Ootteko joku saanut miehen pään kääntymän?

En tiedä mikä se ratkaiseva käänne oli, mutta jossain vaiheessa mies tuumasi että katellaan ja ehkäisy jätettiin pois yhdessä tuumin. Tästä on siis reilut 2.5v.



Tässä välillä mies on mun skitsoillessa tuuminut: että eihän tässä kiire, kyllä se joskus ,ehkä vielä ei sitten ole sen aika, onhan meidän hyvä näinkin: meillä on

2 lasta tyttö ja poika.. että hänellä ei niin kova "tuska" asiasta jatkuvasti ollut.



Kun viimein saatin raskaus alulle, se meni sitten kesken.. Siitä tässä vielä toivutaan molemmat. Ja nyt mies on painottanut joka välissä että mahdollisimman pian toiveissa uusi raskaus. Uskoisin että hän toivoo lasta nyt yhtä kovasti kuin minä.



Useampi tuttavani jättänyt pillerit pois "ilman" miehen lupaa, eivät nämä miehet ole olleet kovin kiinnostuneita aiemmastakaan jälkikasvustaan..



Puhukaa asiasta asiallisesti! Myönnän että minulla oli välillä äänenpainon ja sanamuodon kanssa ongelmia ennen kuin yhteinen sävel löytyi..

Meillä tosiaan tällanen tilanne: kaksi poikaa ja nuorempi kohta puoli vuotias ja vanhempi 5 v., puoli vuotta mies sanonu, että kyllä kolmas pitää tehä ja nyt kun mä oon lämmennyt, ja on kolmannen kuumeilua, haluaisin sen heti perään, siis jos onnistuu.Mutta nyt miehellä tulee seinä vastaan, taloudelliset syyt, harrastusten määrä yms, jotka ei ole koskaan ollut meillä ongelma.

Nyt siis jos jotain vinkkejä on nii pliis!!!!!!

Jotenkin vaan aattelin, että tulis vielä yks nyytti hoidettavaksi.Haluaisin niin kovasti!!!



Enkä tod, halua tehdä "vahinkoa" jättämällä pillerit pois.

Meillä jo "isot lapset" 8 ja 6vuotiaat.



Vauvakuume taitaa kuulua tuohon suloisen puolivuotiaan vanhemmuuteen.. Meillä kakkonen pitänyt sen verran meteliä itsestään omalla ihanalla tempperamentillaan, etten vauvakuumeillu ennen kuin neiti lähestyi 4v ikää.



Mutta toisaalta 5vuotiaasta ei tietyllä lailla tule kaveria nuoremmalle (omasta kokemuksesta tiedän, itselläni on 5v nuorempi pikkuveli) Tietysti riippuu ovatko lapset muuten samanoloisia, me ei veljen kanssa olla..



Molemmille pojille (varsinkin) nuoremmalle "leikki ja tappelu kaveri" Meidän lapsilla ikäeroa 1v10kk mikä oli minusta optimaalinen! leikit välillä natsaa, ja tietysti välillä ei.



Pikku prinsessa poikia komentamaan, eikö mies haaveilisi tytöstä? Jota viedä baletti tunneille, pukea mekkoihin.. tai viedä fudis harkkoihin..



Itse tykkään krantulle neidille etsiä vaaleanpunaisia vaatteita,mekkoja,hameita -kun muut ei kelpaa (ne on väärän värisiä!!!) Eilen mies kävi ostamassa varaamani balettipuvun hörhylöineen ja tyttö jatkaa viimevuotista balettiharrastustaan! Eihän kaikki tytöt ole näin neitejä.. Mutta ajateltiin että ollaan täysillä mukana, niin vähän aikaa tuo pikkutyttöikä kuitenkin kestää.



En tiedä tuliko tässä mitään järkevää perustelua..



Mutta lapset on ihania, ja joka päivä tässä vanhetaan - pysyy nuorempana kun on pieniä talossa sanoi kaverini kun neljättään odotti!!



Toivon että meillekin vielä suotaisiin yksi tai kaksi (pitäähän pikkuisella kaveri olla!!) kaksoset olisi näppärä ratkaisu..



=) taidan joutaa jo nukkumaan..

