sängyn maalaaminen
Voikohan mäntyistä sänkyä maalata valkoiseksi?Tuleeko siisti eli ns. valkomäntyinen?Vai miten sängyn voisi käsitellä?Kiitos
Kommentit (5)
En tiennyt millä aineella ne oli käsitelty, joten hioin molemmista pinnan rikki koneella. Sitten huonekalumaalia päälle. On kestänyt nyt kolmisen vuotta ihan hyvin. Valkoisella petsilläkin voit käsitellä, jos haluat puukuvion näkyvän läpi, mutta huone kannattaa tuulettaa hyvin koska se haisee.
Me hioimme mäntyisen pöydän ja käsittelimme sen valkoisella Osmo Color -puuvahalla kuultovalkoiseksi. Tuli tosi kaunis. Nyt suunnittelen samaa käsittelyä tytön sängylle.
Hei!
Mulla puuseppä sanoi, ettei mäntykalusteita voisi peittomaalata, koska ajan mittaan mm. oksanjäljet tulisivat näkyviin.
Mutta kuultovärillä voisi hyvin käsitellä. Kannattaa mennä asiantuntevaan maalikauppaan tai surffata vaikka tikkurilan sivuilla, niin sieltä löytyy kyllä hyvät ohjeet
Kannattaa ensin pestä maalipesulla ja hioa lakkapinta rikki, että uusi maali tarttuu. Oksankohdat kannattaa käsitellä pariin kertaan oksalakalla. Ja ehdottomasti pohjamaali alle. Maalauksessa kannattaa käyttää pientä telaa, maali peittää paremmin, sitä kuluu vähemmän ja tulee siistimpää jälkeä.
Ihanteellinen maalattavahan se on jollei sitä ole petsattu, öljytty tai lakattu. Eli jos on jätetty käsittelemättä niin voit maalata vesiohenteisilla (päästöluokka M1) maaleilla jotka eivät haise.
Jos sänky on käsitelty jollain, niin useimmiten se on käsitelty liuotinpohjaisella aineella. Maalinkin täytyy olla silloin liuotinpohjainen, joten sitä ei talviaikana kukaan sisätiloissa maalaa. Hajuhaitat kun ovat melkoiset. Ensikesänä sitten ulkosalla.
Tikkurilan sivuilta ja maalikaupasta löytyy hyviä vinkkejä. Kirjastosta myös. Itse pidän kovasti kirjasta Maalaa vanhasta uutta. Tekijää en nyt muista mutta halutessasi saan sen kyllä selville.
Maalausintoa!
Lila75