Uhmaikä alkoi enkä melkein tunnista lastani tuon hirviön takaa

Lapsen täytyy saada käydä tämä vaihe läpi. Lapsi ei ole huono, koska hänellä on uhmaikä. Toki uhmaikä rassaa vanhempienkin hermoja, mutta vähän vieroksun ap:n tapaa puhua lapsesta "unelmalapsena" vain silloin, kun lapsi ei käy mitään haastavaa vaihetta elämässään läpi. Se on se sama unelmalapsi edelleen, mutta on käy läpi yhtä ensimmäisistä "kriiseistään", kun huomaa olevansa äidistä erillinen, huomaa omaavansa oman tahdon JA maailma ei millään toimikaan hänen tahtonsa mukaan. Siihen päälle vielä paljon uuden opettelua ja itsenäistymistä, kun päiväkoti alkoi.

Yritä siis ap tukea sitä unelmalasta nyt, kun hän tukea tarvitsee. Lapsi tarvitsee selkeitä ja johdonmukaisia rajoja, mutta myös kokemuksen siitä, että hänet hyväksytään tunteineen kaikkineen ja hänellä on tilaa näyttää tunteita.

Älä ap myöskään ala arvottaa omaa vanhemmuuttasi sen mukaan, saako lapsi raivareita vai ei. Ennakointi on hyvästä ja vähentää uhmaikäraivareita, mutta raivareita ei voi kokonaan poistaa, koska niillä on tärkeä tehtävänsä lapsen kehityksessä. Raivarit eivät ole lapsen eikä sinun huonoutta vaan vaihe, joka on käytävä läpi ja jossa toivottavasti molemmat kasvatte ihmisinä.

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule. Jos 2v. uhma kauhistuttaa, odotapas eskariuhmaa 😂 Kuuluu asiaan, lapsi kehittyy, ota se positiivisena asiana. Jos tuntuu ettet jaksa, ota tauko ja hengittele.

Miten tuollaisen tauon voi ottaa?

Ihan tavallisena äitinä myötätunnolla totean, että jokainen lapsi käy jossain vaiheessa vaikean vaiheen läpi. Jollain voi olla vaikeaa kyllä vaikka koko ajankin 😅 On tosi ihanaa, että saitte onnellisen ja seesteisen alun hänen kanssaan, niin käsityksesi hänen perusolemuksestaan on kuitenkin hyvin positiivinen!

Tuo on tosi vaativa tehtävä, että molemmilla vanhemmilla on haastavat ja joustamattomat työt, kun pieni lapsi on pitkää päivää päiväkodissa. Siinä alkaa oman kokemukseni mukaan jokaisen kuormitus heijastelemaan muista perheenjäsenistä ja kerääntymään aina vaan suuremmaksi.

Mutta ehkä parasta olisi nyt vaan antaa pikkuiselle jakamatonta yhteistä aikaa rauhallisen ulkoilun tai kirjojen lukemisen ja yhdessä leikkimisen parissa.

Kyllä tuon ikäiset on rasittavia, kun ei siinä loputtomassa huutamisessa ole aikuisen mielestä mitään järkeä. Mutta lapsesi on luultavasti normaali ja hänen pitää nyt vaan kokeilla tätäkin ja selviätte siitä jalostuneina.

Viimeistään uhmaiässä vanhempi joutuu valitsemaan kasvatusmenetelmänsä.

Yksi vaihtoehto on tunnekasvatus joka pohjautuu näkemykseen siitä, että lapsi on tunteidensa vietävissä. Tämä on neuvolan, perheneuvolan, lastensuojelun ja tutkijoiden suosittelema vaihtoehto. Se tarkoittaa sitä, että lapsen tunteita sanoitetaan, ja tarvittaessa käytetään mm. toimintokuvakortteja, tunnekortteja ja tunnemittaria lapsen tunnetaitojen parantamiseen.

Toinen vaihtoehto taas on perinteinen uhkailu, kiristys ja lahjonta joka pohjautuu ajatukseen siitä, että lapsi harkitsee asioiden syy- ja seuraussuhteita ja toimii niiden pohjalta. Tämä on mm. useimpien isovanhempien suosittelema vaihtoehto. Siinä siis lasta yritetään ensin komentaa, opettaa yms. suullisesti ja jos se ei toimi niin lasta uhataan rangaistuksella (ja tarvittaessa rangaistaan) sekä tarjotaan palkintoja tottelemisesta.

