Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

parisuhdetilitystä

Vierailija
21.08.2008 |

olemme seurustelleet reilun vuoden, ja siitä asuneet muutaman kuukauden yhdessä. alkuajan elimme siis etäsuhteessa. Suhteemme ei ole alussakaan ole ollut helppo, sillä minä sairastelin useamman kuukauden ja mieheni olikin suurena tukena asiassa. Toipumisen aikaan ja etenkin yhteenmuuton jälkeen tuntuu, että mieheni on todella epävarma suhteestamme. Hän ei halua suunnitella tulevaisuutta (yhdessä, voi kuitenkin puolittain läppänä suunnitella omia juttujaan, kuten kiertomatkaa Eurooppaan), koska haluaa kuulemma elää ja katsoa päivän kerrallaan. Meillä on myöskin ollut usein isoja riitoja, jotka paisuvat mm. siksi, ettei hän juurikaan keskustele, mikä puolestaan suututtaa minua (kun en saa vastausta minua vaivaaviin asioihin). Suurin osa riidoista on minun aloittamiani ja tiedän niistä valtaosan olevan "turhia" eli ne paisuvat pikkuasioista. Kuitenkin tällaisten riitojen aikana mieheni on usein mennyt vain hiljaiseksi ja todennut miettivänsä, tuleeko jutustamme mitään. Hän on myös todennut mm. että kanssani on mahdoton elää (tämä siis riidan aikana). Tällaisia ei ole kovinkaan kiva kuulla, koska vielä viime syksynä kun otimme varovasti yhteenmuuton ensimmäistä kertaa puheeksi, puhuimme myös kihloihin menosta. Nyt kihloista ei voida puhuakaan, eivätkä ne mieheni mielestä ole ajankohtaisia ehkä vuosiin. Välillä siis tuntuu, että tätä tyttöä on vähän viilattu linssiin, sillä itse olen tosissani sitoutunut tähän suhteeseen. Minulla ei ole syytä epäillä pettämistä tms. Tässä tuli tilitettyä nyt tietenkin vain näitä huonoja asioita, eli hyviäkin on (en niitä ala nyt luetella). Voiko tämä olla vain eräänlainen "jarrutteluvaihe" yhteenmuuttomme jälkeen? Eli onko niin että mieheni haluaa ikään kuin vakauttaa tilanteen ja nähdä normaalia arkea ilman sairasteluja tai suurempia riitoja? Vai onko niin, että kuvittelen turhia kun toivon meidän jatkavan taivaltamme yhdessä vielä pitkään?

Kommentit (21)

Vierailija
21/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä voitat huutamalla? Hetken helpotuksen kun saat tuulettaa. Onko siitä jotain muuta hyötyä? Muuttuuko mies paremmaksi kun hänelle huudetaan?



Mitä häviät huutamalla? Oma olo voi helpottumisen sijaan pahentuakin jos riita eskaloituu, ja pahimmassa tapauksessa menee koko parisuhde.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi yksi