Siis mitä IHMETTÄ!!!?? Meillä oli sähkölasku ennen noin 200 euroa kuussa, NYT JYSÄHTI 1400 EURON sähkölasku. :C Näin alkoi kalliin sähkö aika meilläkin. Miten tällaisista laskuista voi enää selvitä??
Uusi sähköaopimus on noin seitsemän kertaa kalliimpi kuin edellinen.
Laskeskelin, että talvella sähkölasku on 2000 euroa kuussa!!! :(
It-it-it-itkettää....
Milläs inflaation kurittama lapsiperhe enää maksaa tällaisia laskuja joita tulee jonossa joka kuukausi???
Kommentit (1164)
Muuten ei hätää, kun edullinen määräaikainen sähkösopimus vielä puolitoista vuotta voimassa, mutta epäilen suuresti, että sähköyhtiöitä menee mukamas lisää konkkaan ja mitä siitä seuraa sitten, jää nähtäväksi.
Oma sähkönkulutus etätyöläisenä 13 000 kWh. Ilman etätöitä reilut 11 000 kWh. Voin saada kulutuksen jonnekin 5 - 7 000 kWh:n kieppeille, kunhan en itse asu kotonani. Tällöin jää maksettavaa sähköstä noin 2 500 euroa vuodessa, asunnon vastikkeet sekä korvaavan asunnon kustannukset sähköineen.
Luuleeko joku, että sen sähkönkulutuksen voi jotenkin oleellisesti vaan lopettaa? Jos näin olisi, eiköhän suurin osa olisi tehnyt näin jo aikoja sitten. Ei minua ole aiemminkaan huvittanut maksaa turhasta sähköstä, vaikka kustannus onkin ollut oleellisesti pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Voiko siis muissakin, kuin pörssisopimuksellisissa sähkölasluissa summa nousta paljonkin? Hirveää, kun tuntuu ettei nyt tajua kaikkea..
Uusissa sopimuksissa on tämän hetkisen pörssisähkön keskihinta tai enemmän. Käsitykseni on myös, että jos määräaikainen sopimus päättyy niin siinä muuttuu hinta samaan tahtiin, vaikka sopimus jatkuisi sanassa yhtiössä.
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei hätää, kun edullinen määräaikainen sähkösopimus vielä puolitoista vuotta voimassa, mutta epäilen suuresti, että sähköyhtiöitä menee mukamas lisää konkkaan ja mitä siitä seuraa sitten, jää nähtäväksi.
Karhu Voima haki itse itsensä konkkaan, että pystyi lopettamaan liian halvan sähkön myymisen. Meillä loppui sopimus siihen ja nyt maksamme sähköstä kuukaudessa melkein saman verran kuin ennen vuodessa. >:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi kulttuurin murros vaikuttaisi kuitenkin väistämättömältä. Sähkön hinnan heilahtelu tullee olemaan vallitseva asiantila. Ja erilaiset palvelut ja tuotteet tekevät siitä aina vain tiedostetumman sekä sopeuttavamman.
Tällöin yhä usemman kannattaa ajatella sähkökustannus, vaikka perustuukin sopimuksiin ja on kiinteän kustannuksen luonteinen sillä tavoin (kuten vakuutus tai kiinteistövero), muuttuviksi kustannuksiksi kuten auton polttoainekustannukset tai päivittäistavarat ylipäätään. Tämä olisi valtava muutos kaikille (meille) jotka budjetoimme ja seuraamme tiiviisti kotitaloutemme taloudellista tulosta.
Eiköhän jokainen, jonka kodin perustoiminnot pohjautuu sähkölle, ole jo tähänkin mennessä mieltänyt sen muuttuvaksi eikä kiinteäksi kuluksi. Kesällä sähkölasku on muutaman kympin ja talvella pari sataa. Siis tähän asti. Nyt se on sitten tyyliin kesällä satanen ja talvella tonni.
Mutta kun maailma ja toimintaympäristö muuttuvat, silloin pitää yksilön ja kotitaloudenkin muuttua. Sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.
