¤¤KESKIVIIKKOON SYYSkuiset-04¤¤
Kommentit (25)
Kun jo kerran limatulppaa irtoaa. Voi että on jännät paikat tosiaan, pian teillä on vauveli kotona!
Eiliset:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8729057&p=&mpage=3&tmode=…
Mitä mieltä olette kannattaako mennä avoimeen päiväkotiin kun Onnille on tullut nuha yön aikana??? Siellä on yleensä pari n. puolivuotiasta lasta, muut on sitten jo isompia. Kuinka tarkkoja te yleensä olette, menettekö nuhaisen lapsen kanssa muiden lasten seuraan??? Yö olikin siksi huono. Heräilytiheyden suhteen melkein samaa luokkaan kun serkullani jolla on reilu 2 viikon ikäinen vauva...
Mummulaan mennään ainakin, ellei tuonne avoimeen, jota Onni kutsuu kerhoksi ja mieluusti menis sinne kun viime viikolla oli syysloma eikä sitä ollut.
Ja illalla kaverin kanssa testaamaan vesijuoksua. Saas nähdä mitä siitä tulee.
Nyt jään odottamaan pikavastauksia:D
T-P
Hui kun aika rientää. Ensi kuussa jo joulu ja yhden yhtä lahjaa en ole hankkinut. Tänä vuonna on tsempattava ja hommattava ne jo marraskuussa. Näin sanon kyllä joka vuosi.
Ulkona taitaa olla kylmä. Puut vähän heiluu ja pakkasta on 13 astetta. Hyrr.
Etelärannikolla ei todellakaan sentin senttiä lunta. Panin illalla auton sähköpiuhaankin ja nostin tuulilasinpyyhkimet ylös, kun kerran pakkasta sen vesisateen päälle luvattiin, mutta sama vesisadehan tuo edelleen jatkuu. Höh, mulle ois kyllä kelvannut mieluummin lumi. (Säästä murehtimiseenhan kannattaa tunnetusti energiaansa käyttää :D )
TP, tartuttavimmillaan flunssa on siinä vaiheessa kun se nenä valuu ihan putouksena eli pari ensimmäistä päivää. Ainakin päiväkotiin Vennan viemme nuhassakin, muuten ois ollut tänä syksynä yht pari viikkoa hoidossa ja loput kotona... Tuo on kai vähän sellainen omantunnon kysymys, kun omalle lapselle kerhoon menosta ei ole haittaa mutta saattaa jonkun pienemmän tartuttaa. Kuten huomaat, en osaa vastata kysymykseesi kuin pohtimalla.
Onneksi Lilan miehellä oli onnea mukana pyörähdyksessä! Ei ihme, ettei uni ihan tullut sulle seuraavana yönä silmään.
Unista tuli mieleen - Jatulle unihiekkalähetys täältä! Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä olla liikaa stressaamatta nukkumisesta ja valvo vaikka sen sijaan suosiolla. Lääkeapua välillä max. kolmena iltana peräkkäin ja sitten taas ilman, muuten kun käy herkästi niin ettei tosiaan nukukaan enää ilman. Halaukset! Itsekin oon niin herkkäuninen, että tiedän kuinka inhottavaa on nukkua surkea yö surkean perään. Voisin lähettää osan villeistä unistani sulle, alkaa tämä raskausajan uni olla pätkittäistä mutta unet välillä hyvinkin viihdyttäviä ;)
Nyt töiden pariin. Tulin puoli tuntia etuajassa töihin, sujui aamu uhmiksen kanssa mukavammin kun lähdettiin ripeästi ja laulaen liikkelle. Ohjelmatoimistona saa välillä olla huutoa välttääkseen! Ihan sääliksi käy välillä pientä, kun on itsensäkin kanssa eri mieltä. Eilen ei osannut millään päättää ottaako uninallen sänkyyn vai eikö, ihan raivon partaalle ajoi pieni itsensä siinä pohdinnassa. Ei ole uhmaikä helppoa, ei.
