Onko sinulla tällaiset pohkeet?
https://hs.mediadelivery.fi/img/658/534da439f0c0a30486eb279a07f93001.jpg
Hyvin monella Prismassa vaappuen kävelemällä tädillä on.
Kommentit (12)
Ihan normaalit suomalaisen naisen pohkeet.
Ja vieressä kuitenkin vaappuu tyytyväisen oloinen mies ja yhdessä ostavat perheelleen ruokaa. Tänäkin aamuna juuri rauhassa heräilemässä, toinen laittaa kahvin tippumaan ja toinen kattaa pöydän ja sitten yhdessä syövät aamupalaa. Kade.
Ei, en ole noin lihava vaikka lihava olenkin. T. N33 165 cm 70 kg
Ei ole, valitan, vaikka ylipainoakin on jonkin verran.
Ihan hyvät vahvat pohkeet. Reidetkin ovat varmasti vahvat. Todennäköisesti urheilija.
Itse asiassa ei ole, minulla on aina ollut hyvinkin sutjakat pohkeet ja jalat vaikken pitkä olekaan (168cm). Ei esimerkiksi ongelmia löytää sopivia saappaita tms jos sellaisia tykkäisin pitää.
Harmi vain, että toiseen jalkaan ilmestyi pari vuotta sitten polven paikkeille suonikohjua eli en enää käytä kuin pitkiä hameita ja mekkoja sen vuoksi.
Olisin selvyyden vuoksi kaivannut tähän myös kuvan, millaiset ne pohkeet "kuuluisivat" olla ja näkisi mikä noissa ensimmäisissä on "vialla".
Ei ole, vaikka paksut jalat (myös lihaksikkaat) onkin xD. Onneksi ei ole tikkujalkoja.
Eiköhän palstatädeillä ollut tuollaiset jo ennen kun täyttivät 40.