No ihan varmaa on tuo. Mutta siitä, miten sen kotitalouden kannattaisi tähän tilanteeseen, että pakolliset kulut ylittävät saatavilla olevat tulot, sopeutua. Mitään hätiköityä ei kannata tehdä, mutta kestääkö persaus merivettä tilanteen yli niin, että ehtii tehdä harkitut jatkotoimet. Ja mitä tapahtuu asunnolle, joka on ollut elämän taloudellinen turva. Se on psyykkisesti iso juttu, kun olet säästänyt vaikkapa 20 vuotta säntillisesti ja yhtäkkiä siltä kaikelta häviää pohja ja tilalle tulee valtava epävarmuus.
Siinäpä se on, tuo on tuhannen taalan kysymys. Moni on tuossa tilanteessa nyt, ja vertaistuki sekä neuvonta on tarpeen. Ikävän moni vain reagoi tämänkin keskustelun aloittajan tavalla, huutamalla ja mesoamalla sekä osoittamalla, että tämä tilanne on nyt itselle kamala yllätys. Onhan se toki yllätys, mutta kuten tässäkin keskustelussa on saatu kuulla, on myös monia heitä, jotka ovat miettineet asioita jo useamman vuoden ajan ja nimenomaan pidemmällä tähtäimellä ja toimineet niiden johtopäätöstensä mukaisesti. Vaikutelma on, että omakotitalon ostamispäätös yhtäältä tehdään pitkän aikavälin suunnitelmana, mutta suuri osa ei sitten kuitenkaan mieti loppupeleissä sitä asiaa todellakaan pidemmällä tähtäimellä.
Ihan kuin niitä kaupungin vuokra-asuntoja riittäisi kaikille. Ja nyt ne kelan asiakkaat kaupugin vuokra-asujat ilkkuvat kuorossa, kun eivät tajua, että tämä kosahtaa viiveellä heihinkin, jos tilanne oikeasti eskaloituu.
Kyllä täällä ihmettelevät ja "ilkkuvat" muutkin kuin "kelan asiakkaat kaupungin vuokra-asujat". Täysin tietoisina siitä, että saattaa kosahtaa hyvinkin, mutta ei ole kosahtanut vielä. Sinäkin totesit, "JOS tilanne oikeasti eskaloituu". Kaupungeissa (ei kaupungin) vuokra-asukkailla on pääsääntöisesti pienemmät sähkönkulutukset, juurikin heidän tekemiensä valintojen tai pakkotilanteen vuoksi. Tässä koko asetelmassa on faktaa ainakin se, että mitä pienempi sähkönkulutus, sitä parempi.
Minä sanoisin, että todella moni joka täällä "ilkkuu", on saanut vuosien saatossa paljon väheksyntää ja halveksuntaa osakseen sen vuoksi, että on itse päättänyt tai pakosta joutunut (esim. pienituloisuuden vuoksi) asumaan kerrostaloasunnossa. Jos on vuosia joutunut kuuntelemaan omakotitaloasujien päivittelyjä "ikinä en voisi asua kerrostalossa" ja niihin sitten liudan perusteluja, kyllä siinä on ollut koulu- tai työpaikkakiusatun asemassa. Nyt sitten tällä hetkellä ja tällä foorumilla purkautuvat ne kiusatun vuosikausien tunteet, kun sillä kiusaajalla näyttääkin menneen asiat juuri niistä syystä persiilleen, joilla on aiemmin leuhottanut ja joilla on aiemmin painanut kerrostaloasujaa puheissaan alas.
Tämä oli minun teoriani sille, miksi täällä jotkut "ilkkuvat". Myös ne, jotka ihan omasta palkastaan maksavat vuokrat tai yhtiövastikkeet kerrostaloasunnoissaan.
Sekä taloudellisen pärjäämisen että sähkönkulutuksen kannalta moni tavallinen kerrostaloasuja on nyt sankari. Tilanne voi vielä muuttua, mutta tällä hetkellä näin. Ja tällä hetkellä ne okt-asujien pilkkaamat ihmiset nyt täällä eri sanankääntein toteavat, että osuiko loppujen lopuksi pilkka omaan nilkkaan.
Kuka nyt omakotitaloa ehtii ja jaksaa ylläpitää? Mitäs noloa kerrostalossa on, jos haluaa tehdä muuta kuin pihatöitä ja taloremppaa vapaa-ajallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko siis muissakin, kuin pörssisopimuksellisissa sähkölasluissa summa nousta paljonkin? Hirveää, kun tuntuu ettei nyt tajua kaikkea..
