Jos joutuu ambulanssilla sairaalaan, miten pääsee kotiin?
Jos vaikka asuu 100 km päässä, ei ole autoa, eikä ole rahaa taksiin.
Kommentit (24)
No näinkin jotkut tekevät vihoviimeisen kotimatkansa.
On tapa, jota sanotaan ulosveisuuksi. Silloin muualla kuollut vainaja tuodaan arkussaan viimeisen kerran kotiin, jonne omaiset ja muu väki kokoontuu. Tilaisuus voi hyvin olla ulkonakin, kotipihalla. Tilaisuus on lyhyt, väki yleensä seisaallaan. Pidetään lyhyt puhe ja kerrotaan ehkä lyhyesti muistoja vainajasta. Virsien veisuulla on tärkeä osa "ulosveisuussa".
Uskoisin, että perinne juontaa siitä käsityksestä, että vainajan henki pitää saattaa pois kotoa, jotta se saa rauhan. Ennenhän, kenties jo ennen kristinuskoa ja kai myös katolisena aikana, uskottiin, että henki/sielu on tietyn ajan kuoleman jälkeen jonkinlaisessa välitilassa, joten se oli syytä saattaa asianmukaisesti pois viimeisestä maallisesta kodistaan. Ulosveisuu-/saattotilaisuuteen tulevat omaisten lisäksi yleensä naapurit ja muut edesmennen tuttavat, vaikka eivät ehkä hautajaisiin osallistukaan. Hautajaiset ovat siis myöhemmin erikseen, ulosveisuu pian kuoleman jälkeen.
Siispä tilataan kuljetus hautaustoimistosta. (Koska vainajaa ei voi kuka tahansa ja minkälaisella ajoneuvolla tahansa siirtää). Ulosveisuun jälkeen kyyti sinne missä arkun vainajineen on tarkoitus hautajaisia odottaa.
Minut kyllä tuotiin ambulanssilla takaisinkin kotiin ja kannettiin sisään. Sen verran heikossa hapessa yhä.
Pummi kyyti joltain tutulta tai tuntemattomalta