Mieheni on ilkeä lapsillemme

ja ihan lapsia suojellakseni pyysin miestä käymään lääkärissä. Lääkäri kirjoitti mielialalääkereseptin ja ne ovat meillä olleet kuin taikapillereitä. Miehen pinna ei enää pauku eikä hän huuda lapsille. Nyt se olen minä joka ärähtelee enemmän.

Ymmärrän kyllä sinua ap, minun äitini on samanlainen kuin miehesi. Pahinta on juuri tuo mollaaminen lasten kuullen, huutaa ja nälvii. Uhmaikäistäni ei kestä ollenkaan eikä hänen itkua. Monta kertaa on ollut läimäyttämässä pientäni siksi kun uhmaa tai itkee esim. väsymystään. Omasta lapsuudestani muistan samanmoisen käytöksen itseäni kohtaan.



Äidistäni yhdistän tämän edelleen hänen omaan lapsuuteensa. Häntä on kohdeltu samoin, haukuttu eikä arvostettu, pahoinpideltykin. Nämä asiat kulkevat sukupolvelta toiselle, itse yritän kovasti katkaista tämän kierteen. Toivottavasti olen siinä onnistunut.. Mutta pahalta tuntuu katsoa miten lapsenlapset pelkäävät mummoaan, enkä heitä tahdo edes jättää ainakaan kahden kesken sinne. Monesti vain äitini tekee pahaa lapsilleni silloin kun en ole samassa huoneessa, vaikkakin saman katon alla.



Mutta niin.. onkohan miehelläsi samanlainen kasvatus ollut kotonaan? Ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä perhe- ja kasvatusneuvolaan tai jonnekkin missä näistä asioista keskusteltaisiin ja käsiteltäisiin.



Toivon sinulle ap voimia ja viisautta ratkaista tämä asia, älä ainakaan anna tilanteen jatkua koska se rikkoo niitä pikkuihmisiä todella syvältä.. kokemuksesta tiedän.

ratkaisuihin, jos mies ei ala tosissaan ottaa vastuuta asian muuttamisesta! Kyseessä on kuitenkin lastesi koko loppuelämä, itsetunnon ja minäkuvan kehitysprosessi!

Kyllä miehen omat vanhemmat ovat aivan samanlaisia. Mies onkin harmitellut sitä kun ei voi vieläkään rento, olla oma-itsensä isänsä seurassa. Häntä ei ole kuunneltu lapsena vaan nälvitty avoimesti.



Myös masennusta hänellä taitaa hieman olla, nukkuisi niin paljon kuin vain aika antaisi myöten..



-ap-

Siellä ollaan juuri teitä varten. Lähtökohta on hyvä, jos miehesi kerran tunnistaa ongelmansa. Nyt vaan asioita puimaan ennenkuin on liian myöhäistä!

miehesi on henkisesti väkivaltainen lapsiansa kohtaan. oma mieheni vähän samankaltainen, mutta ei noin paha. kovin ottein lapsia siirtelee napakasti ja voimalla.

olen sanonut miehelleni, että lapsia käsitellään hellästi ja rauhallisesti.

älä anna miehesi hoitaa vauvaa, sillä vauvan perusturvallisuus kärsii miehesi käytöksestä.

esim. vaati että 3 vuotiaalle laitetaan tiskivuoro, vaikka itse ei osallistunut mihinkään....

Tuollaisesta käytöksestä ei ole pitkä matka siihen, että miehesi SATUTTAA lapsia tahallaan.

Ravistelu ja hoitopöydällä kääntäminen kuullostavat PAHALTA.



Miehesi on saatava tajuamaan miten väärin hän tekee, HAKEKAA APUA!



Kuten tässä ketjussa todettiin, on väkivaltaa monenlaista, tuosta henkisestä se herkästi kääntyy fyysiseen - tieto ja kokemus!

oman kohta kolmen vanhani tiskaamaan :DD Lopputulos vois olla kaikkea muuta kuin puhtaat astiat.



Onneksi pääsit eroon miehestäsi. Miten isän ja lasten tapaamisten laita on? Tapaako lapsiaan? Valvotusti? Voimia sinulle :)

jotka olette tuollaisia itse! Kyse on väkivallasta lapsia kohtaan, ei kovin voimakkaasta tosin (vielä), mutta väkivallasta kuitenkin. Hakekaa apua, neuvolasta, ensikodista, seurakunnasta, ihan mistä vain! Ja jos käytös ei ala muuttua, parempi että lasten ei tuollaisten aikuisten kanssa tarvi elää. Tosiasai on, että väkivallalla on taipumus vain pahentua ajan mittaan! Miettikää sitä ja toimikaa ajoissa!