...esikoinen on kolme. Mutta mies ei ole oikein uskaltanut (tämä siis mun näkemys) ajatella omalla kohdallaan asiaa loppuun ja päättää mitään haluaako vaiko eikö. Teen projektiluonteista työtä, jolloin jonkinlainen perhesuunnittelu olisi paikallaan (toki tiedän että ei lapsia saa tilaamalla ja hyvätkin suunnitelmat voi mennä uusiks) ja ikääkin on 36 v. Kaksi yötä sitten heräsin yöllä ja valvoin tunnin kun oikein suutuin itselleni ja meille, jotka emme uskalla aiheesta keskustella kunnolla, sillä jompikumpi menee aina lukkoon. Päätin että aamulla heti avaan keskustelun, mutta aamu tuli ja suuni ei auennut.

Nyt olen sopinut itseni kanssa että illalla kun poika on nukkumassa on mun pakko avata suuni, ei aikuiset näin käyyttäydy ja meidän on uskallettava asiasta puhua. Ja siksi kirjoitan sen tänne että suuni aukeaisi.

Voi olla että keskustelun tulos on että mies ei enää halua lisää lapsia, mutta tämä välitila on niin perseestä kun aina tehdessäni uusia työsopimuksia mietin että tokkopa tätäkään hommaa oikeasti teen jos olen vauvan kanssa kotona.

Katsotaan kuinka ämmän käy!

Eli siis muitakin on.Sydänääni:Ota ihmeessä puheeksi.

Itse koitan hermostumatta puhua aiheesta, miksi mies nyt muuttaa mielensä, kun on ennen halunnut kolmatta.Itse juuri haluaisin vajaan parin vuoden ikä erolla kolmannen, eli ihanne olisi vuoden 2009 loppu tai 2010 alku!Tietysti raskaaksi ei tulla noin vaan,..

Kyllä meitä yksin kuumeilevia on varmaan enemmänkin. Meillä on 04 ja 06 syntyneet lapset ja viime keväästä asti on sukat pyörineet jalassa siihen malliin, että nyt pitäis se kolmas lapsi saada ja mieluummin heti...mieskin kyllä haluaa kolmannen, että kyse on nyt ajan kohdasta. Tai en mä tiedä. Välillä mullakin on päiviä, jolloin mä mietin, että voisko elämä olla kohdallaan näiden mussukoiden kanssa, mutta kyllä mulla on vahvasti sellainen olo, että jotain puuttuu, joku uupuu...



Olen kyllä sitkeällä pehmityksellä ja kyselyllä ja asioiden järkipuhumisella (ehdin olla niin ja niin kauan töissä, nyt kolmatta heti putkeen niin ei tule liian isoa ikäeroa, sitten koittaa se aika nopeammin kun kaikki lapset ovat isoja jne...). Sitten ihan sellasta tunnepuolen höpötystä ihanasta pienestä ihmisestä nukkumassa isin olkapäällä, isi päikkäräeillä pikkuisen kanssa jne...



Ja kyllä mä uskon, että tämä pehmitys vielä jossain vaiheessa tuottaa tulosta. Jemppistä ja onnea ja voimia matkaan



Minni

olen päättänyt, että en luovuta ainakaan heti.Ehkä pehmittelyn avulla meille vielä yksi muksu suotas.Mulla vaan ehkä herkästi tulee vähän niin kuin uhkailtua, että jos nyt ei tehä niin ei koskaan,..Siltä kyllä oikeesti tuntuu nyt, kun juuri on sopeutunut kotona olemiseen.



Että laittakaa tytsyt viestiä, jos rupee onnistumaan.

Oikeastaan jo ennen kuin meillä oli yhtään lasta, mies puhui, että kolme lasta voisi olla hänen mielestään sopiva määrä. Itse olin aina ajatellut, että saan kaksi lasta, mutta sitten kolme lasta alkoikin tuntua mukavalta ajatukselta.



Esikoisen syntymän jälkeen mulle iski vauvakuume esikoisen ollessa puolivuotias. Toista lasta alettii yrittämään kun esikoinen oli reilun vuoden. Itse olisin halunnut jättää ehkäisyn jo aiemmin pois, mutta mies ei ollut ihan valmis. Lopulta esikoinen oli 2,5-v kun toinen lapsemme syntyi.



Toisen lapsen syntymä sekä pikkuvauva-aika olikin jotain aivan muuta mitä olin etukäteen kuvitellut ja ensimmäiset puolivuotta oli meidän perheelle aika rankkaa aikaa. Aloin jo itse puhumaan, että _jos_ edes koskaan kolmatta haluan..... Enää en siis ajatellut, että tietenkin kolmannenkin lapsen haluan. Kuitenkin vauvan ollessa puolivuotias alkoi taas vauvakuume nousemaan. Mies taisi silti säikähtää mun väsymistä ja vauva-arjen rankkuutta, kun perheessä useampi lapsi ja epäröikin olisiko meistä vielä kerran siihen kaikkeen ja kuinkahan paljon rankempaa se sitten olisi ja suorastaan hän vaikutti siltä, ettei ehkä kolmatta edes haluaisikaan.