- tea -
Vein Idan äsken päiväkotiin, valokuvaus on tänään ja niin oli sööttejä lapsia paikalla :) Ida tietty kaikkein suloisin, saparot päässä keikkuen... en ole puolueellinen, en! :)
Ulkona on ihan kamala keli, eilen jo säätiedotuksessa varoiteltiin et tuuli on tosi kova ja lapsille pitää laittaa riittävästi vaatetta (näin se ponnaripäinen mies sanoi!) ja olikin tosi kylmä viima. Idallakin oli ihan punanen nenä ku päiväkotiin päästiin, ja matkaa on tosiaan 300m. Ida halus rattaiden kyytiin, kauhea homma oli lykkiä ku eilinen loska on jäätynyt kamaliksi kokkareiksi. Lopuks otin sit jo Idan kävelemään kun en pystynyt työntämään kunnolla, liitoksissa tuntu niin et oli parempi luovuttaa.
Hui jännää Enkeli, limatulppa ja kaikkea. Tosin olisihan se kiva jos Nea sais jäädä tutun hoitajan huomaan synnytyksen ajaksi, toivottavasti kaikki järjestyy!
TP: Idakin on nuhaisena ollut päiväkodissa, mut tosin siellä kaikilla lapsilla vuotaa nenä... Et en osaa auttaa pohdinnoissa.
Mä oon melkein kaikki lahjat hankkinu jo, ja ne mitä ei vielä oo hankittuna ni on jo kuitenkin päätetty. Marraskuussa on tuplabonus s-ryhmän kaupoissa (ainakin Turun seudulla) joten aion sen hyödyntää. Tulee sit edes bonuksia kun ei tule veronpalautuksia. Isovanhemmille ja isoisovanhemmille tilaan kalenterit ens vuodeksi Idan kuvilla, sit pitää joulukortit tilata ja mun pikkuveljelle haluaisin sellaisen paidan missä lukee Kummieno, koska se on Idan kummi sekä eno. En vaan muista missä tollasen paidan näin, mut saahan noita paitoja omalla tekstillä melkein mistä vaan.
Mun pitäis tehdä nyt ruotsin uutiskatsausta, tää sivu vaan veti puoleensa... No yritän tän jälkeen tsempata et saan sen valmiiksi ennen iltapäivää.
Pää tyhjeni... paras lähteä dagens nyheterin sivuille...
Petra, Ida ja vauva 32+5 ?? kaiketi ??
lila, nähdään joku päivä sillä viikolla kun olet täällä, näillä näkymin pitäisi sopia hyvin, mulla sillon vasta rv 37 eli enköhän mä liikkeelle vielä pääse (ja halua). Jatketaan sähköpostissa tarkemmin.
Täällä oli eilen KAMALA lumimyräkkä ja sama meno jatkuu. Ikkunoihin tuiskutti lunta eli ulos ei nyt näe, pihalla paikoitellen 30 cm lunta kun tuuli kasannut, mies tekee lumitöitä tuolla että päästäisiin autolla jonnekin ip. Lisää sataa ja tuiskuaa koko ajan. Huh. Lähettäisin osan tästä kyllä sinne eteläänkin jos voisin.
nyt aamupalalle. Mukavaa keskiviikkoa kaikille syysäideille lapsukaisineen!!
äitikuu
Lumeksi muuttui ja maisema alkaa näyttää valkeammalta. Mun mielestä ulkoillessa lumi on kivempi kuin tuo märkä ja pimeys. Ja ois typykälläkin jotain touhuttavaa, jäätynyt lumeton hiekkalaatikko on aika ankea leikkipaikka...
Oon ihan joulutunnelmissa. Ehkä oonkin tänä vuonna kahden vuoden edestä " jouluinen" , kun viime vuonna meni koko joulu vähän ohi. Tekisi mieli jo laittaa parvekevalotkin, mutta maltan mieleni vielä hetken.
Enkeli, hui miten jännää, limatulppaa jo!
Aamulla oli neuvola, mut eipä tuolla mitään uutta. Paino junnaa paikallaan, mikä tietty hyvä jatkoa ajatellen. En ole kyllä YHTÄÄN! katsonut syömisiäni, ajattelin et sit synnytyksen jäljeen vois vähän tsempata. Sydänäänet oli aika hitaat, siis ihan normaalit mut edellisessä ne oli aina! n. 140-150 ja nyt jotain 130.. kertoisiko sukupuolesta.. Mutta kumminkas päin se meni?? tytöllä hitaat? vai toisinpäin.. En muista.
