Muumioituneita pikkulapsia löytyi kirkon alta näteissä pitsikauluksissa ja -koristeissa
Ylellä oli kiinnostava juttu Haukiputaan kirkon alta löytyneistä vaatteisiin 1700-luvun lopulla puetuista lapsivainajista.
Tuolla on myös valokuvia haudattujen lasten vaatteista.
https://yle.fi/uutiset/3-12625178
Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu "nukkumaan" satoja vuosia sitten tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin
Haukiputaan kirkon lattialautojen alla on piilossa osa ainutlaatuista kulttuuriperintöämme, poikkeuksellisen hyvin säilyneitä ihmisen muumioita.
Muumioituneita ruumiita on löydetty kymmenkunta, ja ne ovat peräisin 1700-luvun alkupuolelta tai puolivälistä.
Ne ovat kuuluneet pääosin lapsivainajille, kertoo Oulun yliopiston tutkija, arkeologi Sanna Lipkin. Muumioituminen on ollut mahdollista, sillä kyseisiä arkkuja ei ole peitetty hiekalla.
Lapsen hauta säilyy aikuisen hautaa paremmin, koska lapsi on pienikokoinen, eikä hajoamisprosessi pääse käyntiin arkun sisällä samalla tavalla.
Kommentit (33)
British Museumissa mietin, että on vainajia kohtaan tavattoman tökeröä tehdä heistä näyttelyesineitä, ja samaa mietin muidenkin muumioiden kanssa.
On ok tutkia tieteen nimissä, mutta kaikenlaiset näyttelyt ovat irvokkaita noita ihmisiä ja heidät haudanneita läheisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskushan löytyi jonkun kirkon kellotapulin remontin yhteydessä vauvan jäännökset. Mukana oli kai ollut joku saatekirjekin tms. Lapsi oli ilmeisesti avioton lapsi joka oli kuollut kohta syntymän jälkeen. En muista enää mihin tulokseen päädyttiin miksi vauva oli "haudattu" tapulin vintille. Olikohan sitten niin' ettei kastamatonta ja vielä aviotonta lasta saanut haudata siunattuun maahan. Kertoo kuitenkin äidin rakkaudesta lapseensa, että oli itse sen ikäänkuin haudannut "siunatulle" maalle.
https://www.tunturisusi.com/muhoksenhistoriaa/rahvaanelamaa.htm
Siitähän on voinut joutua syytetyksi. Ja voihan rikoksen tehnytkin katua, ja rakastaa.
On mahtanut kirkossa haista pahalle.
Vierailija kirjoitti:
British Museumissa mietin, että on vainajia kohtaan tavattoman tökeröä tehdä heistä näyttelyesineitä, ja samaa mietin muidenkin muumioiden kanssa.
On ok tutkia tieteen nimissä, mutta kaikenlaiset näyttelyt ovat irvokkaita noita ihmisiä ja heidät haudanneita läheisiä kohtaan.
Muistan yläasteen biologian tunnilta, että meillä oli siellä ihmisen luuranko esillä. En muista miltä aikakaudelta se oli ja mikä oli kuolinsyy. Tuskin tuo ihminen aavisti eläessään, että hänen luut ovat esillä koko koululaisten katseltavana.

Siksi haluan ehdottomasti polttohautauksen. Kun lähden täältä, todellakin lähden.
Vierailija kirjoitti:
On mahtanut kirkossa haista pahalle.
Sen ajan ihminen eli jo muutenkin lemujen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
British Museumissa mietin, että on vainajia kohtaan tavattoman tökeröä tehdä heistä näyttelyesineitä, ja samaa mietin muidenkin muumioiden kanssa.
On ok tutkia tieteen nimissä, mutta kaikenlaiset näyttelyt ovat irvokkaita noita ihmisiä ja heidät haudanneita läheisiä kohtaan.
Muistan yläasteen biologian tunnilta, että meillä oli siellä ihmisen luuranko esillä. En muista miltä aikakaudelta se oli ja mikä oli kuolinsyy. Tuskin tuo ihminen aavisti eläessään, että hänen luut ovat esillä koko koululaisten katseltavana.
Niitä tuotiin ainakin Intiasta aikanaan. Ihan viime vuosiin asti on ollut näitä oikeita luurankoja kouluissa. Itsekin olen käyttänyt opetuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
British Museumissa mietin, että on vainajia kohtaan tavattoman tökeröä tehdä heistä näyttelyesineitä, ja samaa mietin muidenkin muumioiden kanssa.
On ok tutkia tieteen nimissä, mutta kaikenlaiset näyttelyt ovat irvokkaita noita ihmisiä ja heidät haudanneita läheisiä kohtaan.
Muistan yläasteen biologian tunnilta, että meillä oli siellä ihmisen luuranko esillä. En muista miltä aikakaudelta se oli ja mikä oli kuolinsyy. Tuskin tuo ihminen aavisti eläessään, että hänen luut ovat esillä koko koululaisten katseltavana.
Osa ihmisistä aavistaa. Ruumiinsa voi testamentata lääketieteelle, eli harjoitusruumiiksi, jota leikellään aikansa ja krematoidaan lopuksi. En tiedä, paljonko tällaisia nykyään tarvitaan, mutta kyllähän se pelkkä krematointi on aika paljon vaivattomampi ajatuksen tasolla, vaikkei sillä tietenkään itselle väliä ole.
Vierailija kirjoitti:
On mahtanut kirkossa haista pahalle.
Ei kai muumioituminen haise erityisemmin?
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan elämä on ollut oikeasti kovaa. saisi nykypäivänkin masentuneet ottaa pienen muistuksen verrattuna nykytilanteeseen.
mies54v
Off topic mutta muistutan, ettei kukaan valitse masentuvansa.
Entisaikain ihminen tuskin säilyisi sen ajan valmiuksilla nykypäivänä. Viimeistäänkin kuolisi yksinäisyyteen kun tukiverkkoja ei ole.
Paljon aviottomia lapsia syntyi silloin ennen eikä niitä taidettu henkiin jättää. Suuri häpeä ja kirkko rankaisi. Jospa ovat olleet papin lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti heidän kuolinsyynsäkin selviää.
Eivätköhän ole kuolleet luonnollisesti, flunssa ja aliravitsemus niin se on ollut menoa.
Miten joku saa tästä karmeaa, lapset on rakkaudella puettu kauniisti ja peitelty nukkumaan arkkuihinsa.
No ei niitä ole nyt löydetty, niitä on tutkittu jo 1990-luvulla.