Lue keskustelun säännöt.
parisuhdetilitystä
21.08.2008 |
olemme seurustelleet reilun vuoden, ja siitä asuneet muutaman kuukauden yhdessä. alkuajan elimme siis etäsuhteessa. Suhteemme ei ole alussakaan ole ollut helppo, sillä minä sairastelin useamman kuukauden ja mieheni olikin suurena tukena asiassa. Toipumisen aikaan ja etenkin yhteenmuuton jälkeen tuntuu, että mieheni on todella epävarma suhteestamme. Hän ei halua suunnitella tulevaisuutta (yhdessä, voi kuitenkin puolittain läppänä suunnitella omia juttujaan, kuten kiertomatkaa Eurooppaan), koska haluaa kuulemma elää ja katsoa päivän kerrallaan. Meillä on myöskin ollut usein isoja riitoja, jotka paisuvat mm. siksi, ettei hän juurikaan keskustele, mikä puolestaan suututtaa minua (kun en saa vastausta minua vaivaaviin asioihin). Suurin osa riidoista on minun aloittamiani ja tiedän niistä valtaosan olevan "turhia" eli ne paisuvat pikkuasioista. Kuitenkin tällaisten riitojen aikana mieheni on usein mennyt vain hiljaiseksi ja todennut miettivänsä, tuleeko jutustamme mitään. Hän on myös todennut mm. että kanssani on mahdoton elää (tämä siis riidan aikana). Tällaisia ei ole kovinkaan kiva kuulla, koska vielä viime syksynä kun otimme varovasti yhteenmuuton ensimmäistä kertaa puheeksi, puhuimme myös kihloihin menosta. Nyt kihloista ei voida puhuakaan, eivätkä ne mieheni mielestä ole ajankohtaisia ehkä vuosiin. Välillä siis tuntuu, että tätä tyttöä on vähän viilattu linssiin, sillä itse olen tosissani sitoutunut tähän suhteeseen. Minulla ei ole syytä epäillä pettämistä tms. Tässä tuli tilitettyä nyt tietenkin vain näitä huonoja asioita, eli hyviäkin on (en niitä ala nyt luetella). Voiko tämä olla vain eräänlainen "jarrutteluvaihe" yhteenmuuttomme jälkeen? Eli onko niin että mieheni haluaa ikään kuin vakauttaa tilanteen ja nähdä normaalia arkea ilman sairasteluja tai suurempia riitoja? Vai onko niin, että kuvittelen turhia kun toivon meidän jatkavan taivaltamme yhdessä vielä pitkään?
Kommentit (21)
erona vain, että yhteyseloa takana aika monta vuotta, olemme aviossa ja toinen lapsi tulossa. Minulla on tuo sama riitelykuvio.
Olen yrittänyt sanoa miehelleni, että puhumattomuus on myös vallankäyttöä, se on yhtä ikävää minulle kuin huutaminen ja raivoaminen on miehelle. En itsekään kestäisi, jos mies huutaisi ja nalkuttaisi koko ajan, se on ainakin varmaa. Mutta meillä ainakaan mies kestä sitäkään, jos joskus yritän sitten hänen keinoilla. En vain puhu ja näytän silti onnettomalta ja vihaiselta.
Olen itsekin vasta nyt tajunnut, miksi huudan. Minä huudan ja raivoan, koska silloin saan edes jonkun reaktion aikaan kumppanissani. Muuten voin puhua ja puhua ja puhua, eikä mies aidosti kuuntele yhtään mitä sanon. Tietunlaisesta "parisuhdepuheesta" hänelle menee täysi defenssi päälle.
Nyt olen yrittänyt saada miestä kertomaan minulle, MITEN minun oikein pitäisi puhua, jos kaikki nykyiset keinot ovat huonoja. Kuulostaa pahansuovalta painostukselta, mutta kun en aidosti tiedä.
Esimerkiksi seitsemän vuoden jälkeen mies ei edelleen ilmeisesti tiedä, miten tärkeää minulle olisi, että kerran viikossa meillä olisi koti (suht) siisti. Tämä on minulle tärkeää oman jaksamiseni kannalta. En rentoudu viikonloppuna, vaikka miten tehdään kivoja asioita, kun koti on sotkussa ja uusi työviikko alkaa surkeasti, kun kaikki on valmiiksi kaaosta ennen kuin edes työt ovat alkaneet. Tämä on pieni iso asia, mistä riitelemme jatkuvasti. Mies kuulee jokaisen nalkutuksen, kun kerron, mitä kaikkea pitäisi tehdä, mutta tavoite, se mitä haluaisin kodissamme tapahtuvan, ei mene perille millään.