Otin asian puheeksi usein, mutten jatkuvasti. Yritin olla painostamatta, kerroin kuitenkin selvästi, mitä itse haluan ja perustelin, miksi haluaisin kolmannenkin nyt mahdollisimman pian. Lisäksi pohdittiin paljon juuri noita taloudellisia yms. syitä, joiden perusteella voisi ajatella, ettei kolmas lapsi olisi meidän tilanteessamme "järkevä" ratkaisu. Kuitenkin lopulta olemme molemmat päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, mieskin muutaman kuukauden mietittyään kertoi haluavansa myös kolmannen lapsen "sitten joskus". Esikoinen on nyt reilu 3-v ja kuopus 11 kk ja meille taitaa kolmas lapsi saada tulla, jos on tullakseen. :)

Meillä myös minulla ollut aivan kamala vauvakuume jo pari vuotta. Meillä tosin jo kolme lasta. Kuopus tulee nyt 5 vuoden ikään. Mies oli aluksi ehdoton ei, nyt välillä meinaa edes pientä toiveen pilkahdusta, mutta luultavasti vain minun rauhoittamiseskseni. Ikää minullakin kohta 37 eli aikakin alkaa jo hiipumaan.

Mies luettelee aina samat; raha, liian pieni talo ja hänen harrastuksensa. Hyvin osaa kyllä perustella ja kai osassa puhetta järkeäkin on, mutta kun... vauvankaipuu on ihan mahoton. Vielä minä toivoa elättelen... :D :D

Uhosin tuolla sunnuntaina että tänään avaan suuni, mutta eipä tullut kurkusta pihaustakaan ja vittuuntuneena menin nukkumaan. Maanantaina sitten lopulta sain oksennettua asia ulos ja aloitin sanomalla että mua harmittaa että me ei tästä asiasta pystytä keskustelemaan ilman riitaa. Ensimmäiusen kerran keskustelu olikin asiallista ja kannat on yhä eri puolilla, mutta se mörkö väliltämme on pois.

Mulla kokemusta juurikin kolmannen lapsen kuumeilusta aikoinaan..

Minä kun sain vauvakuumeen poikasen kun kakkonen oli reilu 2v ja oltiin kakkosen vauva-aikana molemmat miehen kanssa sitä mieltä että kaksi riittää tähän perheeseen. Mutta kun se vauvakuume voimistui ja voimistui ja alkoi tuntua sietämättömältä ajatus ettei enää koskaan raskaana -eikä koskaan tuhisevaa nyyttiä rinnan päällä, niin avasin suuni ja kerroin miehelle toiveeni. Tämä oli joskus lokakuussa 2003. No, mies sanoi totaalisen eriävän mielipiteensä ja siitähän se alkoi..nimittäin miehen hienovarainen taivuttelu minun mielipiteeseeni :D



Aikaa kului ja muistin aika ajoin (ja välillä ihan päivittäinkin..) mainita miehelle milloin mistäkin vauva-asiasta ja toin kuuluviin myös omaa toivettani että eikös yksi tehtäisi vielä :D Ja vihdoin, huhtikuussa 2004 mies sanoi yllättäen että kyllä tää asia on niin, että ehkäisy saa jäädä ja yritetään kolmatta vauvaa!! Oli miettinyt kuukausikaupalla ja kaiketi odottanuit meneekö mulla ohi se kuumeilu (no ei mennyt, mutta senhän kaikki varmaan ymmärtääkin mun selostuksesta..)



Marraskuussa 2004 vihdoin sitten oli tärpännyt ja todella toivottu ja rakastettu kolmas vauvamme syntyi elokuussa 2005 :)



Noh, nyt kävi sitten toisinpäin tän neljännen kuumeilu, MIES alkoi udella multa että eikö tänne se neljäskin sopisi!!