Lapset noin ylipäänsä, pienet varsinkin, yrittävät parhaansa koko ajan, mutta eivät aina siihen väsymyksen tai ymmärtämättömyyden takia pysty. Lapsen käytöksessä on hänen omasta näkökulmastaan aina joku järki, logiikka vaan on iästä johtuen toisenlainen kuin aikuisella. Ja siitä sitten rangaistaan, osoitetaan vihantunteita, haukutaan, satutetaan. AHDISTAVAA.

ap:n mies lupaa muuttua ja sitten jaksaa n. yhden päivän olla ystävällisempi lapsia kohtaan. Ja sitten taas repsahtaa. Viittaa minusta siihen, että kyseessä ei ole tavallinen ' harmistuu helposti

-tyyppi vaan että miehellä on suurempi ongelma itsensä kanssa. Sama homma väkivaltaisilla kuin alkoholisteilla, luvataan parantua mutta ei se ilman ammattiapua onnistu. Ja paranemisprosessia ei lasten kanssa kannata jäädä odottelemaan, varsinkin, jos mies ei itse pohjimmiltaan myönnä ongelmaansa.

joka oli katkaissut vauvansa reisiluun antaessaan vauvalle " opetuksen" , ettei olisi hankala, huutanut, tms. Mietipä sitä.

Nyt kannattaa nopeasti hankkia ammattiapua. Tuo lyhytpinnaisuus ja ainainen väsymys ovat masennuksen ensi oireita. Ja tilanne tulee pahenemaan, jos apua ei hommata.



Pysy nyt ihmeessä erossa siitä äidistäsi, jos se kohtelee lapsiasi noin! Jumalauta, vaikka se on äitisi, niin järki käteen! Jos et uskalla äidillesi sanoa asiasta, niin sitten se on oma vikasi.

Miten voot edes ajatella noin että " parisuhde muuten kunnossa" . Tuollainen lasten kohtelu saa nyt loppua, sanot miehellesi että noin ei pieniä kohdella, ei vauva ymmärrä vielä mitä saa tehdä ja mitä ei ja sitäpaitsi kun ne säännöt mitä miehesi on päässään keksinyt on ihan pimeitä. Olen pahoillani puolestasi mutta nyt sun täytyy olla vahva nainen ja pitää lastesi puolta!

Itselläni ne tepsivät parhaiten. Olen yhden lapsen äiti enkä olisi etukäteen uskonut koskaan, että lapsi saa minusta esiin samat puolet kuin isästäni ja hänen äidistään. Molemmat raivostuvat silmittömästi pikkuasioista ja huutavat naama punaisina.



Nyt kuitenkin tiedän omasta kokemuksestani, että se on voimakas reaktio, jolle ei itse parhaalla tahdollakaan mitään voi. Psykoterapeutti väitti sen johtuvan lapsuuden kokemuksista ja siitä, että on joutunut alistumaan ylivoimaisen kokemuksen edessä.



Minulla hillittömään raivoon siihen auttaa vain mielialalääkitys. Tunnen sisältäni muuttuvani kuin eri ihmiseksi, tyytyväisemmäksi ja rauhallisemmaksi.



Toivottavasti saat ap lastesi isän hyvälle lääkärille.

jos vain saisit hänet menemään lääkärille, ja aloittamaan mielialalääkityksen, asiat aivan varmasti paranisivat!

muuttuu! Taas on uskottu sosiaalipoliittiselta kannalta ekonomista propagandaa, eipä tartte pitkiä terapioita kustantaa, lääkkeet hoitaa homman.



Vähän sama kuin se hokema, että alle 3v:n on paras olla kotona äidin kanssa. Paras varmaan joo, yhteiskunnan kannalta ainakin, on meinaan niin säälittävän pieni se kotihoidontuki, tulee paljon halvemmaksi kuin tehokkainkaan päiväkotihoito.

Olisi meillä kaiket viikonloput, mutta kun ei pää kestä. Hänen päänsä siis, ja sitä kautta kaikilla paha olo lopulta. Äyskimistä ja ärähtelyä ja liikoja vaatimuksia.

