Fiilikset ihan maassa. Hyvana ystavana pitamani ystava sai lapsen jo 8 paivaa sitten eika ilmoittanut aiemmin. Oon pettynyt, olisin halunut jotenkin jakaa sen ilon.

mutta jos kyseessä on vaan tuttu niin eipä tuo ihmekään. tosin entinen koulukaverinikin kertoi samana päivänä vauvauutiset kun olivat saapuneet kotiin, ja kyseessä oli todellakin " puoli-tuttu" ...

Silti olin niin väsynyt ja kaikki voimat menivät mm. imetyksen opettelemiseen, ettei tullut mieleenkään ottaa kännyä esiin ja alkaa raportoida.



Myöskään sairaalaan en tahtonut vieraita, enkä kotiinkaan vähään aikaan.



Mies kun lähetti tekstareita päivä-pari synnytyksen jälkeen, niin joillekin kavereille jäi ilmoittamatta koska mies ei tiennyt kuka on Saara ja Johanna jne kännykän muistissani.



Kyllä mua ottaisi päähän jos YSTÄVÄNI loukkaantuisi sellaisesta, ettei saa heti sillä siunaamalla sekunnilla tietoa kun lapsi on syntynyt.



Ystäville kerrotaan kun on voimia. Ja ystävät antavat synnyttäneelle rauhan tutustua lapseen ja uuteen tilanteeseen.

Vierailija:

Kyllä mua ottaisi päähän jos YSTÄVÄNI loukkaantuisi sellaisesta, ettei saa heti sillä siunaamalla sekunnilla tietoa kun lapsi on syntynyt.

Ystäville kerrotaan kun on voimia. Ja ystävät antavat synnyttäneelle rauhan tutustua lapseen ja uuteen tilanteeseen.

vauva ei ole teidän yhteinen juttu. Vaan selkeästi ystäväsi.

Varsinkin jos kyseessä on ihan oikea ystävä, ei mikään hyvääpäivää-tuttu.

Itselläni tosin on ystävien kanssa niin läheiset välit, että osan kanssa olemme olleet yhteyksissä jo siinä vaiheessa, kun on tehty lähtöä laitokselle. Osalle sitten viestitellään tai soitellaan heti seuraavana päivänä.

eli siis se, joka olisi halunnut viedä ystävälle kukkia sairaalaan... en tajua, kun joku sanoi, ettei niin voi muka tehdä. Kyllä mua ainakin tulivat kaverit onnittelemaan tokana päivänä... no, tämä samainen ystävä josta kerroin, ei sitten tokan lapsen kohdalla kertonut mitään edes koko raskaudestaan (ei nähty ehkä viiteen kuukauteen) ja sitten joulukorttiin oli ilmestynyt ylimääräinen nimi! silloin alkoi tuntua, että ei me sitten ehkä oltukaan niin hyviä kavereita kuin luulin :(

Mutta haluaisin huomauttaa että ehkä synnytys oli rankka ja kestänyt pitkään. Itse en esikoisen syntymän jälkeen todellakaan jaksanut vierailuja. Nukuin kaiken sen ajan jolloin en imettänyt (tai opetellut sitä).



Talo kukkia täynnä ei tarkoita paljon vieraita, kukat voivat olla lähetettyjä, niin kuin meillä. Kesti varmaan lähemmäs kolme viikkoa ennen kuin jaksoin ottaa vastaan vieraita.

olette pettyneitä ja loukkaantuneita jos teille ei mahdollisimman nopeasti ilmoiteta syntymästä? teistäkö tässä on kyse?



Ehkä tuore äiti ja perhe haluaa toipua rauhassa? Totuttautua uuteen tilanteeseen? Nauttia hetken ihan perheen kesken? Ottaa yhteyttä sitten kun on kunnon tilaisuus jutella?



Jos te olette ilmoittaneet syntymästä heti sairaalassa niin ajatteletteko niin, että muiden pitää toimia täsmälleen samalla tavalla?



Me rauhoitimme tilanteen esikoisen syntymän jälkeen kahdeksi viikoksi, olimme melko pitkään sairaalassa ja sen jälkeen kotonakin halusimme olla jonkin aikaa ihan perheen kesken. Jopa isovanhemmat ymmärsivät ja tulivat kylään vasta sitten kun " saivat luvan" . Meille sopi parhaiten tuo, että sairaalasta kotiuduttuamme käperryimme sisään päin ja olimme kotona kolmestaan. Tutustuimme uuteen tilanteeseen rauhassa, nukuimme vauvan tahtiin, lepäsimme ja nautimme omassa kuplassamme uudesta tilanteesta. Sen jälkeen oli ihanaa kun ystävät ym tulivat käymään ja sitä jaksoikin todella hyvin kun oli rauhassa saanut levätä. Suosittelen muillekin!