Viimeksi luulin jo ratkaisseeni ongelman. Kuvailin, miten kiva viikonloppu meillä olisi, jos siivoaisimme jo perjantaina. Että tämä kiva yhdessäolo ilman arkista puurtamista, on se mitä haluan, ei riitely ja nalkutus. Ei mennyt perille. Lauantaiaamuna aloin siivota. Mies auttoi pienen hetken ja meni sitten lukemaan sarjakuvia (hän on juuri nyt työttömänä kotona, minä olen viimeisilläni raskaana töissä). Kunnia itselleni, että en huutanut. Mutta kumpikin tietää, että joku hiertää. Mies vain odottaa, että räjähdän ja ei ehkä aidosti tiedä, mikä minua on jäänyt kismittämään. Ja minä en todellakaan keksi, miten saisin sanoman läpi. Nyt on sellainen olo, että en jaksa edes yrittää. Ehkä meillä on joskus varaa siivojaan. Ehkä ensi viikon loppuna mies ja lapsi voivat ulkoilla keskenään ja minä siivoan yksin.
Ja minulla on HYVÄ, sitoutunut, hauska mies, jota rakastan äärettömän paljon. Meillä on hyvä yhdessä. Kommunikaatiossa on vain jotain vikana enkä itse ainakaan osaa parantaa tilannetta mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekstin sekavuutta, vastaan kyllä jos joku haluaa tarkentaa jotain juttua... toivon kovasti kommentteja (toivottavasti ei pelkästään negatiivisia...)?
ap
mutta mies ottaa senaina valituksena ja kun en saa vastauksia tai muuten vaan toinen ei keskustele niin silloin minä suutun ja varsinkin alan valittaa..
Eli onko aiemmin elänyt parisuhteessa? Mikäli on, niin tulee mieleen, ettei pidä vauhdikkaasta riitelystä. Itseasiassa suurin osa miehistä inhoaa huutamista ja turhaa riitelyä, ja haluaa luikkia karkuun. Miehesi vetäytyy kuoreen, koska ei tiedä, mitä pitäisi tehdä huutavan naisen kanssa. Luultavasti miettii, että onko itse joutunut huijatuksi "sekopään" kanssa yhteen.
Pyysin miestäni lukemaan tekstin ja hän sanoi heti, että turhista tappeleva nainen on hirveä ja alkaa ahdistaa...
kyllä minäkin jarruttelisin, jos toinen koko ajan tekisi tikusta tappelun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olette ihania... ei vaan, oikeesti naurattaa kun luen näitä ja siis hyvällä tavalla. eli otan todella mielelläni vastaan näitä avartavia näkökulmia!
joku tuossa sanoi että heillä on sama juttu, jostain kun yrittää keskustella niin miehestä ei irtoa vastausta ja siitä seuraa riita. toisaalta suurkiitokset sulle joka luetutit tekstin miehelläsi! ehkä ymmärsin jotain taas itsestäni...
Mieheni on aiemmin elänyt lyhyessä (6 kk) suhteessa eikä ole asunut naisen kanssa. Ehkä todella hänelle on tullut olo, että hänet on huijattu yhteen huutavan sekopään kanssa... Hän on kyllä sanonut inhoavansa sitä kun hänelle huudetaan, mutta itse kun olen tottunut kunnon tuuletukseen niin siinä lienee vielä opettelemista.
Oletteko siis sitä mieltä, että tässä on vielä toivoa jos yritän itse muuttua? Antakaa rakkaat palstasisaret neuvoja, haluan pitää tuon miehen itselläni!
mulla alkaa ainakin kiehumaan jos ei asioista voida puhua niinkuin ne on. t ei ap vaan kakkonen vai oliko kolmonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja leppoisaa, rauhallista ja turvallista. Mutta ei ole jos koskaan ei voi tietää mistä pikkujutusta toinen tänään aikoo raivostua.