Lapset itkee mun lahkeessa kiinni tai isommat ärsyttävät herkästi raivostuvaa mummoa tahallaan. Jolloin saavat nurkkaan retuuttamista osakseen ja mitä ihmeellisimpiä uhkailuja. Sitten jos jää yksikin vkonloppu välistä ettei kutsuta tänne, on hirveä valitus ja vaikerrus kun on niiiiiiiin ikävä lapsia. HUOH:(

Vierailija:

Alkaa pikkuhiljaa voimat loppua kun ei järkipuhe mene perille. En voi vierestä katsoa miten isä kohtelee lapsiaan.

Jos vauva ei syö niin paljoa mitä hän on mielessään ajatellut, vaatii vauvaa syömään lisää.

Kitinää ei kestä, hermostuu herkästi. Vauva onkin minun perääni ollut aina. Jos käyn suihkussa, tulee ovan taakse itkemään ja paukuttamaan ovea. Samoin jos nukun viikonloppuaamulla pidempään jos lapset ovat valvottaneet yöllä, vauva itkee makuuhuoneen oven takana ja paukuttaa ovea. ei siinä sitten nukutakaan. Ei ainakaan hyvällä omatunnolla. Etenkin aamuisin lasten käsittely on sellaista etten pysty edes katsomaan sitä. On niin aamuäreä. En oikein uskalla missään yksin käydä enkä jättää lapsia isälleen, sillä aina kun tulen kotiin, on yleensä täysi kaaos päällä ja molemmat lapset itkevät.

Sitten on tämä kaksivuotias. Aina ollut helppo lapsi ja selvästikin miehen " suosikki" . Hänen kanssaan miehellä menee vähän paremmin mutta pinna palaa tämänkin kanssa. Uhmakohtauksia ei myöskään kestä, käyttää voimasanoja ja kovaa ääntä paljon.

Olen tyytyväinen tietenkin siihen kun mies osallistuu lasten hoitoon ja leikkiikin silloin tällöin heidän kanssaa, mutta se tyyli millä hoitaa ja lyhytpinnaisuus, sitä en kestä.

Mitään faktaa lasten kasvatuksesta ja kehityksestä ei ota itseensä. Vaatii lapsilta liikaa. Ollaan keskusteltu monet monet kerrat aiheesta ja on luvannut muuttaa käytöstään mutta koskaan ei ole lopullista muutosta tapahtunut. Yhden päivän saattaa olla iisimmin ja seuraava päivä on ihan yhtä kauhea.

Tilanne on vienyt siihen että mieluummin itse hoidan lapset ja ainakin vaipan vaihdot ja kakkahommat. En uskalla oikein omaa aikaa enää ottaa tai jos otan niin on kokoajan huono omatunto lasten miehen puolesta kun olen hänet sinne lasten kanssa yksin jättänyt ja kun hänellä ei hermot kestä heidän kanssa olla ja lapset saa sitten huudot niskaansa.

Mitä ihmettä teen? Kun ei tosiaan järki mene päähän! En kestä katsoa kun rakkaimpiani kohdellaan näin! Olenkin sanonut että pahinta mitä minulle voi tehdä on kohdella lapsiamme huonosti. Muuten parisuhteemme on kunnossa ja meillä menee hyvin. Mitähän näistäkin lapsista tulee :((

Nyt todellakin asialle tehdään jotakin. Juuri noita samoja asioita olen pohtinut ja miestä patistanut lääkärille. Nyt täytyy asioiden muuttua tai sitten tulee tähän liittoon muutos. Näin ei voi jatkua! Kiitos kun avasitte silmäni ja todistitte että oikeita vaihtoehtoja olen päässäni pyöritellyt. Olen todella kiitollinen, ihan itku silmässä täällä lueskelin kirjoituksianne. Kiitos!!

Olen pahoillani teidän puolesta joiden äidit käyttäytyvät mieheni tavoin. Mieheni äiti eli anoppini on ollut aivan samanlainen kuin mieheni. Todella lyhyt pinnainen. Miehelläni on 11 vuotta itseään nuorempi veli ja olen kuullut anopin monet monet huudot kohdistettuna tälle pikkuveljelle. Meidän lapsiamme kohtaan anoppi on ollut lämmin, ainakin toistaiseksi. Muutamassa tilanteessa olen huomannut että pinna on lähellä palaa mutta anoppi on saanut hillittyä itsensä, ainakin toistaiseksi. Tosin emme liian usein näekään, jos näkisimme useammin, pinna saattaisi olla paljon lyhyempilasten kanssa.