Itselläni on kaksi lasta ja tottakai ilmoitin kaikille ystäville lapsen syntymästä jo viimeistään seuraavana päivänä. Halusin jakaa ilon muiden kanssa.

Myös ystäväni ovat ilmoittaneet minulle vauvojen synnyttyä. Sairaalassa olemme vierailleen synnyttäneen äidin voinnin mukaan.



En ymmärrä lainkaan sitä, että joku saa vauvan ja sen jälkeen lukittautuu kotiin ilman puhelinta, eikä halua nähdä ketään. Eikö monissa kulttuureissa vauvaa juhlita koko suvun ja ystäväpiirin kesken? Paljon ihmisiä, jotka rakastavat sitä pientä vauvaa jo heti sen synnyttyä. Isovanhemmat, serkut, tädit, sedät ja muut, jotka tulevat olemaan lapselle tärkeitä ihmisiä koko elämän.

No, ehkäpä tuo eristäytyminen sitten kuuluu suomalaiseen tapaan...

Itse vain satun olemaan sosiaalinen ihminen, minulla on tärkeitä ystäviä ja haluan tavata heitä ja jakaa elämäni heidän kanssaan. Harmi jos jollain ei sellaisia ystäviä ole.

Ymmärrän hyvin ystävääsi vaikka voisi mullakin tuntua kurjalta kun ei uutista olisi ystävältä kuulunut. Ehkä he halusivat vaan olla ihan rauhassa ja varsinkin jos on ensimmäinen lapsi niin totutella itse ajatukseen. Tapoja on yhtä monta kuin on tuoretta äitiäkin! :)



Ehkä ystäväsi joskus sen kertoo, esim. että halusivat olla ihan omissa oloissaan tms.

ei se alun eristäytyminen tarkoita sitä, etteikö olisi sosiaalinen ja etteikö olisi ystäviä :)



37

Minäkin pahoittaisin (ja olen joskus pahoittanutkin) mieleni, jos läheisinä pitämäni ystävät kerro raskaudestaan, naimisiinmenostaan tai synnytyksestään. Kenenkään ei tarvitse tulla sanomaan että heillä on oikeus olla kertomatta. Totta kai minä sen tiedän! Mutta tiettyjen asioiden olettaa kuuluvan ystävyyteen. Hyvänpäivän tutut ovat asia erikseen.

Ennen synnytystä olin yltiösosiaalinen ja aina kaikkien kanssa yhteyksissä, mutta kun lapsi syntyi koko maailmani sulkeutui sen pienen ympärille. Olin onnesta sekaisin ja kaiken huomion sai vain vauva. Mies hoiti ilmoittelut eikä mua jaksanut kiinnostaa kenelle kaikille ehti viestejä laittaa. Tätä huumaa jatkui pari kuukautta.



P.s. Mua ärsyttää myös se että kun ollaan jostain asiasta surullisia niin se mainostetaan heti masennuksena. Ihminen saattaa olla surullinen (niinkuin ap isänsä kuolemasta) mutta se ei ole sama asia kuin masennus.

sanoa, että itse jouduin kieltämään kahden ystäväni tulon synnärille. Mielestäni se ei ole paikka, jossa tarvitsee pahemmin perheen ulkopuolisia ihmisiä rampata. Ehkä ystäväsi halusi vain olla täysin rauhassa ja tutustua vauvaansa ilman, että ajatteli tietoisesti loukkaavansa sinua. Itse olen juuri näitä ihmisiä, jotka haluavat kunnon pesmärauhan pienen kanssa, enkä silloin jaksa yhtään mummon enkä papan vaatimuksiakaan siitä, että hekin haluisivat nähdä lastenlapsiaan useasti.

Syy oli se, että hän tosiaan halusi jakaa kaiken kanssani. Koin sen ahdistavaksi ja tunkeutumiseksi meidän perheen elämään.

Ystäväni antoi koko raskausajan ärsyttäviä neuvoja ja soitteli jatkuvasti, miten voin ja mitä minun pitää tehdä ja mitä saan syödä. Hän jopa kyseli, harrastanko seksiä mieheni kanssa, sillä jos en harrasta saattaa mies lähteä.