Täällä meillä lumi on pysynyt maassa, oisko viittä senttiä? (maailman huonoin arvioija!) Nyt rupeaa pakastamaan joten aika kiva keli tulossa. Aamulla kun vei poikaa oli vielä ihan nollassa ja suht hyvä ajella.
En ota kunniaa tuosta kädenjälkikassista se oli jonkun muun idea. Mut oli tosiaan niin ihanan kirkasvärisiä kehyksiä Ikeassa et niistä ois kiva tehdä jotain lahjajuttuja. Onneks päiväkodissa tekevät jotain isänpäiväksi, itse ostan kai vaan sukkia tai jotain meni jotenkin ohi nuo teidänkin ideat.. No, pitänee keksiä jotain.
Enkeli alkaa jänskättää sun puolesta oisko tosiaan limatulppaa.. Sit voi olla lähtö lähellä.
Olo nyt selvästi parempi, eikä kurkkukaan enää niin vaivaa. Yö taas ihme pyörimistä ja heräilyä vähän väliä, pitää yrittää vähän lepäillä iltapäivällä. Nyt jätän areenan muille ja lähden kaffelle kun mieskin heräili.
Reeli, tarhaLenni ja masukas 38+4 (tuleva marrasvauva, pakko sen on tässä kuussa! syntyä)
Hillitön pyry alkoi taas!
Hilma läks pihahommiin isänsä kanssa
Kirppu nukkuu päikkäreitä osa 1.
Eilisilta oli kyllä kurjuudenmax.
Ei päässyt ulos,isi töissä,ei autoa,mummo kanarialla,kaikki kamut töissä/menoa.Ja mä olin niiiin väsynyt ja huonotuulinen.
Sit yöllä ajattelin et Hilma vois mennä hyvin mummin kans tänään ja wiilistelin jo ajatuksella,mutta muttta mummille ei tänään käynytkää.
No illalla saadaa kavereita onneksi kylää.
Enkeli jeee limatulppaa,oliks se max viikko limatulpasta?
Tsemppiä!
Kyllä Nuo yöt menee helposti pätkiseksi.
Viime yönä vauva söi kaksi kertaa,Hilma itki unissaan kerran ja ite kävin vessassa kerran eli ei kauhean pitkiä pätkiä tule nukuttua.
Varsinkaan kun ei malta mennnä ennen bbtä nukkuu.
Seiskalta oli tänän herätys,se on kyl aikaista mulle.
Noh kuolema kuittaa univelat!!!
TRoi on kylläkauhea fraasi,oikeesti!!
Mulla on kauhea leipomisvimma(ja puheripuli ;)
sunnuntaina pullia
maananataina taatelikakun
eillen tonnikalapiirakan
nyt suunnittelin et jos leipois Hilman kans pipareita
Ostettiin hienot muumi muotit.Joo niin me tehdää!!
Terkkuja
Ramika iloinen satakiloinen (kohta)
ja PikkuPirkot
Tealla kiitos sanoistasi!
Viimeyönä nukuinki suht ok ja vast kuuden aikaa alko pyöriminen..
Siinä tulee selkä ja hartiat niin kipeeks et sit väsyn lisäks on ihan jumissa.
Kumma miten tässä suhtlähellä asuvien kanssa ilmat vaihtelee esim.Tea,Reeli..meillä ollu ihansulat hiekkikset,kakkuja tehty.Nyt sataa ihan märkää yökköräntää mikä vaan kastelee,ei mikää ulkoiluilma!
Me mennää harrastuksii jos nuha,kunhan ei sellanen et valuu vihreetäpaksuaräkää.TAutiaikaan pöpöjä liikkuu ja taudit saa kuitenki vaik kaupasta jos on tullaksee eli T-P minä menisin avoimee.
Nyt mua taas yskittää mut eilen jumpassa ei ollu mitää ongelmia jaksaa..mitähän tää on?!
Enkeli:Kyllä mä tulla voin :-) Mies alotti tänää sen uuden työn eli kotona mun ois oltava niin et se ehtii töihin,ei oiekin uskalla uudest paikast heti jäädä pois :-/ Toivotaan et kaikki sujuu hyvin ja päiväsaikaan!!