Tuon ikäisellä lapsella ei ole vielä mitään filtteriä vaan tunteet tulee semmoisenaan pintaan. Lapsella ei ole vielä kykyä asettua toisen asemaan eikä hän hahmota, miltä se jatkuva kinaaminen ja vänkääminen tuntuu vanhemmista. Lapsi tavallaan uppoaa siihen omaan harmiinsa niin, ettei näe maailmassa mitään muuta.

Kyllä hän oppii, kun siitä kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään uhmaiässä vanhempi joutuu valitsemaan kasvatusmenetelmänsä.

Yksi vaihtoehto on tunnekasvatus joka pohjautuu näkemykseen siitä, että lapsi on tunteidensa vietävissä. Tämä on neuvolan, perheneuvolan, lastensuojelun ja tutkijoiden suosittelema vaihtoehto. Se tarkoittaa sitä, että lapsen tunteita sanoitetaan, ja tarvittaessa käytetään mm. toimintokuvakortteja, tunnekortteja ja tunnemittaria lapsen tunnetaitojen parantamiseen.

Toinen vaihtoehto taas on perinteinen uhkailu, kiristys ja lahjonta joka pohjautuu ajatukseen siitä, että lapsi harkitsee asioiden syy- ja seuraussuhteita ja toimii niiden pohjalta. Tämä on mm. useimpien isovanhempien suosittelema vaihtoehto. Siinä siis lasta yritetään ensin komentaa, opettaa yms. suullisesti ja jos se ei toimi niin lasta uhataan rangaistuksella (ja tarvittaessa rangaistaan) sekä tarjotaan palkintoja tottelemisesta.

Luulen kyllä, että suurin osa vanhemmista tekee näitä molempia. Eivät sulje millään tavalla toisiaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama homma vaimon kanssa. Vaihevuodet 52 vee. Kestänyt jo monta vuotta.

Ei ihme jos vaimo on kiukkuinen.

Sitä se paska huumori teettää.

Uhmaikä on rasittavaa aikaa, mutta minkäs teet. En osaa antaa muita neuvoja kuin että antakaa lapselle niin paljon syliaikaa kuin tarvitsee. Esikoinen kun aloitti päiväkodin, niin hän vietti iltaisin pitkät pätkät sylissä.

Senkin neuvon vielä annan, että kun hakee lasta päiväkodista, niin on tärkeää antaa hänelle heti siinä hetki jakamatonta huomiota ja tarvittaessa syliä. Jos olette liikkeellä autolla, niin ei ehkä kannata edes lähteä heti ajamaan. Tai jos se sopii lapsen rytmiin, niin tämä huomiohetki voi sijoittua myös siihen, kun tullaan kotiin. Mutta ei niin, että päiväkodin jälkeen vain touhotetaan kiireellä kotiin, sitten aletaan samantien laittamaan ruokaa tms ja lapsi jää huomiotta ja joutuu heittämään raivarit, että aikuinen ymmärtäisi pysähtyä. Lapsella on kuitenkin ollut koko päivän kova ikävä.

Tajuathan, että uhmaikä kestää 1-2 vuotta? Tuota on tiedossa hyvän aikaa vielä. Välissä voi olla muutama helpompi kuukausi.

Kannattaa miettiä omia kasvatuskäytäntöjään nyt, samat on edessä murrosiässä. Ja pahempana jos nyt tilanne ole vanhemmilla hallussa. Ei koko maailma notkuisi neuvoja, oppaita ym lastenkasvatukseen jos se olisi helppoa.

Annan yhden neuvon uhmaikäisten kanssa: Valitse taistelusi, mutta pidä valitsemastasi asioista kiinni.

Vanhemmalla lapsellea uhmavaiheita oli 1,5 ja 7 ikävuoden välillä lyhyin tauoin. Sen jälkeen ollut iloinen ja aivan käsittämättömän ihana ja kaikessa taitava lapsi.