Kun vauva syntyi, en olisi kestänyt sitä jatkuvaa jakamista. Halusimme olla rauhassa ja tavata vain vanhempamme ja sisaruksemme.



Kumma kun muut ystävät ymmärsivät halumme olla rauhassa kun vauva syntyi. Tämä yksi ei kun hän olisi niin halunnut jakaa kaikki neuvonsa vauvan hoidosta ja parisuhteesta.

Eli pari tuntia synnytyksen jälkeen laitettiin urakalla viestejä sukulaisille ja tutuille, kun vahingossa erään läheisen ystävän nimi jäi välistä :( Jossain välissä muistan ihmeteelni kun ei ystävästä mitään kuulunut, mutta totesin sitten vaan että ehkä on kännykkä unohtunut laukun pohjalle tms. Vauvan kanssa olin niin tohkeissani etten edes jaksanut asiaa enempää pohtia.



Pari päivää kotiutumisen jälkeen soitin ystävälle ja kyselin koska olisivat tulossa vauvaa katsomaan ja toinen oli ihan ihmeissään. Eli kysymys voi olla myös ihan inhimillisestä erehdyksestä tai huolimattomuudesta. Harva meistä noissa tunnelmissa on kaikista skarpeimmalla mielellä ;)



Esikoisen kanssa kävi oikeastaan vielä hassumpi juttu. Olin ilmoittanut vauvan syntymästä heti äidilleni ja siskolleni jotka lupasivat kertoa viestin eteenpäin muulle suvulle (asutaan siis eri maassa). Olivat molemmat kuvitelleet että tuo toinen kertoo nuorimmalle veljelleni joten veli jäikin kokonaan tiedon ulkopuolelle. Vauvalla oli ikää jo toista viikkoa kun veli kaupungilla törmäsi kaveriini joka rupesi pienestä kyselemään... Todella noloa!

on minun lähipiirissäni joka tapauksessa outoa. Ja jos tiedossa on synnytys, eikä kuule yli viikkoon mitään, saattaa jo huolestua.



Mutta kaikille kavereille ja tuttaville en minäkään ilmoitellut heti vaan parin päivän kuluttua. Tuli lähinnä sellainen olo, että heitä ei varmaankaan niin paljon kiinnosta. Enkä minä halunnut heidän kuvittelevan, että kerjään lahjoja ja kukkia. Vähän omituinen ajattelumalli tuokin, mutta jotenkin ei osannut tehdä asiasta numeroa vähemmän lapsista innostuneille ihmisille.

Huono sieltä on silloin tekstareita laitella.

En sairaalassa jaksanut ajatella asiaa, oli PALJON muutakin. Pistin, kun kotiin päästiin. Mielestäni ihan ok aika.



Kakkosen jälkeen pistin heti, kun mahdollista. Vointikin oli toki loistava, ois voinu vaikka lenkille lähteä.



Turha hermostua, mielestäni sillä ei ole mitään merkitystä sille, kuinka hyviä ystäviä olette.

Oli paljon ajateltavaa, opeteltavaa ja väsytti. Ilmoittelin vauvan syntymästä " tipotellen" t-viesteillä kavereilleni sairaalasta käsin ja jostain syystä " unohdin" ilmoittaa heti ekana päivänä ystävälleni, jota olin kummiksikin ajatellut. Siis luulin ilmoittaneeni jo. Aloin ihmetellä, kun hänestä ei kuulunut mitään (kaikki muut vastailivat ja onnittelivat) ja laioitin viestin " uudelleen" 3. päivänä synnytyksestä. Hän ei ollutkaan saanut ekaa viestiäni, ei ollut mennyt perille tai sitten olin tosiaan unohtanut laittaa. Hän oli kuullut vauvastamme tässä välissä toiselta ystävältäni ja ehtinyt loukkaantua,kun ei ollut kuullut suoraan minulta. Tuli hyvin nuiva onnea-viesti ja sitten 2kk:een ei mitään yhteyden ottoa. IHMETTELIN kovasti ja ajatelin, että eipä häntä sitten kiinnostakaan, pyysin kyläilemään jne muttei tullut. En sitten pyytänyt kummiksi. Jälkikäteen kertoi minulle, että oli loukkaantunut tuosta etten heti ilmottanut hänelle vauvasta. Ja oikeasti olin ihan ymmälläni. Itkin sitten yksikseni ja loukkaannuin hänelle, en koskaan ole sitä hänelle näyttänyt.



Että näinkin voi käydä.