Hoitajien palkan muodostuminen
Täällä kun on paljon hoitajia palstalla niin erityisesti heiltä haluaisin kysyä palkan muodostumisesta. Hoitajien vaatimukset koskevat peruspalkan suurta korotusta, mutta miksei huomio ole esimerkiksi tehtäväkohtaisissa lisissä ja muissa vuorolisisssä? Ymmärtääkseni tehtävien vaativuudessa ja työajoissa paljon hajontaa. Näin ulkopuolisena tuntuisi järkevältä ja oikeudenmukaiselta, että se näkyisi palkassa. Olisiko täysin järjetön ehdotus, että peruspalkkaa nostettaisiin esimerkiksi puolella vaaditusta ja loput ohjattaisiin erilaisiin tehtäväkohtaisiin lisiin? Mielelläni kuulisin myös perusteluita vastauksiin. Eteenkin, jos vastustaa hajonnan kasvua palkkauksessa.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat eivät halua maksaa lisiä erityisosaamisesta. Hoitotyössä ei saa lisäpalkkaa siitä, että kouluttautuu esim amk erityiskoulutuksissa ja kehittää työtään. Siksi peruspalkka on erityisen tärkeä. Sen kun määrittelee tes.
Työnantajat on nyt viimeisten vuosien aikana yhdistäneet töitä. Esim kirurgian vuodeosaston työntekijät joutuu oleen töissä osittain kirurgian polilla. Palkka on pienentynyt vähentyneiden vuorolisien vuoksi. Polilla ei omaa henkilökuntaa ole. Työnantaja säästää. Vuodeosastolla entistä kiireempää.
Ymmärrän sen, että työnantajat eivät halua maksaa enempää kuin tarvitsee, mutta eikö tehtäväkohtaiset lisätkin voisi ennalta sopia?
Tohon työnorganisointiin toivoisin kovasti parannusta hoitoalalla. Näin sivusta seuranneena tuntuu, että hoitajille määrätty lisää tehtäviä tehokkuus ja säästöt mielessä ja samalla luovuttu avustajista ja muista työntekijöistä. Näin ollen hoitajilla menee paljon aikaa sellaiseen minkä joku muukin voisi tehdä tai siis jonka joku muu on aikaisemmin tehnyt.

Ei noita lisiä voi sopia, kun työnantaja ei halua maksaa ja mikään tes ei niitä vaadi. Kirurgian polihoitajalla on tehtäväkohtainen lisä. Nyt kun siellä ei ole ns omaa hoitajaa. Kun vuodeosaston työntekijät hommaa hoitaa niin ei makseta tätä lisää.
Näitä säästöjä ja tehtävien lisäyksiä on tehty paljon. Siksi hoitajat on n väsyneet. Työnantajien vika.

Miten mittaat osaamista? Miten arvotat työn arvokkuuden?
Sittenpä vaihdetaan vihaisena jonkun laastaria ja sidettä, koska on niin mitätön vamma. Katkeis nyt sentään jonkun jalka, niin siitä sais paremmat provikat.
Tuntuisi järkevältä että esimerkiksi tehohoito saisi enemmän kuin perushoito tai ajanvaraus.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuisi järkevältä että esimerkiksi tehohoito saisi enemmän kuin perushoito tai ajanvaraus.
Niin olisi. Työnantajasta kiinni. Ei liitot voi neuvotella valtakuntatasolla kuin eri ammattien palkat. Jokaista tehtävälisää ei voi tessistä huomioida. Ammattiosastot voivat näitä työpaikkasopimuksia ehdottaa. Valitettavasti työnantajat kieltäytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat eivät halua maksaa lisiä erityisosaamisesta. Hoitotyössä ei saa lisäpalkkaa siitä, että kouluttautuu esim amk erityiskoulutuksissa ja kehittää työtään. Siksi peruspalkka on erityisen tärkeä. Sen kun määrittelee tes.
Työnantajat on nyt viimeisten vuosien aikana yhdistäneet töitä. Esim kirurgian vuodeosaston työntekijät joutuu oleen töissä osittain kirurgian polilla. Palkka on pienentynyt vähentyneiden vuorolisien vuoksi. Polilla ei omaa henkilökuntaa ole. Työnantaja säästää. Vuodeosastolla entistä kiireempää.
Ymmärrän sen, että työnantajat eivät halua maksaa enempää kuin tarvitsee, mutta eikö tehtäväkohtaiset lisätkin voisi ennalta sopia?
Tohon työnorganisointiin toivoisin kovasti parannusta hoitoalalla. Näin sivusta seuranneena tuntuu, että hoitajille määrätty lisää tehtäviä tehokkuus ja säästöt mielessä ja samalla luovuttu avustajista ja muista työntekijöistä. Näin ollen hoitajilla menee paljon aikaa sellaiseen minkä joku muukin voisi tehdä tai siis jonka joku muu on aikaisemmin tehnyt.
Ei noita lisiä voi sopia, kun työnantaja ei halua maksaa ja mikään tes ei niitä vaadi. Kirurgian polihoitajalla on tehtäväkohtainen lisä. Nyt kun siellä ei ole ns omaa hoitajaa. Kun vuodeosaston työntekijät hommaa hoitaa niin ei makseta tätä lisää.
Näitä säästöjä ja tehtävien lisäyksiä on tehty paljon. Siksi hoitajat on n väsyneet. Työnantajien vika.
Mikään työnantaja (tai ainakin todella harva) "vapaaehtoisesti" maksaa lisiä. Omalla alalla (yksityinen) on kielilisä mutta sitä ei makseta vaikka englanniksi kaikki kommunikointi (tästä nyt taisteltu 7 vuotta). Ylityö saldojen muuttaminen yhden suhde yhdestä kertoimille kesti sen 5 vuotta. Tuurauskorvaukset katosi pari vuotta sitten kun luotiin tiimit jotka tekevät töitä ristiin, eli ei virallisesti tuuraa (ennen sai 50% kolleegan palkasta)...
Tiedättekö että itse sitä parhaiten hoitaa omat palkkansa ja lisänsä, jotkut liittojen muutamat prosentit ovat ihan huuthaileita verratuna siihen mitä voit itse neuvotella. Toinen vaihtoehto on tietysti tuo alistuminen ja odottaminen että joku muu ehkä tekee jotain.