Harkitkaa vakavasti päiväkodin vaihtoa, jos vaan mitenkään mahdollista. Meillä lapsi meni päiväkotiin 2-vuotiaana ja oireili todella paljon. Lakkasi syömästä ja puhumasta (ei ollut puhunut paljon ennen tätä, mutta puheenkehitys loppui ja puhe taantui täysin) eikä nukkunut öisin. En tiedä mitä päiväkodissa tapahtui, mutta lapsi oli kireä kuin viulinkieli henkisesti koko siellä olo ajan. Se oli ihan kamalaa. Lopulta lopetin työni ja jäin vielä kotiin. Olin uudessa työssä ja vielä koeajalla. Se oli taloudellisesti surkein päätös ikinä, mutta lapsen hyvinvoinnin kannalta ainoa oikea päätös. Hän muuttui takaisin omaksi itsekseen, kun tajusi, ettei päiväkotiin tarvitse mennä. Laitoimme hänet 3-vuotiaana toiseen päiväkotiin ja siellä viihtyi aina. Ero oli merkittävä. Edelleen välillä häiritsee, että mitä siellä ensimmäisessä päiväkodissa tapahtui, kun se muutti lapsen käytöstä niin radikaalisti.

Nyt lapsi on koululainen eikä muista tästä ensimmäisestä päiväkodista yhtään mitään.

Kannattaa etsiä mukava pph. Mullekin vaihtanut muutama "huonosti käyttäytyvä kiukutteleva" lapsi päiväkodista ja oikeasti ovat aivan ihania. Se pk:n kuormitus on vain liikaa joillekin.

T.pph

kuka sen on kasvattanut?

Olen miettinyt irtisanoutumista (aloitin vasta ja olen minäkin koeajalla) ja lapsen hoitopäivien merkittävää lyhentämistä tai ottamista pois hoidosta. Lisäksi etsin koko ajan osa-aikaista työtä, jotta saisin oltua lapsen kanssa enemmän. En tiedä auttaisiko vai jatkuisiko tilanne sitten samana minun kanssani, jolloin oma kuormitus kasvaisi aivan liialliseksi, kun nytkin olen äärirajoilla.

Joillakin menee ohi toisilla ei .

Nimim. Vuodesta toiseen jatkunut itkupotkuraivari yläkerrassa. Sitä päivittäistä huudon ja paiskomisen määrää.

Tulee mieleen että voisiko olla vaihtoehto anoa lapselle vaikka pph paikkaa? Jos lapselle sopisi pienempi ryhmä paremmin? Sen verran voimakasta käytöstä että tulee kyllä sekin vaihtoehto mieleen että lapsi oireilee muutakin kuin pelkkää uhmaa, vaikka sitä että päiväkodissa on liian iso ryhmä tai hälinää ja lapsi tarvitsisi pienemmän ryhmän. 

Millaista siellä päiväkodissa on? Just luin netistä kuinka kuormittuneita työntekijät on eivätkä ehdi mitään. Ääritapauksessa lapsi saa vain vettä ruuaksi kun ei ehdi ruokaa antaa. Mietippä tätä. Ite en antaisi lasta hoitoon tuollaiseen kauhupaikkaan.

Paljon suuria muutoksia noin pienelle ihmiselle. Pitää ymmärtää ja auttaa. Kyllä ne aina sopeutuvat. Yleensä paremmin ja nopeammin kuin huolestunut äiti tai isä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kestääkö tämä vaihe 4-5-vuotiaaksi asti? Jokainen päivä on taistelua enkä todellakaan jaksa tätä 2,5 vuotta. Ei kai mikään uhmaikä voi kestää noin kauaa yhtäsoittoa? Mikään hyvä hetki ei kompensoi näitä kauhuhetkiä, jotka vievät kaiken ilon.

No, lapsen aivot kehittyvät vielä monta vuotta. Kun kiukku valtaa aivot menevät hätätilaan eli aivojen alatielle. Kiukku sumentaa aivot niin, että mikään järkevä puhe ei mene perille. Silloin lapsi tarvitsee turvallisen ja rauhallisen aikuisen läsnäolon ja läheisyyden sekä varmistuksen siitä, että vanhempi rakastaa häntä kiukkuraivosta huolimatta.

Minun mielestäni alle 3 vuotiasta ei saisi viedä vieraiden hoidettavaksi lainkaan.