Pitkä parisuhde ja yksinäisyys

Koen samaa. Pitkä suhde myös. Meillä on myös ne lapset, mutta elämä on keskittynyt lapsiin, yhteistä aikaa ei kahden jää. Ja jos yhdessä perheenä tehdään jotain, mies keskittyy niin lapsiin että koen jääväni ulkopuolelle - ja siis on ihanaa että mies jaksaa leikittää touhuta lasten kanssa sitä en sano mutta toivoisin esim metsäretkillä että mies huomaisi minutkin ja vaikka ottaisi vaan kädestä. Ei sen tarvitsisi olla mitään ihmeellistä mitä odotan.

Mutta odottaa saan.

Perhe elämä myös tehnyt sen ettei ystäväsuhteisiin jää aikaa. Että edes sitä kautta saisi sitä yksinäisyyden tuntoa pois. Ja se ettei ole aikaa johtuu eniten siitä että ystäväni asuvat useamman tunnin ajomatkan päässä minusta, eivät samalla paikkakunnalla.

Työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne?

On meitä. Oikeaa läheisyyttä ja varsinaista romanttista rakkautta tuskin koskaan olikaan, kun vaan päädyttiin yhteen. Nyt vuosien mittaan tilanne on mennyt yhä ikävämmäksi, kun ei voi oikeastaan edes keskustella mistään, eikä ole yhteistä tekemistä.

Ystävätkin tuntuvat olevan nykyään valovuosien päässä. En haluaisi myöntää, että ei sellaisia oikeastaan enää edes ole.

Kyllä sellaista on. Älkää kitkutelko suhteessa lasten takia jos edes puhumisen jälkeen ei tule muutosta.

Itse olen melkein 40v, mutta tapasin miehen kenen kanssa voin puhua ja pitää mua sylisssä ja seksi on kivaa.

Ei edes kiiinnosta kestääkö. Elin monta vuotta samassa kun te.