Uusissa sopimuksissa on tämän hetkisen pörssisähkön keskihinta tai enemmän. Käsitykseni on myös, että jos määräaikainen sopimus päättyy niin siinä muuttuu hinta samaan tahtiin, vaikka sopimus jatkuisi sanassa yhtiössä.
Toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksella myytävän sähkön hinta on noussut parissa kuukaudessa 10 sentistä yli 40 senttiin ja korotusilmoituksia tulee edelleen kerran kuussa.
Pörssisähköllä sähkö on maksanut viime viikkojen aikana reilut 25 senttiä.
Kiitää nopeaa vihreää siirtymää eli tässä tapauksessa hallitusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei lapset saa savulohta 😢
Onneksi joulukuussa tulee ylimääräiset joulurahat lapsiperheille
Jotka me lapsettomat ja sinkut maksamme, ihanaa!!
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tulisi pkein pitkä pakkastalvi!
No onneks on se ilmaston lämpeneminen niin mitään pakkasia ei tuu! 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi kulttuurin murros vaikuttaisi kuitenkin väistämättömältä. Sähkön hinnan heilahtelu tullee olemaan vallitseva asiantila. Ja erilaiset palvelut ja tuotteet tekevät siitä aina vain tiedostetumman sekä sopeuttavamman.
Tällöin yhä usemman kannattaa ajatella sähkökustannus, vaikka perustuukin sopimuksiin ja on kiinteän kustannuksen luonteinen sillä tavoin (kuten vakuutus tai kiinteistövero), muuttuviksi kustannuksiksi kuten auton polttoainekustannukset tai päivittäistavarat ylipäätään. Tämä olisi valtava muutos kaikille (meille) jotka budjetoimme ja seuraamme tiiviisti kotitaloutemme taloudellista tulosta.
Eiköhän jokainen, jonka kodin perustoiminnot pohjautuu sähkölle, ole jo tähänkin mennessä mieltänyt sen muuttuvaksi eikä kiinteäksi kuluksi. Kesällä sähkölasku on muutaman kympin ja talvella pari sataa. Siis tähän asti. Nyt se on sitten tyyliin kesällä satanen ja talvella tonni.
Mutta kun maailma ja toimintaympäristö muuttuvat, silloin pitää yksilön ja kotitaloudenkin muuttua. Sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.
No ihan varmaa on tuo. Mutta siitä, miten sen kotitalouden kannattaisi tähän tilanteeseen, että pakolliset kulut ylittävät saatavilla olevat tulot, sopeutua. Mitään hätiköityä ei kannata tehdä, mutta kestääkö persaus merivettä tilanteen yli niin, että ehtii tehdä harkitut jatkotoimet. Ja mitä tapahtuu asunnolle, joka on ollut elämän taloudellinen turva. Se on psyykkisesti iso juttu, kun olet säästänyt vaikkapa 20 vuotta säntillisesti ja yhtäkkiä siltä kaikelta häviää pohja ja tilalle tulee valtava epävarmuus.
Siinäpä se on, tuo on tuhannen taalan kysymys. Moni on tuossa tilanteessa nyt, ja vertaistuki sekä neuvonta on tarpeen. Ikävän moni vain reagoi tämänkin keskustelun aloittajan tavalla, huutamalla ja mesoamalla sekä osoittamalla, että tämä tilanne on nyt itselle kamala yllätys. Onhan se toki yllätys, mutta kuten tässäkin keskustelussa on saatu kuulla, on myös monia heitä, jotka ovat miettineet asioita jo useamman vuoden ajan ja nimenomaan pidemmällä tähtäimellä ja toimineet niiden johtopäätöstensä mukaisesti. Vaikutelma on, että omakotitalon ostamispäätös yhtäältä tehdään pitkän aikavälin suunnitelmana, mutta suuri osa ei sitten kuitenkaan mieti loppupeleissä sitä asiaa todellakaan pidemmällä tähtäimellä.
Ihan kuin niitä kaupungin vuokra-asuntoja riittäisi kaikille. Ja nyt ne kelan asiakkaat kaupugin vuokra-asujat ilkkuvat kuorossa, kun eivät tajua, että tämä kosahtaa viiveellä heihinkin, jos tilanne oikeasti eskaloituu.