Että avaa nyt ensinnäkin sanainen arkkusi ja kerro toiveesi miehellesi. Ja sitten anna mennä aikaa jos kieltäytyy uudesta lapsesta, sopivasti välillä muistutellen kuumeilustasi ja muista vauvajutuista :)



Miehet on aika hitaasti lämpeneviä kaikelle, niin myös tällaiselle siis, joten hiljaa hyvä tulee. Mutta varo, ettei käy niinkuin mun miehelle, että saa sitten kroonisen vauvakuumeen :D

No, kyllä sitä on kieltämättä mullakin ;)

meillä ainakin miehen taivuttelu on vienyt TODELLA kauan. Eikä ole puhuttu kolmosesta, vaan kakkosesta. Ei pakolla, ei maanittelulla, ei vihjailuilla, ei millään.

Sitten, kun erittäin hyvä ystäväperheemme ilmoitti, että heille tulee vauva (esikoinen samanikäinen kuin meillä), puhkesin kyyneliin. Mies sitten siihen, että "älä nyt vielä kirvestä kaivoon heitä". Jotain toivoa siis? Miehen taivuttelua oli jatkunut tuossa vaiheessa n. vuosi. Sitten siitä vielä VUOSI, niin mies taipui.

Nyt on sitten koetettu pikkukakkosta alulle -saas nähdä, miten meidän käy.

Esikoisen vauva-aika oli helppo, joten siitä ei ainakaan ollut miehen kieltäytymisessä kyse.

Meillä samanikäiset lapset, 04 ja 06. Minä kuumeilen kolmatta, mies ei. Mutta itse olen sitten "tajunnut" senkin, että kuopus on vielä kovin pieni (ihan loppuvuodesta syntynyt). Uskon, että kun aika kuluu, mies lämpenee ajatukselle. Olen siis taipunut ajattelemaan, että odottelen parisen vuotta. Itse jaksan sitten paremmin, kun isommat ovat jo oikeasti isompia ja mieskin varmaan suostuu helpommin, kun raskaus vauva-aika on kaukainen muisto. Ja ehtii käydä välissä kunnolla töissä ja kerätä rahaa kotona oloon. Nämä lapset siis tulivat niin, etten välissä ollut töissä ollenkaan. Mutta siis uskon ainakin omasta puolestani, että mies lämpenee varmemmin kun aikaa hieman kuluu. Toivotaan. :)

Pari yötä sitten itkin koko yön kun tuntuu niin pahalta kuulla, että toiset saa perheenlisäyksiä, vaikka itsellä on jo kaksi lasta.Varsinkin kun olen toivonut, että ehkä voisin saada vielä pienen prinsessankin meille.Ja niitä tuntuu kaikki muuta saavan paitsi minä.



Jotenkin tuntuu, että mies viis veisaa siitä, kuinka pahalta musta tuntuu.Toisaalta tänään on ollut älyttömän kiva päivä, eikä mikään tunnu painavan.



Välillä on tosi huono omatunto siitäkin, kun on jo kaksi lasta, ja toivoo niin paljon kolmatta, että pää hajoo..Onko ihan hölmöä?Mieskin syyttää, että et nauti näistä omista lapsista.Se tosin ei ole totta, nautin niin paljon, että haluan nauttia enemmän.



Ehkä sitten vuoden päästä tai jotain.Pitää vaan maltillisesti keskustella ja koittaa olla painostamatta.



Syksyn jatkoja

Minulla on kaksi lasta, täyttävät tässä kuussa 7v ja 4v, tyttö ja poika. (poika siis nuorempi). Oli jo vauva kuume sairaalassa ollessa kun sain pojan ja ajattelin että joka hetkestä täytyy ottaa kaikki irti jos tämä onkin se viimeinen vauva.Itse olen lapsesta asti halunnut kolme lasta. Nyt sitten siis melkein neljä vuotta myöhemmin kävi niin, että Isäntä sai avoauton. Olin sanonut puoliksi leikilläni, puoliksi tosissaan että jos hän saa avoauton, minä haluan vauvan. Sitten eräänä päivänä keskustelimme asiasta ja mies sanoi ettei hänellä ole mitää kolmatta lasta vastaan. Olen tietysti onneni kukkuloilla ja nyt olemme avoimempia kuin kummankaan aikaisemman lapsen aikana ja odotamme innolla sitä positiivista testi tulosta. Kunnon yritystä tässä on kuitenkin takana vasta kuukausi.

minulla aika sama tilanne kuin oli sydänäänellä, asiasta vaikea puhua. Meillä on 2v. poika jota meille odotimme 8 pitkää vuotta ja viimein hoidoilla hänet meille saimme. Luomusti emme voi koskaan saada lapsia ja siinä uskon tämän suurimman syyn olevan, mies vain sanoo, että kyllä poika riittää meille, kun yritän ottaa asiaa puheeksi. Aikaa vain ei tuolle taivuttelulle enään kovin ole, kun minullakin ikää jo pian 37v. ja jos meinataan hoitoihin päästä niin jonoon jo pitäis ilmoittautua pian, että ehdimme. Esikoisen saimme helposti, mutta mitään takeita ei ole, että kaikki sujuisi yhtä hyvin seuraavalla kerralla. Jo henkinen lataus voi olla hyvinkin eri ja se on se mikä varmasti vaikutta ehkä eniten.