Nyt räntää uhmaamaa ja kauppaa,eskari reissulla käytii jo apteekissa..rasvoja muutamakilo ni piti hakee eri reissulla!
Pikkujoululaiset,käykää postilla!
jatu
TiPi, mennäänko shoppailemaan ja syömään joku ilta sillon parin viikon päästä? Jos mä pakotan sut hankkimaan niitä lahjoja:) Munkin pitää ostaa kummitytölle synttärilahja, kun sitten viikonloppuna on juhlat.
Tea, mun mielestä loistoneuvo toi, ettei edes yritä nukkua. Minä olen joskus tehnyt niin, eli luovuttanut suosiolla. Paljon parempi fiilis jää, vaikka valvoiskin yöllä. Minä mietiskelen kivoja juttuja ja haaveilen yön tunteina, jos valvon:)
Enkeli, minä meinasinkin ehdottaa, että otat Jatun mukaan synnärille, jos mies ei pääse! Tällä kertaa en ehdota itseäni, kun ei kuitenkaan niin hyvin tunneta. On toi synnyttäminen sen verran henk.koht. asia:)
Reeli, meillä 2 tyttöä muistaakseni noin 150 sykkeillä:)
Sää on mitä mukavin. Loskan kunniaksi otin pulkan päiväkotireissulle eilen. Voi, kun ei ois ollut rattaita ollenkaan mukana! Pulkka kulki hyvin, molemmat kyydissä, mutta rattaita oli tosi ankea työntää sohjossa tyhjinäkin (tai no, yksi dalmis ja yksi fantti kyydissä tavarakorissa:). Kun oli niin kivaa (ironiaa, huom), niin käytiin vielä mutka eläinlääkärin kautta. Kävin kysymässä tuloksia, kun olivat soittaneet hetkeä aiemmin. Koirulin valkosolut ok. Käytiin vielä ottamassa yksi verikoe illalla. Haimatulehdusta mietti eläinlääkäri. Loppuviikosta saadaan ne tulokset.
Enempää en muista enkä kehtaa täällä roikkuakaan:)
Ai niin, esikoinen oli tosi hyvällä tuulella ja reippaana eilen. Pienempi sitten siitä hyvästä kiukkusi koko ajan.
T: Ynis
Käytiin eilennä hakemassa meille se uudempi auto. Nyt taas kelpaa ajaa.
Enkelille. Hurjaa kohta teillä on pieni nyytti.
Sykkeistä. Veetillä oli aina sykkeet suunnilleen 145-160. Nyt Venlan kanssa alkuraskaudesta sykkeet oli 150-170 ja 2 viimeisen kuukauden aikana sykkeet oli vaan 118-130.
Veeti sai eilennä pikku oravat cd.n ja nyt se kuuntelee sitä ihan fiiliksessä.
Tänään pitäis Venlalle mennä passia hakemaan. Ja muutenkin taas kiireinen päivä tiedossa. Huomenna itikseen ostamaan vähän joululahjoja. Saa isi jäädä Veetin kanssa kotiin kun ei enään Veetin nähden voi lahjoja ostaa.
Nyt tuli vaan omaa napaa.
Öttis, Veeti ja Venla
meinasin jo saada sydärin ku tuli Kelasta kirje, et tän kuun asumistuki laskee 150e takaisinperinnän vuoksi. Mietin et mikä takaisinperintä, ku just maksoin takaisin liikaa maksetut tuet ja ajattelin et nyt ei ole sit mitään rästissä mihinkään suuntaan. Soitin kiukkusena Kelaan et mikä tämä nyt on, lupasivat tarkistaa asian ja äsken soittivat et vahingossa ovat perineet multa kaksi kertaa takaisin samoja rahoja. Kuulemma perjantaina on sit tuo puuttuva 150e tilillä... no oli ihan ystävällinen virkailija, ja sanoin sitten et ei sen väliä koska rahat tulee tilille kunhan tulevat.
