Jos pariskunta eroaa talon rakentamisen aikana/pian sen jälkeen, mihin suhde todellisuudessa kariutui?

Ei olla mietitty mitä itse halutaan, mihin voimat ja rahat riittää.

En ole eronnut mutta remontoimme vanhan kiinteistön lattiasta kattoon. Budjetti paisui kuten noissa on tapana ja onhan se rankkaa itselle mutta myös parisuhteelle. Joutuu puolin ja toisin joustamaan haaveista ja suunnitelmista ja löytämään ratkaisuja. Samalla sitä tasapainottelee kodin ja työn ja mahdollisesti lasten kanssa niin on vaikea löytää laadukasta aikaa parisuhteelle sekä palautumiselle mikä sitten heijastuu väleihin. On helpompaa rakastaa vähemmän stressaavassa ja kiireellisessä ympäristössä kun taas kireänä ja väsyneenä saa taistella ollakseen hyvä kumppani toiselle.

Syitä voi olla monia... Toinen ei ole ottanut vastuuta rakentamisesta, arjesta tai parisuhteesta. Tai sitten kohdentanut focuksen liikaa vain yhteen elämän osa-alueeseen ja muut jääneet puolison harteille. Stressi sanut esiin uusia, ikävämpiä, puolia osapuolista. Kiistaa rahasta, toinen halunnut panostaa toisen mielestä liikaa johonkin (vaikka luxukseen uudessa talossa ja joku muu kohta jäänyt vaille panosta).

Mie en tiiä, oisin ukko rakennustöiden lomassa käynyt pökkimässä vieraita?

Stressi saa monesti ihmisen käyttäytymään ilkeästi ja itsekkäästi,eikä jaksa rakastaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon ja tiedostaa jo ennen rakentamisen alkua.

Ei varmaankaan ole oltu sopivia yhteen alunperinkään. Ollut eri haaveet, tavoitteet ja kunnianhimo.

Meillä ei ollut mitään ongelmaa rakentamisessa, en kokenut aikaa raskaaksi ollenkaan, vaikka samaan aikaan lapsi oli vauvaikäinen. Mutta me ollaankin hyvä tiimi, edelleen. Avioliitto ei ole yksilölaji.

Nainen teki ja organisoi kaiken yksin. Suunnittelun, rakentamisen, arjen pyörittämisen oman työnsä ohella. Jos mies jotain teki, niin joka käänteessä piti olla rakennus- ja asennuskaljaa.

Vierailija kirjoitti:

Mie en tiiä, oisin ukko rakennustöiden lomassa käynyt pökkimässä vieraita?

Persu siinå kommentoi, muuta ei tiedä mutta pökkiminen kiinnostaa.

🤮🥱

Rakennusalan suunnittelijana tätä näkee PALJON. Erotaan, ennenkuin se 270m2 unelmakartano on valmis. Kuvitellaan oman työn määrä väärin, tehdään ne jouluaatotkin siellä raksalla ja rakennetaan pelkällä velkarahalla, ja sitten kun tulee joku lisävaikeus, vaikkapa lapsen sairaus, korttipakka kaatuu.

Ihminen kestää tietyn määrän stressiä, jos sen loppuminen on joskus tiedossa. Jos elämä näyttäytyy pelkkänä hamsterin juoksupyöränä hamaan horisonttiin asti, jossain vaiheessa sitä alkaa miettiä että vuokrakämpässä ei tarvitsisi hioa ja lakata lattioita, ja se uusi työntekijä olisi paljon omaa nalkuttavaa puolisoa kivempi sängyssä.

Omat vinkit: älkää rakentako turhia neliöitä, yli 200m2 taloa ei tarvitse kuin suurperhe, ja palkatkaa ammattilaiset vaikeisiin töihin, joita ette osaa. Karsikaa mielummin alussa neliöistä ja suunnitelkaa joku osa talosta niin, että siihen voi rakentaa laajennuksen, jos tilaa tarvitsee enemmän (=perustatte suurperheen).

Ei ehkä kannata tehdä itse, jos ei oikeasti osaa ja ole aikaa. Me tilattiin kaikki, ei tehty itse kuin sisustussuunnittelua ja pihasuunnitelma. Ammattilaiset teki kaiken. Toki piti valvoa, vaikka oli tietysti oli ammattilainen myös siinä mukana.

Sitten vain valvoi budjettia ja maksoi laskut. Ei kovaa stressiä.

Kokemusta yhden talon rakentamisesta. Mies oli koko ajan rakennuksilla, minä hoitamassa aivan pieniä lapsia. Mitään parisuhdetta ei ollut, koska ei ollut yhteistä aikaa.

Minä valvoin budjettia ja tein tarjouskyselyt, mies rakensi. Pärjättiin kun puhallettiin yhteen hiileen "kyllä tämä joskus loppuu"-ajatuksella.

Talo valmistui, parisuhde palasi ennalleen (tai itseasiassa vahvempana kun huomasimme, että olimme hyvä tiimi!) ja elämä on leppoisaa. Ihana koti ja ihana perhe.

no mistä sitä tietää syy voi olla mikä tahansa

Tollainen projekti on sen verran raskas että siinä mitataan toisen kunnioitus ja empatiotaidot. Jos ei ole varsinkaan ollut aiemmin isompia tappeluita, niin tuossa on hyvin iso mahdollisuus siihen että vanhatkin asiat pulpahtaa pintaan ja livahtaa suusta ulos.