Yritä aikalisää. Kun alkaa keittää yli niin laske kymmeneen, mene keittämään kahvia, lähde lenkille, sulkeudu hetkeksi kuumaan kylpyyn, jotain mikä rauhoittaa ja antaa aikaa miettiä, että onko tämä taas turha asia, ja haluanko tosiaan alkaa huutaa tästä, voisiko siitä jonkun ajan päästä keskustella rauhallisesti ja rakentavasti vai onko se niin pikkujuttu että sen voisi antaa olla.
miten minun tulisi sanoa miehelleni asioista jotka vaivaavat minua? vai pitäisikö pienemmistä jutuista vain vaieta ja ottaa puheeksi ainoastaan jos jokin todella iso ongelma tulee eteen?
ap, parisuhdetumpelo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tarkoitan sitä, että sinä haluat toimia tietyllä tavalla ja mies ei siitä pidä, niin sehän on selvä, että suhde on vaikea tai tuomittu epäonnistumaan.
Ihan asian sivusta: mistä ihmiset oppii tuollaisen tavan tuulettaa tunteita? En mä ainakaan halua ketään haukkua tai loukata, ellei ole tapahtunut mitään mullistavaa.
kannattaa valita hetket ja tavat jolloin ja miten sanoo. Silloin kun eniten suututtaa niin se menee herkästi huutamiseksi ja mies menee lukkoon.
miten minun tulisi sanoa miehelleni asioista jotka vaivaavat minua? vai pitäisikö pienemmistä jutuista vain vaieta ja ottaa puheeksi ainoastaan jos jokin todella iso ongelma tulee eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitini alkaa huutamaan kuin napista painamalla kun ärtyy. yritän kovasti itsekin opetella siitä pois, mutta uskonette ettei se ole käynyt ihan helposti. onko muita keinoja (siis huutamisen ja riitelyn vähentämisen lisäksi), joilla voisin parantaa suhdettamme? kaikki vinkit kehiin! en halua sössiä tätä enää enempää...
Sano joku esimerkki niin voi suhteellistaa helpommin.
vai pitäisikö pienemmistä jutuista vain vaieta ja ottaa puheeksi ainoastaan jos jokin todella iso ongelma tulee eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästähän on ihan ohjeitakin, miten ikäviä asioita voi kommunikoida rakentavasti: ei saa käyttää "sinä" tai "aina sanoja vaan puhua omista tunteistaan "minusta tuntuu" -näkökulmasta ja vältettävä on ehdottomasti yleistämistä "kun sinä aina..." Miehille puhuessa kannattaa myös pitää mielessä, että miehet ei tajua piiloviestintää vaan niille pitää sanoa suoraan ja selkeästi ongelma, ja mielellään vielä ehdottaa ratkaisuakin.
Tämä oli hyvä esimerkki jossain parisuhdesivustolla: vaimo tekee keittiössä töitä ja samalla nalkuttaa: "kun mä aina saan täällä tehdä kaikkea yksin..." Vaimo tarkoittaa tietysti sitä, että miehen pitäisi tulla avuksi. Mies taas istuu sohvalla ja ihmettelee, mikä siihen akkaan taas on mennyt... Miehen putkiaivot ei käsitä, että valituksen takana on avunpyyntö.
Muuten kyllä ei pienistä kannata valittaa lainkaan. Meillä on omat tapamme toimia ja elää, joten ei toista voi joka asiasta puristaa omaan muottiinsa vaan ottaa pöydälle vain oikeasti merkitykselliset jutut.
miten minun tulisi sanoa miehelleni asioista jotka vaivaavat minua? vai pitäisikö pienemmistä jutuista vain vaieta ja ottaa puheeksi ainoastaan jos jokin todella iso ongelma tulee eteen?
ap, parisuhdetumpelo
voisi olla vaikkapa että minua ärsyttää kun mieheni viettää arkisin lähes kaiken vapaa-aikansa tietokoneella, ja esim. tällä viikoilla aloin yhtenä päivänä piikitellä siitä heti kotiin tultuani. mieheni naureskeli aluksi mutta vaikeni sitten, ja lopulta siitä tuli riita kun hän oli vittuuntunut minun aukomisestani ja minä taas suutuin siitä kun hän ei vastannut.
isoa asiaa ei juuri nyt tule mieleen... mikä kertoo ehkä siitä että nämä kiukunpuuskieni syyt ovat mitä ilmeisimmin pieniä ja turhia.
kiitos kaikille vastauksista ja lisää vaan tulemaan! luen enemmän kuin mielelläni!
ap
kun itse kirjoitan näitä juttuja niin tässä samalla avautuu itselle entistä enemmän nämä omat mokat... haluan parantua tästä! ehkä olin liian pitkään sinkku ennen seurusteluamme ja urauduin liikaa omiin juttuihini ... :)
lisää?!
ap
Vastaanotto olisi voinut olla toisenlainen jos piikittelyn sijaan olisit sanonut että minä toivoisin, että vietettäisiin tänä iltana aikaa yhdessä ja tehtäisiin jotain kivaa.