Ei oo mun ruotsin uutiskatsaus vielä valmistunu, meni ihan älyttömän kauan et löysin kuta kuinkin sopivan artikkelin. Kaikki oli liian lyhyitä ja ku pitäis 10min puhua niin sellasesta puolen sivun artikkelista on vaikea saada niin pitkää juttua vaikka takeltelenkin sanoissa... en kuitenkaan niin paljoa! :)
Piti tiskata ym. tänään, no se jää nyt sitten toiseen päivään tai sit käsken miehen illalla tiskata... pyykkiä piti pestä, hups, nyt vasta muistin... ei muuta ku kone päälle ja äkkiä!
Petra, taas
Sain Nean nukkumaan, join glögiä ja söin rahkapullan, neljä palaa suklaakakkua ja joulu Dominopiparin!!! Siis SIKA! Ja vieläkin maistuis! Eilen söin kaks pullaa, kaks palaa suklaakakkua ja piparin putkeen glögin kanssa. Ei tunnu tulevan raja vastaan! :-O
Vatsassa lieviä tuntemuksia, nivusia särkee ja kohdunsuuta hieman vihloo. Ei kummempaa. En usko, et ihan heti oon synnyttämään lähdössä. Toivottavasti en ainakaan tälläinen satsi makeaa mahassa, vois yrjö lentää.. Mun siskolla meni limatulpan jälkeen 2vkoa ja sit käynnisteltiin. Nean kanssa alko eka supistukset, sit tulppa ja synnärille. No oon illalla jok.tap. menossa ystävän kans kaupungille viettämään mahd. viimeisiä hetkiä omaa aikaa! Mistähän löytyis Nekulle vuorelliset housut, farkut, samettihousut tms?
Hoitolaukkua vielä huhuilen, jos joku haluis myydä!
Jatu, kiva kun oot valmis tulee hätätilanteessa! :-) Onks sun puhelin silleen, et kuulet yöllä jos mä soitan..? Hyvä, kun nukuit paremmin!
Ynis, toivottavasti koiralla ei olis mitään pahempaa!
Ihmeellistä, et jossain ihan täysi talvi! Täällä tosiaan oli kamala keli aamulla, lumeksi muuttui ja sentin paksuinen lumikerros nyt maassa. Munkin tekis mieli jo jouluvaloja laittaa, ku niin pimeää, mut ei vielä viitsi. Jouluhan me ollaan nyt kotosalla, ku ei pienen kans viitti lähteä pitkää matkaa ajamaan. Tavallaan tuntuu kurjalle, kun tuskin jaksan kovasti joulua laitella..ja inhoon kaupan laatikoita. Mut katellaan. Yllätyin muutes iloisesti, kun huvikseni testasin mun tyköistuvaa vanhaa H&M talvitakkia koko38 ja se meni päälle! Toki näyttää koomiselta pallomahan kanssa, mut ei tartte laittaa sitä kamalaa Anttilan hiekkalaatikkomiesten takkia päälle tänään kaupungille! :)
Tomeralle tsemppiä koulutehtäviin!
Ja Aavikselle tenttiin lukuun! Ihan sua ihmettelen, että jaksat kaiken aikaa opiskella, vau! En itse pystyisi!
Niin, ei tänään(kään) lähdetty ulos, kun ilma oli kamala. Ihan kivasti meni, tehtiin kotihommia Nekun kanssa. No ennen nukkumaan menoa se oli jo ihan ylikierroksilla ja yleensä siinä vaiheessa alkaa läpsiminen, ku ei suostuis potalle ja vaihtamaan univaatetta. Nyt alkoi sit läiskiä kunnolla, mulla hetken päästä naksahti ja huusin täysillä, että ET LYÖ ÄITIÄ! Nea nauroi ja jatkoi, mä aloin itkemään vuolaasti kuin pikku lapsi, et en jaksa enää kun sä vaan hakkaat. Ja Nea sitten silmät pyöreinä mua lohdutti, lempeällä äänellä sanoi, et rauhoitu ja silitteli.. Voi pientä. Harmitti, kun en pystynyt yhtään hillitsemään itseäni, mut minkäs teet. Oli vaan niin ihanaa saada tyttö nukkumaan ja itse rauhottumaan.
