Avioero saako lasten, siis nuorten edessä olla romuna?

Kyllä, tunteiden näyttäminen on normaalia.

Saa kertoa, että olet surullinen ja sulla on vaikeaa. Mutta kerrothan myös sen, että selviätte ja olet kuitenkin yhä se aikuinen johon lapset saavat tukea

T. se, joka 10-vuotiaana otti velvollisuudekseen lohduttaa äitiään avioeron syövereissä ja keroa, että me selvitään

Minäkin olen sitä mieltä, että tunteet saa näyttää. Eksää ei vain saa haukkua.

Vierailija kirjoitti:

Saa kertoa, että olet surullinen ja sulla on vaikeaa. Mutta kerrothan myös sen, että selviätte ja olet kuitenkin yhä se aikuinen johon lapset saavat tukea

T. se, joka 10-vuotiaana otti velvollisuudekseen lohduttaa äitiään avioeron syövereissä ja keroa, että me selvitään

Just näin. Saa näyttää ja sanoa, että tuntuu pahalta, mutta pitää kuitenkin olla se aikuinen, kantaa vastuu ja luoda myös lapsille turvaa. Ja vaikka kuinka hankalalta tuntuisi, olla haukkumatta toista vanhempaa. Likapyykit pestään aikuisten kesken. 

En tietenkään hauku exää. Ja sanotan juurikin niin että nyt on tosi vaikeaa mutta kyllä tästä selvitään.

Tähän liittyy niin paljon kestämättömiä ajatuksia, että hajoan.

Mutta, varmasti lapsetkin uskaltavat näyttää tunteensa, kun näkevät niitä vanhemmalta. Tajuavat että se on normaalia.

Ap

Kyllähän lapset varmasti näkee, että olet surullinen eli turha sitä on yrittää peitelläkään vaan asiasta voi ihan avoimesti keskustella. Keskustelisin asiasta jo siksikin, että voi olla lapselle/nuorelle pelottavaa nähdä aikuinen niin romuna ja he voivat kokea velvollisuutenaan ottaa harteilleen aikuisen huolia ja/tai tehtäviä jotka ovat tuossa tilanteessa liikaa vanhempien eroa sureville lapsille. Eli korostaisin lapsille keskustelussa nimenomaan sitä, että äiti on surullinen erosta mutta äiti/isä pitää silti teistä huolen ja lapsen pitää silti kertoa omista huolistaan ja murheistaa ja omasta surustaan.

Olen nähnyt tilanteita joissa lapsi suojelee vanhempaansa eli kun tietää vanhemman olevan surullinen niin lapsi ei kerro omasta surustaan tai huolistaan tai vaikka koulussa tai kaverin kanssa sattuneista jutuista surulliselle vanhemmalle koska ei halua kuormittaa tätä enempää mutta samalla lapsen tunteet jää käsittelemättä ja hän patoaa ne sisälleen. Tämä vuoksi olisi tarkka siitä, että vanhemman surun vuoksi lapset eivät sulkeudu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän lapset varmasti näkee, että olet surullinen eli turha sitä on yrittää peitelläkään vaan asiasta voi ihan avoimesti keskustella. Keskustelisin asiasta jo siksikin, että voi olla lapselle/nuorelle pelottavaa nähdä aikuinen niin romuna ja he voivat kokea velvollisuutenaan ottaa harteilleen aikuisen huolia ja/tai tehtäviä jotka ovat tuossa tilanteessa liikaa vanhempien eroa sureville lapsille. Eli korostaisin lapsille keskustelussa nimenomaan sitä, että äiti on surullinen erosta mutta äiti/isä pitää silti teistä huolen ja lapsen pitää silti kertoa omista huolistaan ja murheistaa ja omasta surustaan.

Olen nähnyt tilanteita joissa lapsi suojelee vanhempaansa eli kun tietää vanhemman olevan surullinen niin lapsi ei kerro omasta surustaan tai huolistaan tai vaikka koulussa tai kaverin kanssa sattuneista jutuista surulliselle vanhemmalle koska ei halua kuormittaa tätä enempää mutta samalla lapsen tunteet jää käsittelemättä ja hän patoaa ne sisälleen. Tämä vuoksi olisi tarkka siitä, että vanhemman surun vuoksi lapset eivät sulkeudu.

Hienosti kiteytetty  . Vaikka itse olin jo melkein kyllästynyt siihen, että vanhempani sanoivat useita kertoja, että ero ei johdu meistä, olen kuullut monelta, että tuo olisi ollut tärkeää kuulla ja moni lapsi kantoi erosta syyllisyystaakkaa

Ja ap. jos saatavillasi on esim. eroseminaareja, suosittelen lämpimästi.