Kai vain pitäis ottaa tiukka linja ukonretaleen suhteen ja vaatia päätös asialle, ettei tarvitse miettiä 10v. päästä oliko väärä päätös jättää asia puhki käsittelemättä..

Meilläkin kaksi lasta -03 ja -05.

Jo ennenkuin meillä oli yhtään lasta mieheni puhui kolmesta ( hänellä on kolme siskoa ja kaikilla kolme lasta, itseasiassa mieheni pikkuveljen perheeseen odotetaan kolmatta ),itse ajattelin silloin että yksi riittää:)

Olemme olleet onnekkaita ja molemmat tyttömme ovat saaneet alkunsa nopeasti. Vauvakuumetta en ole kunnolla ehtinyt potea.

Kuinka ollakkaan nyt on päällä vauvakuume! Miehen kanta ollut kakkosen jälkeen ettei enää kiitos! Asiasta olen kyllä maininnut aina ohimennen, vaikka välillä itseäkin arveluttaa että jaksaakohan sitä. Olen ollut nyt 3 vuotta kotona lasten kanssa ja ensikuussa odottaa töihin paluu.

Aloitimme oman talon suunnittelun loppukesästä ja talonrakennusprojekti on nyt syksyllä alkamassa. Suunnitteluvaiheessa on ollut pakko huomioida myös mahdollinen kolmas lapsi. Kuinka ollakkaan nyt on vieras-/ työhuone muunneltavissa makuuhuoneeksi, vessan lavuaari niin iso, että mahtuu vauvan pyllyn pesemään ja kuraeteinenkin tarvitaan. Ja nämä asiat ovat mieheni tuotosta :)

Eli toivoa on! Täytyy kuitenkin malttaa vielä hetki. Äitini kyllä sanoi, ettei kannata odottaa rakennusvaiheeseen koska silloin en nää miestäni koskaan kotona. No,jos niin on, niin sitten saa vauva luvan saada alkunsa raksalla :)

Mitä luulette?Voisko olla niin että meidän miekkoset vähän testaa meitä.Että ollaanko me varmasti haluamassa lisää lapsia?

Mieli alat vaihtelee paljon.Tosi itkuherkkänä olen, enkä normaalisti ole.

Toivotaan että miestän päät kääntyis!

Mies on todellakin sitä mieltä että kolmas lapsi olisi katastrofi, meillä siis 2 lasta tyttö 05 poika nyt 10kk. Kummallakin alkaa olla jo ikää, joten olisin jo niin valmis yrittämään kolmatta. Hullua sanoa mutta tunnen ihan fyysistä kipuilua siitä etten enää ikinä odota vauvaa.



Haikeana lueskelen synnytyskertomuksia ja muistelen omia kokemuksiani. Pieni valon pilkahdus siinä että mies on "änkyröinyt" kummankin lapsen yrityksen aloitusta, silti oli kummassakin synnytyksessä mukana, rakastaa lapsiaan yli kaiken ja on onnelinen heistä. Olisiko se taloudellinen puoli sitten enemmän miesten mielessä?

meillä 1-v poika ja mulla kamala vauvakuume. Mä päätin pojan syntyessä, etten koskaan enää lapsia tee, mutta nyt sit on aivan valtava kuume. Mies ei ole innokas hankkimaan toista. On aina halunnut vain yhden. Mutta minä tahdon. Vähän kyllä pelottaa jaksaminen, kun pojan kanssa ei ollut helppoa alussa. Eka puolivuotta herättiin läpi yön 1-2 h välein jne. Vasta nyt alkanut nukkumaan täysiä unia. Mutta silti ois kiva saada kaveri toiselle.



Mies ei ole täysin kieltänyt asiaa, muttei ainakaan vielä tahdo. Mä haluaisin pian jo alkaa yrittään, koska ekan kanssakin meni aikaa ennenkuin tärppäs. Yks keskenmeno ja siitä vuosi ennekuin onnisti. Joten tiedossa ei ole mikäänläpihuuto juttu.



No toivossa on hyvä elää.