Uhmasta tosiaan, et aika paljon tulee ennakoitua ja luovittua, et huudoilta säästytään. Toki niitä pettymyksiä joutuu lapsi päivän mittaan käymään läpi, mut menee pukemiset sun muut jouhevammin, kun Tean tapaan vaikka itse reippaana laulaa jne, vaikka ei jaksais.
Tuli mieleen Ramika, voimia! Ei aina kotityöt sun muut nappaa...päivästä toiseen samaa.. Ihanan tarmokkaasti jaksat leipoa, tuu meillekin leipomaan! :) Mäkin oon ollu täällä seuraa vailla, kun naapurikin lomailee, onneks illalla pääsen ystävää sitten tapaamaan!
Kivaa, kun tulee illalla ne uudet sohvat! Jos vielä vähän ottais glögiä..ja piparia..
Enkeli1
Ensin...
Reeli ja Enkeli saavat pian ihanan tuhisevan nyytin,Ihanaa!Tsemppiä koitokseen!
Ja vanhankansan uskomus on että tiheä/korkea syke(yli 140)on tyttö,matalampi ja hitaampi(alle 140)on poika,mutta tiedä noita sitten...
Meillä ollut perheessä murhetta ja vetää mielen matalaksi ja pääkin särkenyt.En ole jaksanut kirjoitellakkaan.Laitan nyt tämän " tiedoksi" jos ja kun ei näy ja kuulu.
Viikoloppu suunnitelmatkin menivät hieman pieleen,emme yöpyneet missään vaan illaksi kotiin eikä fiiliskään ollut korkealla.
Pidemmittä puheitta,palaan taas kun mieli iloisempi.
L+5+s rv 19+5
Tänään vesitihkussa vietiin poika,räntäsateessa kaupassa..nyt tihuttaa jotain ja tuuli vinkuu!!!MAa on ihan musta että ei pulkalle tarvetta!Pyörälä poika onki liikkeellä..ku ei ole autoa ni lapsetki oppii et mentävävaa on :-/ Vielä olispoika haettava ja illalla vietävä se kaverin Halloween juhliin.Miehel tietty treeni-ilta ni typy pääsee jokakeikalle mukaa!
MEil oli tytöl korkeemmat sykkeet.
Enkeli:Yleensä puhelin äänetön mut otan nyt vieree soimaan.KAmalaa,melkein toivon et pääsisin synnytyksee...mut kyl enempi toivon et miehesi pääsee!!!!
Olispas kiva jos pääsisitte joulukahville joulupvänä tai tapanina kerta kotona ootte :-) Vai tuleeko teille väkee?Mut mietitää sitä.
Aattelin lähtee la Itiksee,aikoihin en ole ollu,mut sehän taitaa olla pyhäpäivä!HÖ!!!
Meinaan kyllä partsille vklna valot laittaa...Kyntteliköt ja tontut pysyköön kaapissa!
Muakin Kela muisti ilosesti,ei menny valit läpi-tietenkää-ja maksaa saan takas! :-(
Nyt kyllä näyttä ilma pahalle.siis tuo tuuli!!!
Tänää on jotenki hirmu ikävä kavereita jotka on muuttanu pois!TAi kauppakeskukses oli äitejä ja vaunuja ja tuli haikeus siihe aikaa ku oli vaa poika ja oli vaan se meidän aikataulu..ei vientejä ja hakuja ja tälläset päivät pysty istuu jonkun luona ku vaa selvis sinne!Nyt ei ole seuraa ja täällä nakotetaa :-(
TAidan mennä pois..
jatu
kyllä on lapset taas kiukkuisia. Olisikohan vähäiset yöunet ja vielä lyhyemmät päikkärit syynä tähän kitinään? Miksi ihmeessä se tuo nukkuminen on niin vaikeaa?
Äk:lle, Reelille, Enkelille ym. raskautetuille loikoisia loppuodotuksia. iiih, vauvoja! Näin tänään tutun neljä viikkoisen vauvan kaupassa. Söpö oli, mutta ei tullut vauvakuumetta. Olisi kiva olla raskaana ja synnyttääkin, mutta että valvoa vielä lisää ....e-ei!
Äitikuulle piti vielä lisäämäni, että teille tulee ihana vauva riippumatta siitä, onko tyttö vai poika. Ja saisi anoppi pitää tyhmät mölyt mahassaan!
