Lue keskustelun säännöt.
Uhmaikä alkoi enkä melkein tunnista lastani tuon hirviön takaa
27.09.2022 |
Lapsi on ollut aina iloinen, utelias ja innokas. Hyvin kiltti ja kaikki siirtymät ovat olleet melko helppoja aina. Vielä kesällä lapsi oli tuollainen, aivan unelmalapsi, jonka kanssa oli kiva mennä ja tehdä kaikkea. Sitten alkoi päivähoito ja varmaan sekin vaikutti tähän muutokseen mutta nykyään lapsi vain huutaa ja riehuu kuin heikkopäinen jos ei saa tahtoaan läpi, ei suostu pukemaan vaan alkaa heti riisua vaatteita jos jollain keinolla ne ollaan miehen kanssa saatu puettua. Repii vaippaa pois, tekee kaikkea minkä tietää olevan kiellettyä, heittelee ruokaa, puhuu rumia (oppinut päiväkodista, kiva juttu sekin) vie tavaroita ja ennen kaikkea huutaa ihan kaikkea. Tämäkin aamu oli kuin suoraan painajaisesta. Heti heräämisen jälkeen alkoi huutaa ilman mitään syytä ja pukeminen oli järkyttävää. Olin niin loppu, että vein hoitoon aiemmin kuin olimme suunnitelleet, kun en olisi saanut ilman miestä puettua lasta. Siis ihan pimeetä. Yritän pitää itseni tosi rauhallisena ja joskus tunteet kuumenee ja joudun poistumaan paikalta. Naapurit vihaavat meitä, kun aamukuudesta asti täällä vaan huudetaan. Tätäkö tämä nyt sitten on tulevat vuodet? En oikeasti jaksa. Lapsi on kohta 2,5-vuotias.
Kommentit (40)
Se on vaihe mikä menee ohitse! Ajattele sullakin mahdollisuus kehittää lisää kärsivällisyyttä ja ongelmanratkontaa. Avaa sunkin silmiä, jos oot aikaisemmin katsonut muiden lapsia, että ei meidän lapsi vaan noin käyttäydy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi jää aina itkien hoitoon ja pelkää yhtä hoitajaa. Tästä olemme keskustelemassa pian päiväkodin kanssa. Hän siis ei ole jäänyt yhtenäkään aamuna vielä ilman itkua sinne mutta monesti kyllä toteaa hakiessa, että on ollut kiva päivä. Ja kyllä, eräs rääväsuu (lapsen kertomana) käyttää ilmaisua "käydä paskalla" ja "mene pois", jota meidän lapsikin nykyään hokee koko ajan kotona meille. Lapsi siis puhuu ihan sujuvasti.
En tiedä mitä ihmettä tässä pitää tehdä. Näin ei voi jatkua. Olen itse kipeänä ja olo muutenkin kurja, lapsi herättelee joka yö huutamalla joten univelka on kamala. Työt ovat aivan liian kuormittavia, nytkin kipeänä painn duunia. Tuntuu kuin kivirekeä vetäisi, kun koskaan ei saa edes hetken hyvää mieltä ja lepoa.
Mutta kestääkö tämä vaihe 4-5-vuotiaaksi asti? Jokainen päivä on taistelua enkä todellakaan jaksa tätä 2,5 vuotta. Ei kai mikään uhmaikä voi kestää noin kauaa yhtäsoittoa? Mikään hyvä hetki ei kompensoi näitä kauhuhetkiä, jotka vievät kaiken ilon.
Kuvakortit käyttöön mitä milloinkin tapahtuu niin selkeyttää lapselle, että mitä milloinkin tapahtuu. Muutenkin tilanteiden ennakointi. Kertoo etukäteen mitä ollaan kohta tekemässä ja vaikka päivänpäätteeksi kertoo mitä huomenna tapahtuu ja mitä aamulla tehdään.
Se ei halua mennä sinne. Siinä syy.
Onko lapsi saanut tarpeeksi unta ? Pitääkö siis herättää vai herääkö itse ? Väsymys aiheuttaa kiukkua ja ahdistusta jopa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama homma vaimon kanssa. Vaihevuodet 52 vee. Kestänyt jo monta vuotta.
Minun lapseni on juuri täyttynyt 2v ja sama homma, vähän lievempänä vaan (toistaiseksi). Myös meillä sama juttu, että vielä kesällä oli ihana hyväntuulinen lapsi, jonka kanssa oli mukava touhuilla. Nyt lähes jatkuvasti kiukuttelee, itkee, huutaa, raivoaa, komentaa, hokee tiettyjä käskyjä, heittelee tavaroita. Varsinkin jos ei saa tahtoaan heti läpi tai häntä komennetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Yritän pitää itseni rauhallisena ja poistunut paikalta jos tunteet kuumenevat"
No mitäs jos ihan näyttäisit lapselle ne tunteesi ja ärähtäisit kerran niin saattais lapsikin hiljentyä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kestääkö tämä vaihe 4-5-vuotiaaksi asti? Jokainen päivä on taistelua enkä todellakaan jaksa tätä 2,5 vuotta. Ei kai mikään uhmaikä voi kestää noin kauaa yhtäsoittoa? Mikään hyvä hetki ei kompensoi näitä kauhuhetkiä, jotka vievät kaiken ilon.
