Rehellisesti opettajat, annatteko nuneroita myös sen perusteella tykkäättekö oppilaasta vai ette?
Tuntuu varsinkin korkeakouluissa, että arvosanat menee pärstäkertoimen mukaan..kokemusta on.
Kommentit (30)
Peruskoulussa opettajaa mielistelelevät tai varakkaiden perheiden oppilaat saavat tietyntyyppisiltä opettajilta parempia numeroita kuin muut. Nimim. Asiaa seurannut ex-ope
Nunerot annetaan miten milloinkin vaan.
kokeiden keskiarvo, tuntiaktiivisuus ja kympin eteen ylimääräisiä tehtäviä.
Minä olin ihastunut opettajaan, opettaja tiesi sen ja alkoi antamaan huonoja numeroita verrattuna muihin. Muille hän korotti minulle laski.
Tietysti pärstäkerroin vaikuttaa siten, että oppilaasta näkee vain niitä hyviä puolia, jos tästä tykkää. Ja päinvastoin.
Opetan lukiossa ja annan arvosanat ainoastaan koetulosten perusteella.
Kertaakaan 15 vuoden aikana en ole valituksen sanaa kuullut. Antamani arvosanat korreloivat melko hyvin yo-kokeiden arvosanoihin.
Eli rehellisesti, pk (pärstäkerroin) ei vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulun opettajana en edes mieti tuollaista, pidänkö vai en jostain oppilaasta. Ei meillä ole mitään henkilökohtaista suhdetta. Mielestäni arvioin puolueettomasti. Siitä olen välillä huolissani, vaikuttaako ujous liikaa, koska tuntiaktiivisuus kuitenkin tärkeä kriteeri. Yritän rohkaista hiljaisempia tuomaan esiin osaamistaan.
Siis kokeet tärkein kriteeri. Tuntiaktiivisuudella siitä sitten +/- 1numero.
Sukulaiskommentoija vahinkolikettäjä rattipolisi
opettajat älkääs puhuko potaskaa , kyllä teillä kaikilla on suosikki oppilaita kelle annatte helpommin hyviä arvosanoja .
otetaan esimerkkinä hyvästä perheestä tuleva suosikkilapsi ja vähän huonommista oloista tuleva "häirikkö"
kyseessä on esim joku luova tarinan kirjoitus yms , molemmat kirjoittavat todella hyvät
parempi arvosana menee suosikkioppilaalle vaikka sen oisi ehkä voinut jopa antaa sille "häirikölle"