Mitäs teidän Lauantai-iltaan kuuluu?
Sauna?
Hyvät juomat ja ruuat?
Mukavaa yhdessäoloa?
Kommentit (45)
Maittavan läskisoosi aterian päälle kahvia ja mojito after eightejä. Kohta sauna tulille ja saunan lämpiämistä odotellessa koiran kanssa ulos. Sitten saunaan.
Illemmalla vähän jotain viinasta ja pikkusuolaista. Katson elokuvaa, en tiedä vielä mitä.
Pää särkee omituisesti ja mietin että olenkohan tulossa kipeäksi.
Uunissa paistuu valkosipulileipiä.
Toivon taas lottovoittoa niin kuin muinakin lauantai-iltoina.
Hetki sitten syötiin nepalilaista. Nyt istutaan alakerran sohvalla ja suunnitellaan sisustusta kuohuviinin kera. Sohva aikansa elänyt ja sen tilalle jotain. Nurkassa piilossa oleva äitini vanha Singeri ja arkku eivät nyt pääse oikeuksiinsa nykyisillä sijoillaan eli niillekin uudet paikat pitäisi löytää. Ovat nyt vuoden olleet ns väliaikaisilla paikoillaan.
Hei aloittaja, suomen kielen kieliopin mukaan viikonpäivät kirjoitetaan vielä edelleenkin pienellä alkukirjaimella.
t. mäntti
Saunaa, haaveilua ja viestittelyä. Elän just aika kivaa aikaa, että nytkin hymyilyttää.
Vietän laatuaikaa perheeni ja harrastusten parissa kuten normaalit ihmiset tekee. Välillä vilkaisen nopeasti vauvapalstan vajaälyisimmät ketjut
Oon makoillut ja siivoillut tänään, sadepäivä 🥰
Makaan sairaalassa vuodelevossa leikkauksen jälkeen, ja odotan kovasti seuraavaa kipulääkeannosta. Saunaan en ole päässyt 4,5 kk:n tämän saman vamman takia, mikä nytkin leikattiin. Toivon todellakin että tämä olisi nyt viimeinen operaatio mikä tämän osalta enää tarvitsee tehdä. Mielelläni minäkin viettäisin lauantai-iltani kotona hyvää ruokaa syöden ja saunassa käyden ja ehkä ottaisin jonkun drinkin illalla.
Pihan siivousta, sipulikukkien ylösnostamista. Möllötän terassilla, avasin valkoviinin. Tuntuu, että ulkona on lämpimämpää kuin sisällä. 😊
Söin just Pizza Hutin salamiperhepizzan yksin.
Yksinäisyyttä. Netflixiä koko päivä. Pitäisi lähteä kauppaan. Pohdin jos hakisi samalla fafasin halloumi/bataattiranskalaiset.
Vierailija kirjoitti:
Toivon taas lottovoittoa niin kuin muinakin lauantai-iltoina.
Kiits vinkistä! Olikin jäänyt/unohtunut voittolappu tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Hei aloittaja, suomen kielen kieliopin mukaan viikonpäivät kirjoitetaan vielä edelleenkin pienellä alkukirjaimella.
t. mäntti
Ihan sama mulle. t. aloittaja
Kotona yksin. Mietin pizzan hakemista. Ehkäpä leffaa illemmalla. Tavallaan tekisi mieli punaviiniä, mutta en viitsi avata pulloa parin lasin tähden.
Sauna joo lohtua antamaan. Vaimo on antamassa jotakin muuta.