Siihen että ei ole ollut todellisuudentajua. On haaveiltu liikaa unelmatodellisuudesta, mikä ei sitten toteudu vaikka kuinka hienon talon rakentaisi. Monet pariskunnat ajattelevat suhdettaan kulissina eli jos puitteet on hienot niin täytyyhän suhteen toimia. Asia ei voisi olla pahemmin pielessä. 

Talonrakennus on haaste, kuten on elämäkin. 

Epärealistisiin odotuksiin ja kyvyttömyyteen asettua toisen asemaan (jos itse raksalla), väärin arvioituihin voimiin ja varoihin

3 taloa rakennettu ja 4. remppa menossa:)

26v yhdessä

Mies tekee virheen kun lähtee naisen kanssa rakentamaan. Mies joutuu liian koville, eikä saa edes ansaitsemaansa arvostusta. Nainen arvostaa nenänkaivelunsa korkeammalle kuin miehen urakoinnin yhteisen hyvän eteen.

Oma kokemukseni on, että nainen olettaa miehen rakentavan tai remontoivan kaiken jollain mystisellä sivuajalla ihan huomaamatta ja osallistuvan silti täysipainoisesti kotiarkeen ja parisuhde-elämään. Kun näin ei sitten käy, vaan ukko viettää päivät ja yöt raksalla ja rautakaupoissa ja kotiarki kaatuu yksin naisen harteille, eikä olekaan enää sitä yhteistä parisuhdeaikaa, alkaa vaikeuksia kertyä. Miten se kelläkin ilmenee, on varmaan persoonallista, mutta usein varmaan kasvavana valituksena arjen harmaudesta ja rankkuudesta tai siitä että miksi ei ole valmista jo. Mies kokee jäävänsä ahtaalle kun ei ristiriitaisia vaatimuksia kykene täyttämään muutenkin stressaavassa tilanteessa ja kokee valituksen epäreiluna. Sitten lähtee kierteelle ja eskaloituu pysyvään riitelyyn, pettämiseen tai ties mihin kipeään.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että nainen olettaa miehen rakentavan tai remontoivan kaiken jollain mystisellä sivuajalla ihan huomaamatta ja osallistuvan silti täysipainoisesti kotiarkeen ja parisuhde-elämään. Kun näin ei sitten käy, vaan ukko viettää päivät ja yöt raksalla ja rautakaupoissa ja kotiarki kaatuu yksin naisen harteille, eikä olekaan enää sitä yhteistä parisuhdeaikaa, alkaa vaikeuksia kertyä. Miten se kelläkin ilmenee, on varmaan persoonallista, mutta usein varmaan kasvavana valituksena arjen harmaudesta ja rankkuudesta tai siitä että miksi ei ole valmista jo. Mies kokee jäävänsä ahtaalle kun ei ristiriitaisia vaatimuksia kykene täyttämään muutenkin stressaavassa tilanteessa ja kokee valituksen epäreiluna. Sitten lähtee kierteelle ja eskaloituu pysyvään riitelyyn, pettämiseen tai ties mihin kipeään.

Juuri näin. Siksi hommat pitää sopia etukäteen selviksi ja pitää sopimuksesta kiinni.

Meillä mun hommia oli raksan paperihommat, budjetointi ja rahaliikenne, tilaukset ja toimitukset raksalle kotihommien ja lastenhoidon ohessa. Toki olin raksalla ehkä yhden illan viikossa tekemässä mitä pystyin (mm eristyshommia, laatoitusta, saumausta, maalausta jne) sekä lauantaisin muutaman tunnin.

Mies puolestaan rakensi pääosin (varmaan 90%) ja oli puolestaan kotona yhden illan viikossa ja muutaman tunnin lauantaisin hoitamassa kotia ja lapsia. 

Lomat sovittiin etukäteen, satunnainen vkl loma ja 1 viikko kesälomaa poissa raksalta. Kaikki raksat tehty oman työn ohessa n 1 vuodessa. Olisi ollut todella typerää vinkua kotona yksinäisyyttä ja tylsyyttä kun toinen on kosteassa ja kylmässä talossa tekemässä raksahommia. 

Meitä oli 5 pariskuntaa jotka rakensimme 1. talomme yhtäaikaa ja kaikki yhdessä edelleenkin:D 

15

Rakennusurakat ja isot remontit ovat sekä henkisesti että fyysisesti raskaita. Siinä tulee ihmisen pahimmat puolet esiin väsymyksen ja stressin takia. Nykyään kannattaakin rakentaa avaimet käteen -periaatteella. jotta mielenterveys ja suhde säilyy.

Ei ole yhtä syytä. Voi olla että eroa on jompi kumpi harkitellut jo pidempään, mutta sitten asiat kääntyneet taas parempaan. Haluttu toteuttaa unelma rakentaa yhteinen koti, molempien tai toisen. Sitten asiat palaa huonolle tolalle uudestaan, eikä saada enää paremmaksi. 

Sanoisin, että talon rakentamisella ei luultavimmin ole mitään tekemistä tän asian kanssa. Me rakennettiin talo, ja erottiin jonkin ajan päästä siitä. Elämä oli ollut hankalaa miehen kanssa jo vuosia, mutta aina päätin antaa mahdollisuuden. Rakennusaika oli itseasiassa kivaa, kun oli yhteinen päämäärä ja ei oltu liikaa yhdessä. Meillä oli valtavat määrät muita ongelmia, arvot, toisen kohtelu ja käytöstavat, toisen arvostamisen tärkeyden erot, perhe-elämään osallistuminen ja asioiden tärkeysjärjestys, tavat näyttää tunteita ja seksuaaliset tarpeet. Ei vaan onnistunut.