Kyllä täällä ihmettelevät ja "ilkkuvat" muutkin kuin "kelan asiakkaat kaupungin vuokra-asujat". Täysin tietoisina siitä, että saattaa kosahtaa hyvinkin, mutta ei ole kosahtanut vielä. Sinäkin totesit, "JOS tilanne oikeasti eskaloituu". Kaupungeissa (ei kaupungin) vuokra-asukkailla on pääsääntöisesti pienemmät sähkönkulutukset, juurikin heidän tekemiensä valintojen tai pakkotilanteen vuoksi. Tässä koko asetelmassa on faktaa ainakin se, että mitä pienempi sähkönkulutus, sitä parempi.
Minä sanoisin, että todella moni joka täällä "ilkkuu", on saanut vuosien saatossa paljon väheksyntää ja halveksuntaa osakseen sen vuoksi, että on itse päättänyt tai pakosta joutunut (esim. pienituloisuuden vuoksi) asumaan kerrostaloasunnossa. Jos on vuosia joutunut kuuntelemaan omakotitaloasujien päivittelyjä "ikinä en voisi asua kerrostalossa" ja niihin sitten liudan perusteluja, kyllä siinä on ollut koulu- tai työpaikkakiusatun asemassa. Nyt sitten tällä hetkellä ja tällä foorumilla purkautuvat ne kiusatun vuosikausien tunteet, kun sillä kiusaajalla näyttääkin menneen asiat juuri niistä syystä persiilleen, joilla on aiemmin leuhottanut ja joilla on aiemmin painanut kerrostaloasujaa puheissaan alas.
Tämä oli minun teoriani sille, miksi täällä jotkut "ilkkuvat". Myös ne, jotka ihan omasta palkastaan maksavat vuokrat tai yhtiövastikkeet kerrostaloasunnoissaan.
Sekä taloudellisen pärjäämisen että sähkönkulutuksen kannalta moni tavallinen kerrostaloasuja on nyt sankari. Tilanne voi vielä muuttua, mutta tällä hetkellä näin. Ja tällä hetkellä ne okt-asujien pilkkaamat ihmiset nyt täällä eri sanankääntein toteavat, että osuiko loppujen lopuksi pilkka omaan nilkkaan.
Kuka nyt omakotitaloa ehtii ja jaksaa ylläpitää? Mitäs noloa kerrostalossa on, jos haluaa tehdä muuta kuin pihatöitä ja taloremppaa vapaa-ajallaan?
Niinpä! Sitä olen itsekin aina ihmetellyt, mutta asiasta on vuosien ajan ollut hyvin hankala käydä järkiperäistä keskustelua okt-asukkaiden kanssa. Se heidän valitsemansa elämänmuoto on ollut niin ylivoimainen, ja kerrostaloissa asuvat vain yksinkertaisen tyhmiä. Tai elämässään täysin epäonnistuneita.
Tuo yhden kerrostaloasujan katkeruus omakotitalossa asuvia kohtaan on jo melkein suloista, joka ketjuun hän tulee itkemään "ilkeistä omakotiasujista, jotka ilkkuu ja pilkkaa häntä kun sanovat, että eivät haluaisi asua kerrostalossa".
Kovin pitää olla itsetunto heikoissa kantimissa, jos/kun muiden valinnat elämässä otetaan pilkkana ja henkilökohtaisena loukkauksena 😁 ei se kerrostaloasuminen sitten taida ollakaan niin ihanaa, kun loukkaannutaan siitä, että joku ei siellä asuisi.
Ja ei, kerrostaloon muuttaminen ei parantaisi tippaakaan taloudellista tilannetta, päinvastoin, huonontaisi sitä. Asun edelleen onnellista elämää omakotitalossa, lämmitin vain enemmän puulla kuin aiemmin 😊
Mä ostaisin mieluusti taloni kanssa saman ikäisen ja kokoisen kerrostalo-osakkeen mutta valitettavasti mulla ei ole sellaiseen varaa. Olen asunut kerrostaloissa kymmeniä vuosia elämäni aikana ja pidän siitä huolettomuudesta. Ihan loogista tietenkin että siitä huolettomuudesta joutuu maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa, kun juuri viime vuonna investoimme sisäuima- altaaseen. Se ei ole mikään öky, ihan tavallinen allas. Olisi jäänyt laittamatta kun olisin tämän hinnannousun tiennyt. Oli meille keskitulousina sen verran tyyris että siitä haluaa nauttiakin ... ja lattialämmitystä en saunaosastolta voi ottaa pois kun lapset käyvät siellä suihkussa.
