Lue keskustelun säännöt.
Inkluusion harhaa ja irvikuvia
16.09.2022 |
Olen tuskastunut seuraamaan keskustelua inkluusiosta tai sen irvikuvasta. Käsittääkseni inkluusio ei ota kantaa lainkaan lapsen tarvitsemaan tukeen esim. erityinen- tai tehostettu tuki. Inkuusiolle ei ole myös yhtä määritelmää, mutta sillä tarkoitetaan ainakin oikeutta osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Sen jälkeen sen määritelmää on laajennettu ja toisaalta sitä ei ole määritelty tarkasti tai yksiselitteisesti.
Kuinka siitä sitten voidaan edes kekustella jos ei tiedetä yksiselitteisesti, mitä sillä tullaan tarkoittamaan koskien esim. peruskoulua. Joidenkin määtielmien mukaan sillä tarkoitetaan Suomessa oppilaan oikeutta päästä osaksi yhdistynyttä koulujärjestelmää, ilman erityisluokkia ja erityiskouluja, riippumatta siitä millaisia oppimisvaikeuksia, vammoja tai sairauksia oppilaalla on. Korostetaan myös kaikkien osallisuutta. Mielestäni tuo määritelmä on jo inkuusion irvikuva. Miten koulu tai tarjottu opetus voivat olla yhdenvertainen kaikille ilman erityisluokkia, sillä se on tarpeellinen tukimuoto osalle erityisen tuen lapsille juuri vammasta tai sairaudesta johtuen?
Islannissakin on otettu inkuusio käyttöön sen myötä luokissa erityisoppilaita, jotka eivät pysty opiskelemaan, koska joutuvat olemaan isoissa luokkaryhmissä ilman jatkuvia tukitoimia. Monen voi olla vaikea ymmärtää, että erityisoppilaissa on aina niitä, jotka tarvitsevat niitä tukitoimia joka ikiselle oppitunnille eikä vain kiertävää erityisopettajaa, onka näkevät kerran tai kaksi viikossa.
Huolestuttavaa on jos inkluusion merkeissä mukamassa lisätään yhdenvertaisuutta vähentämällä eritysluokkia, mille olisi päinvastoin enemmänkin tarvetta. Eli suoraan poljetaan vammaisten ja sairaiden lasten oikeuksia ja mahdollisuuksia osallstua yhdenvertaisesti opiskeluun. Inkuusion pitäisi mahdollistaa yhdenvertaisuus, mikä pitäisi tarkoittaa sitä, että oppilas saa tarvitsevansa tuen, jotta hänellä olisi mahdollisuus opiskella vaikka lähikoulussa. Tässä täytyy huomoida, että joillekin se tarvittava tuki on juuri se pienluokka ja erityisluokka!
Jos lähdetään toteteuttamaan inkluusiota siten, että kaikki vammaiset, sairaat ja oppimisvaikeuksiset ovat osa tavallaista luokkaa tai ns. yhteistä ryhmää, niin tällöin tavalliset luokat täytyisi pääpiireittäin muuttaa pienluokiksi, jotta voidaan taata tarvittavat tukitoimet luokkaan. Lisäksi monella luokalla pitäisi olla oma erityisopettaja ja avustaja. Pelkästään aistiympäristö ja sosiaalinen ympäristö voi olla lapselle este osallistua opetukseen ja estää osallisuuden eli oppimiselle esteellinen ympäristö voi olla pelkästään iso luokka ryhmä tai vaihtuvat ryhmät tai luokkahuoneet.
Onnistunut inkluusio voisi toteutua siten, että nykyset isot tavalliset luokat puretaan ja muutetaan siis pienluokiksi. Jokaisesta pienluokasta löytyisi ryhmä-avustaja ja hyvin monesta erityisopettaja opettajan lisäksi. Jos puolestaan puhutaan inkluusiosta siten, että erityislapset, erityisen tuen lapset pidetään osana isoa luokkaa ilman jatkuvia joka tuntisia tukitoimia (ryhmä-avustaja/erityisopettaja), niin se on kaikkea muuta kuin yhdenvertaista tai lisää osallisuutta. Se lisää koulupudokkuutta. Samalla näin varmasti heikennetään erityslapsiperheiden sosioekonomista tilannetta ennestään jos koulunkäynti ei muutosten jälkeen onnistu ilman riittävää tukea. Tämähän tarkoittaa jo monelle erityislapsiperheille menetettyjä työtuloja - lyhennettyä työaikaa, pienempää palkkaa, mutta tämä muutos voi ajaa siihen, että työt joudutaan jättämään ja joudutaan jäämään omaishoidontuen varaan. Näin sosioekonominen kuilu näiden perheiden välillä kasvaa. Lapsilta viedään samalla mahdollisuus opiskeluun ja lopulta ammattiin valmistumiseen.
... jatkan kommentissa
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... jatkuu...
Tälläkin hetkellä on jo huutava pula riittävästä tuesta. Lapset oireilevat luokissa monesti sen vuoksi, kun he eivät saa riittävää tukea. Sitä tukea, mitä he tarvitsevat jatkuvasti ei vain muutaman kerran viikossa. Muutakin tukea kuin oppimiseen liittyen. Koulussa psykologit ja kuraattorit keskittyvät siihen, että lapsi käy koulua - ei siihen, että miten lasta tuetaan koulussa, jotta hän voisi paremmin ja siten jaksaisi käydä koulua.
Toiseksi ongelmalliseksi näen inkluusioon liittyvän päätöksenteon. Näistä asioista pitäisi olla päättämässä henkilöt, joilla itsellään on kokemusta omista erityisentuen lapsista joko erityisluokanopettajan roolissa tai hänellä itsellään on erityislapsi. Muuten ei selkeästi ymmärretä, mistä on kyse. Keskitytään lähinnä siihen, että miten nämä eritysen tuen oppilaat häiritsevät muita oppilaita luokassa - niinpä - se on syrjivää suhtautumista. Ei haluta ymmärtää tai ei ymmärretä, että jos lapsi ei saa riittävää tukea koulussa, niin lapsi oirelee myös siellä ja lopuksi ei jaksa enää tulla kouluun. Ratkaisuna kun voisi olla pienluokka, avustaja ja erityisopettajan läsnäolo päivittäin. Ei näiden lasten vammoja ja sairauksia voi pyyhkiä rätillä pois. Ei heitä saa muutettua sellaisiksi kuin yhteiskunta toivoo. Heitä voidaan auttaa ja tukea koulutiellä löytämään se oma potentiaali ja menestyä elämässään niillä resusseilla ja taidoilla, mitä heillä on käytössä. Moni jatkaa opiskelua pienluokan jälkeen vaikka ammatikoulussa - moni syrjäytyy yhteiskunnasta ja jää eläkkeelle tavallisen luokan jälkeen, koska ei saanut ikinä riittäviä tukitoimia. Tällöin syrjäytyminen alkaa jo koulussa poissaoloina.