuulemma vaikeaa jo minunkin alulle saamisessa. Joten ainoaksi jäin.

Minulla oli jo syntyessäni kaksi isosiskoa ja yksi samanikäinen sisko. Kun olin 2v. minulle syntyi pikkuveli. Olisin jostain eskari-ikäisestä asti halunnut pikkusiskon. Kun olin ala-asteikäinen, pikkusisko muutti meille.

Jossain vaiheessa ehkä 11-12v. ajattelin että vielä yksi pikkusisko olisi kiva, mutta sitten tajusin, ettei meillä riitä huoneet sitten kaikille. Joten olin ihan tyytyväinen sisarusmäärään, olen edelleen.

Halusin (js alle 1-vuotiaana sainkin), koska asia esitettiin haluamisen arvoisena.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sisaruksia. Lapsena joskus ajattelin, että olisi kiva, jos olisi isosisko. Isosisko olisi voinut olla sellainen kuuntelija ja opastaja. Olisihan sisko aikuisenakin mukava. Vaikea kuitenkin kuvitella ainoana lapsena, millaista sisarusten kanssa on. On myös se kilpailuasetelma usein. Olen ymmärtänyt, että on hyviä ja huonoja puolia.

Toivoin isosiskoa aikalailla samoista syistä. Minulla on kolme isoveljeä ja ikäeroa heihin 612 vuotta, joten elimme aina vähän eri maailmoissa. Edelleen tuntuu, että elämme eri maailmoissa, vaikka kaikki sisarukset olemme aikuisia. Veljekset ovat tiiviimmin toistensa kanssa tekemisissä, minä näen heitä satunnaisesti vanhempiemme luona. Vaikka olemme samaa verta, olemme eri puusta veistettyjä arvomaailmoiltamme ja monella muullakin saralla. Taustalla on myös vanhempien taholta eriarvoista kohtelua sisarusten kesken, sillä iltatähtenä ja ainoana tyttönä sain joissain asioissa erityiskohtelua veljiini verrattuna, mutta toisaalta varsinkin äitimme odotukset ja vaatimukset minua kohtaan olivat myös omaa luokkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sisaruksia. Lapsena joskus ajattelin, että olisi kiva, jos olisi isosisko. Isosisko olisi voinut olla sellainen kuuntelija ja opastaja. Olisihan sisko aikuisenakin mukava. Vaikea kuitenkin kuvitella ainoana lapsena, millaista sisarusten kanssa on. On myös se kilpailuasetelma usein. Olen ymmärtänyt, että on hyviä ja huonoja puolia.

Toivoin isosiskoa aikalailla samoista syistä. Minulla on kolme isoveljeä ja ikäeroa heihin 612 vuotta, joten elimme aina vähän eri maailmoissa. Edelleen tuntuu, että elämme eri maailmoissa, vaikka kaikki sisarukset olemme aikuisia. Veljekset ovat tiiviimmin toistensa kanssa tekemisissä, minä näen heitä satunnaisesti vanhempiemme luona. Vaikka olemme samaa verta, olemme eri puusta veistettyjä arvomaailmoiltamme ja monella muullakin saralla. Taustalla on myös vanhempien taholta eriarvoista kohtelua sisarusten kesken, sillä iltatähtenä ja ainoana tyttönä sain joissain asioissa erityiskohtelua veljiini verrattuna, mutta toisaalta varsinkin äitimme odotukset ja vaatimukset minua kohtaan olivat myös omaa luokkaansa.

*6 - 12 vuotta

Olen ainoa lapsi, enkä koskaan lapsena toivonut sisarusta. Näin aikuisena olen kyllä ajatellut, että olisihan sellainen ollut mukava saada. Itselläni on kaksi lasta.