Liikkeiden vähyys
liikkeethän tietysti luonnollisestikin vähentyvät jossain vaiheessa raskautta kun vauva on isompi,mutta mistä tietää milloin pitää olla huolissaan? Viikon verran vauva on liikkunut selkeästi päivä päivältä vähemmän,ajattelin että aloitan tänään laskemaan liikkeitä sen 1 tunti/10 liikettä, menikö se niin että pitää laskea vielä toinen tunti jos ekassa ei tuu, ja mitä sitten jos vauva ei kerta kaikkiaan liiku noin paljoa? Aikaisemmin pikkunen ollut hyvinkin aktiivinen liikkuja,aamuisin aina herätessä potkinut pitkät ajat ja päivän mittaan säännöllisesti,nyt liikkeitä ei tunnu kun satunnaisesti muutaman kerran päivässä. Viikkoja nyt kasassa 28.
T:Isa ja masukki
Kommentit (5)
Eli mulle sanottiin neuvolasta näin:
Tunnin sisällä pitäisi tuntua kymmenen liikettä. Parhaiten ne tuntuvat kun äiti makaa vas kyljellä. Jos esim. jo 10 min. sisällä on tuntunut 10 liikettä, koko tuntia ei tarvitse laskea, vaan voi lopettaa siihen. Vauvalla on vilkkaiden vaiheiden välissä 20-40 min. huilitauko, jolloin se nukkuu. Jos liikkeitä ei tunnu, laskentaa kannattaa jatkaa toisen tunnin ajan. Jos silloinkin on hiljaista kannattaa käydä näytillä neuvolassa, äippäpolilla tms oman paikkakunnan mukaan. N. viikoilla 33-36 liikeitä voi alkaa seuraileen tarkemmin. Tottakai ennemminkin jos liikkeitä on todella vähän.
Toiv. kaikkien vauvat liikkuu ahkerasti! =)
Mulle ainakin sanottiin neuvolassa, että kannattaa ottaa sinne yhteyttä, jos liikkeet kovasti vähenevät. Sitten voivat tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Omalle mielenrauhalle se olisi varmasti parasta. Tosin sanoivat myös, että liikkeitä kannattaa todenteolla alkaa laskea vasta n. 30. raskausviikolla, jolloin ne varmasti tuntuvat kunnolla. Olen itse vasta 24. viikolla, ja tuntuu, että viikossa on aina pari-kolme tosi aktiivista päivää, ja sitten taas hiljaisempaa välillä.
Toivottavasti vaavillasi on kaikki kunnossa!
ajattelinkin että menen aamulla käymään avovastaanotolla neuvolassa,mittauttamaan ainakin verenpaineen ja valkuaisen,kun on kolmas raskaus missä myrkytyksen oireita esiintynyt. Liikkeitä mietin tässä,niin kyllä vauva aina välillä liikkuu,mutta ne tuntuu enemmän sellasilta ilmakuplilta ne liikkeet,kun taas viikko sitten sai seurata mahan päältä kun vauva liikkui ja en sitä kymmentä liikettä saa millään laskennoissa.. jotenkin ei vaan haluis mennä turhaan valittamaan neuvolaan,mutta parempi kai se on mennä turhaan kun mennä liian myöhään.
Jopa ensin lasillinen makeaa mehua, ja mene sitten kyljellesi makaamaan. Muutaman minuutin kuluttua juomisesta vauva yleensä havahtuu. Voit myös herätellä vauvaa painelemalla mahaa ja juttelemalla. Ja laske sitten liikkeet. Kannattaa ilman muuta ottaa yhteys neuvolaan, jos tuntuu, että vauva ei liiku entiseen malliin. Kyllä mielestäni noilla viikoilla (kolmas raskaus itsellä menossa) potkut tuntuvat oikein kunnolla, ei ole enää mitään hipaisuja. Mutta koetapa tuota mehua ja herättelyä.
Caius ja ilona rv 22+0
Mulle ei ole neuvolassa eikä muuallakaan puhuttu siitä. Eli miten niitä lasketaan ts. kuinka usein liikkeiden sitten pitäisi tuntua? Ja koska tuo lasekminen pitäisi aloittaa? Ihmetyttää, ettei mulel ole puhuttu mitään asiasta, joskus vaan kysytty että tuntuuko liikkeitä.
Mulla vauva on jotenkin " aamu-uninen" , saattaa olla ettei liikkeitä tunnu ollenkaan aamulla/aamupäivällä, ja sitten illalla on kauhea mellastus vatsasa.
Nella rv28