Meillä alkoi myös tuossa iässä tytöllä ihan hirveä uhmaikä. Aamut todellakin alkoivat huudolla ja sitä riitti pitkin päivää yhtäsoittoa milloin mistäkin asiasta. Erityisesti nuo aamut olivat todella stressaavia, kun lapsi kiemurteli ja huusi ja vaatteita tosiaan puettiin välillä montakin kertaa ennen kuin ne pysyivät päällä. Meillä molemmilla on miehen kanssa usein palavereita heti aamusta, niin aina sai jännittää ehtiikö ajoissa kotiin/toimistolle lapsen kiukuttelun takia ja muutenkin arki tuntui tuolloin uuvuttavalta, kun teki mitä tahansa niin aina kaikki oli lapsella huonosti. Nyt tyttö on 4,5-vuotias ja vihdoin alkaa helpottaa. Enää ei tarvitse ihan joka asiasta tapella ja nykyinen etätyöskentely on tehnyt aamuista muutenkin hieman helpompia, kun ei tarharumban ohessa tarvitse vielä itseäänkin puunata virkakuntoon ja ravata aamuruuhkassa toimistolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlainen olit itsekin. Kannattaisi tunnustaa, koska tosiasioitden tunnustaminen on viisauden alku.
Lapsi kokeilee nyt rajojaan eli mitä saa tehdä ja mitä ei. Asia voi tuntua vanhemmasta kamalalta, mutta tässä vaiheessa on hyvä olla johdonmukainen eli kun tekee/sanoo jotain kiellettyä pitää puuttua siihen. Molempien vanhempien on syytä pitää sama johdonmukaisuus. Kun lapsi oppii rajat, hänestä tulee helpompi. Jos tässä vaiheessa antaa mennä lapsen ehdoilla eli antaa lapsen tehdä mitä haluaa, murrosiästä tulee sitten todella hurja. On aika opettaa että lapsi ei aina saa tahtoaan läpi, kiukuttelee sitten miten paljon hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka käski lisääntyä..? Ei heru sääliä, sorry.
:D sunko elämässä kaikki aina sujuu täysin sun suunnitelmien mukaisesti ja kaikki on kauniisti siloteltua ettei ikinä harmita mikään?
Mun mielestä typerää kutsua tuota uhmaiäksi kun lapsellehan on valtava shokki mennä päiväkotiin. Tuonkin ikäinen mahdollisesti tuntee isoja hylkäämisen kokemuksia ja muutenkin kamppailee pelottavien tunteiden kanssa.
Vähän ymmärrystä lapsellekin kun joutuu tutusta ja turvallisesta yhtäkkiä uudenlaiseen ympäristöön, jossa on ilman vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan tavalliselta. Sellaista on uhmaikä. Jos tuntuu rankalta, niin kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Sieltä saa usein ihan hyviä vinkkejä, mm. ennakointiin, johdonmukaisuuteen ja omien tunteiden rakentavaan näyttämiseen lapselle.
Meillä oli rankkaa maaliskuusta alkaen ja pääosin koko kesä. Elokuussa alkoi helpottaa (lapsi kans 2,5 ja aloitti elokuussa päivähoidon). Meillä vaan uhmat vähän eri aikaan. Nyt on jo aika kivaa ja helppoa pääosin. Ei tietenkään aina, tahtoahan hänellä on, mutta hänen kanssaan voi järkeillä. Tsemppiä!
Miksi teette lapsia?
Luulitteko että lapsi pysyy aina aurinkoisena ja toimii mielenne mukaan? Odottakaapas kuule teini-ikää...
Ihmiset, jotka eivät jaksaisi edes koiraa kunnolla kouluttaa, haluavat välttämättä itselleen jälkikasvua. En voi ymmärtää.
Kuulostaa karsealta. Ei hermo kestäisi yhtään tuollaista.
Voi kuule. Jos 2v. uhma kauhistuttaa, odotapas eskariuhmaa 😂 Kuuluu asiaan, lapsi kehittyy, ota se positiivisena asiana. Jos tuntuu ettet jaksa, ota tauko ja hengittele.
Lapsi on kehitysvaiheessa jossa hän alkaa ymmärtää olevansa erillinen ihminen jolla on oma tahto ja että te ette olekaan mikään osa häntä vaan erillisiä yksilöitä. Nyt sitten kipuilee sen kanssa, että kaikki ei mene oman mielen mukaan, yrittää komentaa teitä jne. Tilanne helpottaa kun aivojen kehitys menee taas eteenpäin.
Kuulostaa oudolta. Miten hoidossa sujuu? Lapsi voi oireilla myös jotain mitä siellä hoidossa tapahtuu ja varsinkin jos noin pienenä oppii muka jotain rumia sanoja hoitopaikassa.