Turha huudella mitään ökyjuttuja tähän, olemme ostaneet oman kodin ihan säästämällä ensin pienestä isoon ja nyt tämä talo on loppuelämän koti. Jotain pientä ekstraa täytyy pystyä kustantamaan kun olemme keskituloisia ei ole oikein jos kaikki menee peruselämiseen. Jos joku on valinnut vuokralla asumisen kerrostalossa se on hänen asiansa, me olemme makselleet kiinteistö- ja muita veroja jo aika paljon.
Kiinteistö- ja muut verot ovat juoksevia kuluja. Eivät ne oikeuta mihinkään loppuelämän vapaamatkustukseen. Eikä ole luvattu myöskään sitä, että halpaa sähköä saa loputtomasti. Jos ei perse kestä, niin ei kannata rakennuttaa uima-altaita. Sellaiset eivät ole, eivätkä tule olemaan keskituloisen juttuja. Toivottavasti pystytte ylläpitämään kotinne loppuelämän. Suosittelen kuitenkin olemaan rakastumatta seiniin.
Korotukset menee sähkölaitosten omistajille ja sijoittajille. Ei Suomessa sähkölaitoksilla ole mitään investointi tai rahoitustarpeita saati hinnan korotuspaineita Tekevät sähköä ja lämpöä hiili ja turvekasoillaan joita on kasattu 2-5 v sitten voimaloiden takapihoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä kokoinen talo teillä oikein on? Meillä on 140 m2 omakotitalo suorasähköllä ja talven kylmimpinä kuukausina lasku on ollut n. 150 euroa/kk. Muina vuodenaikoina lasku on satasen tienoilla/kk. Talo on vanha ja esim. ikkunat falskaa.
Ja teilläkin sähkön hinta esim jotain 40 senttiä/kwh? En oikein usko.
Meillä viime talvena hinta 4,2 senttiä, nyt kun Kokkolan energia yllättäen irtisanoi sopimuksen pari viikon varoitusajalla syyskuun loppuun, niin ainoat vaihtoehdot pörssisähkö tai 42 senttiä/kwh. Oli meilläkin viime talvena 150e/kk lasku, näillä uusilla hinnoilla tulee olemaan 1000-1300e/kk.
Jep, mekin laskettiin että tulisi olemaan noin 1.800e/kk. Kaikki mahdolliset sähkösäätötoimet on mietitty ja käytössä. Kyllä suoraan sanottuna vituttaa tämä.
Ihmettelen vähän näitä avauksia.
Miellä noin 10% korotus sähkölaskuun, sen verran vähemmän aiotaan käyttääkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo yhden kerrostaloasujan katkeruus omakotitalossa asuvia kohtaan on jo melkein suloista, joka ketjuun hän tulee itkemään "ilkeistä omakotiasujista, jotka ilkkuu ja pilkkaa häntä kun sanovat, että eivät haluaisi asua kerrostalossa".
Kovin pitää olla itsetunto heikoissa kantimissa, jos/kun muiden valinnat elämässä otetaan pilkkana ja henkilökohtaisena loukkauksena 😁 ei se kerrostaloasuminen sitten taida ollakaan niin ihanaa, kun loukkaannutaan siitä, että joku ei siellä asuisi.Ja ei, kerrostaloon muuttaminen ei parantaisi tippaakaan taloudellista tilannetta, päinvastoin, huonontaisi sitä. Asun edelleen onnellista elämää omakotitalossa, lämmitin vain enemmän puulla kuin aiemmin 😊
Huonoitsetuntoisia ihmisiä on Suomessa paljon. Ja eri tavoin kiusattuja.
Rakennettiin pulloja joissa ilmanvaihto toimii sähköllä. Olisi kannattanut rakentaa hirsitaloja kuin ennen.
Lämminvesivaraajat ovat monella liian isoja, kukaan tarvii 300 litran varaajaa.
Ei ole koskaan tullut mieleen, että kerrostalo/omakotitalo olisi joku statuskysymys. Ehkä sille, joka haluaisi omakotitaloon, muttei pysty?
Äitini muutti rivarista kerrostaloon, vapaasta tahdosta. Itse asun koiran vuoksi rivarissa.
Eikös jo Raamatussa jotenkin sanottu, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Se voi olla, että nyt käy juuri noin kuten sanot.