Enkelin herkut kuulostaa näin laihduttajan korvaan ihanalle, lurpsis! Glögiä, pullaa, suklaata ja kaikkea... huoh....
Kaveri tuo poikansa nyt tänne kolmeksi tunniksi. Apua! Ei jaksaisi, mutta siinä kait nuo sivussa. Eihän 8 ja 10 vuotiaista paljon vaivaa ole, meteliä vain :D
Yh viikko puolessa ja olen ihan rättipoikkiväsy. Uhkasin jo, että kun mies perjantai-iltana tulee kotiin, minä häivyn samantein. Mutta taitaa jäädä uhkaukseksi!
Juups. Jaksamista kaikille!
mimmu ja lapset x3
kaikilla (heh, siis kahdella pojalla ja yhdellä neitillä) ollut samanlaiset sykkeet väliin 130-140. Joten ei eroa!
Ja ei löydy Enkelille hoitolaukkua täältä, on niin vanha, pieni ja kytyinen, ettet huolisi, vaikka ilman saisit :D
Ja opiskelijoille opiskeluintoa!
M
Nea haluaa pötkötellä vielä päiväunien päätteksi. Mä laitoin villavaatteita pesukoneeseen ja onnistuin polttamaan pikkuporkkanat kattilan pohjaan! Marjattojen kuningatar!
Mimmulle voimia, pian on perjantai! Ja tiedoksi, söin vielä yhden pullan, suklaakakkupalan ja piparin..huoh!
Jatu, sinä ihana ystävä! Ihana tietää, et oot valmis tulee avuksi, jos paniikkitilanne! :) Ja voi niin mielellään tullaan joulukahville! :) En oo mieheltä kyllä kysynyt, mutta ihanaa ois teitä nähdä jouluna! :-)))) Niin ja tietty siis aikasemminkin!
Mullekin tuli Kelalta postia, pitäs huomenna sinne soittaa...Miksi kyseinen laitos tuntuu vainoavan syysmammoja!?
Ihanaa, tunnin päästä kaupungille, nyt Nekku huutelee...Meen pois!
Enkeli1 jälleen kerran!
Voi tota ilmaa!! Poika urhoollisesti tuulessa pyöräili,tiekin oli jäässä!Kyllä tulee taas auto mielee mut ei mitää mahiksia lainaan enneku lähen töihin.
Enkeli:Sulle eisovi porkkanoiden keittäminen ;-)) Pysyt vaan niissä suklaisissa leipomisissa ni onnistuu.Mukavaa iltaa!
Minä kyllä pysyn glögistä erossa,muuten ei maistu enää jouluna.
Pitäs lapsille ruokaa ja sitten sinne juhliin..ja pitäähän se poika kotiinki hakee!
jatu
VAIN kahden tunnin välein vessassa yöllä, hieman levänneempi olo, vaikka ennen kuutta jo heräsin. Illalla laittelin Jatulle paniikissa viestiä, kun limatulppaa taisi irrota ja alkoi jännittämään. Onneks ei supistuksista tietoakaan, toivon niin, et synnytys osuis siihen anopin vierailuun. Kaveripiirissä ollut niin kiireistä kaikilla, et hyviäkin ystäviä nähty harvoin ja siitä johtuen Nea vierastaa heitäkin aluksi, aika voimakkaastikin. Siksi ei haluis Nealle kurjaa tilannetta joutua vieraan kanssa.. Jos lähtö tulee yöllä, niin sit varmaan mentävä vaan yksin. Jatu vois tulla mun tueksi sitten, jooko! :) Soitan sulle, ja tilaat taksin Kättärille, mä maksan!
Illalla lähti viimeisetkin istuimet olkkarista, kun saatiin ne myytyä ja sen johdosta päätin imuroida kunnolla ja mopata lattiat, kun oli olkkarikin niin helppo siivota. (Jatu, uusi moppi oli pettymys..hankalaa kun joutuu käsin aina puristamaan sen liinan..). Olinkin sit ihan poikki. Mut tänään tulee uudet sohvat! :) Aha, Nekku heräs, palaan..
Enkeli1 ja Nea+minivauva rv37+4