Istuuko se mies koneella koska pakenee piikittelyä?
voisi olla vaikkapa että minua ärsyttää kun mieheni viettää arkisin lähes kaiken vapaa-aikansa tietokoneella, ja esim. tällä viikoilla aloin yhtenä päivänä piikitellä siitä heti kotiin tultuani. mieheni naureskeli aluksi mutta vaikeni sitten, ja lopulta siitä tuli riita kun hän oli vittuuntunut minun aukomisestani ja minä taas suutuin siitä kun hän ei vastannut.
ap
voisi olla vaikkapa että minua ärsyttää kun mieheni viettää arkisin lähes kaiken vapaa-aikansa tietokoneella, ja esim. tällä viikoilla aloin yhtenä päivänä piikitellä siitä heti kotiin tultuani. mieheni naureskeli aluksi mutta vaikeni sitten, ja lopulta siitä tuli riita kun hän oli vittuuntunut minun aukomisestani ja minä taas suutuin siitä kun hän ei vastannut.
isoa asiaa ei juuri nyt tule mieleen... mikä kertoo ehkä siitä että nämä kiukunpuuskieni syyt ovat mitä ilmeisimmin pieniä ja turhia.
kiitos kaikille vastauksista ja lisää vaan tulemaan! luen enemmän kuin mielelläni!
ap
Jos mies on niin huono, että sinun on pakko kouluttaa häntä huutamalla usein, niin silloinhan suhde ei voi toimia. Ts. mies ei sovi sinulle ja sinun elämääsi.
Jos taas mies on hyvä ja haluat hänen kanssaan olla, ei pitäisi olla mitään kunnollista syytä huutaa kovinkaan usein.
olet saanut hyviä vinkkejä. Tässä vielä omia ajatuksia.
Toimivin parisuhde on silloin, kun molemmat kokevat, että saavat olla omia itsejään suhteessa ja molemmat sitoutuvat tekemään kompromisseja.
Toi sairastelu on vähän sellainen juttu, että silloin musta suhde ei ole ns. normaalitilassa eli usein ihmiset ovat suhteessa ainakin sairauden ajan, koska olisi pelkurimaista jättää sairas ihminen.
Sairastelun jälkeen seurustelunne on kestänyt vajaan vuoden (ja oliko se vielä etäsuhde) ja nyt olette asuneet yhdessä pari kuukautta. Ja olet muuttamassa ts. "parantamassa" itseäsi...hmmm
Mun mielestä teidän pitäisi ottaa nyt ihan rauhallisesti, katsella, miten arki sujuu. Voi olla, että miehesi tarvitsee aikaa sopeutua ja kokee, että painostat häntä, jolloin hän vetäytyy (ja alkaa suunnitella omia juttujaan). Nauttikaa toisistanne ja hetkestä, kihlat tulee sitten aikanaan, jos on tullakseen.
Suosittelen, että puhut miehesi kanssa ihan normaalilla keskusteluäänellä ja kerrot, mitä haluaisit hänen kotona tekevän - ja tehkää yhdessä.
Tyyliin: Oisko huomenna siivouspäivä? Tehtäiskö huomenillalla ruokaa yhdessä, mentäiskö viikonloppuna leffaan.
Anna miehesi suunnitella omia juttujaan, mutta pidä huoli, että suunnittelette myös yhteisiä juttuja. Arki on niin paljon hauskempaa, jos on jotain odotettavaa.
Mentäiskö kesällä johonkin lomalle jne.
Ja sitten jos räjähdät jostain, rauhotuttuasi voit pyytää anteeksi. Sori, että räjähdin, mutta mua tosissaan harmittaa, kun tuntuu, että oon vain kodinhoitaja täällä. Voisko sille asialle tehdä jotain?
Miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan.