Onko teillä joidenkin ihmisten kanssa tunne, että sanotte koko ajan jotain väärää?
Minä tunnen pari ihmistä, joiden kanssa jutellessa olen oppinut olemaan koko ajan varpaillani. Juttujani tulkitaan ihan päin mäntyä ja niin että muka koko ajan kritisoisin toista. Yksi tällainen ihminen on mieheni veli. Kun saatiin tietää että heille tulee vauva, tietysti onnittelin jne ja sitten heitin huumorilla jotain yövalvomisista - veli tulkitsi sen niin että epäilen hänen kykyjään isänä. Sama kun totesin että olet näköjään vaihtanut autoa, vastauksesta päätellen hän ilmeisesti ajatteli että pidän häntä köyhänä (vaihtoi mersusta fordiin). Esimerkkejä on lukemattomia. En uskalla sanoa hänen seurassaan oikein enää mitään kun tiedän että aina sieltä tulee se kasvojen kivettyminen jossain vaiheessa. Ja en siis varmasti ole ilkeä! Yritän ihan vaan kevyesti jutustella kun tavallaan ollaan samaa sukua. Huoh on vaikeaa.
Kommentit (15)
Oma siskoni. Vaikka puhuttaisiin ihan yleisistä aiheista, tv-ohjelmista, uutisista tms. onnistuu aina kääntämään asian niin, että olen loukannut häntä jotenkin. Ja seurauksena pahimmillaan silmitön raivari. Munan kuorilla kävelyksihän tuo menee, niin ihan hirveästi ei jaksa olla tekemisissä. Epäilen persoonallisuushäiriötä, siskolla on isoja ongelmia muissakin ihmissuhteissa.
Miniöitten. Kaikki mikä suustani tulee on väärää. Tai ainakin käsitetään väärin
. Sitten olen niin jännittynyt että puhun ihsn hölmöjä ja liikaa.
Kannattaa olla zombi niin ei loukkaa ketään tai kohta varmaan sekin loukkaa joitakin. Näkymättömyyttä olen jo harkinnut, että uskonnoissakin näyttäisi toimivan harmonia, jos kukaan ei koskaan näe.
Mieheni sisko. Ja tuntuu välillä että kaikki mitä teen on joko turhaa tai väärin tehty.
Juu. Näillä ihmisillä on surkea itsetunto, jota kaikki asiat ja sanat murentaa. Rasittavaa seuraa. Itselleen pitää osata nauraa ja kehittää.
Näitä on töissäkin. En puhu heidän kanssaan mitään.
Hän on ehdollistanut sinut tahallaan tuohon munankuorilla kävelyyn. Joko et ole huomaavinaan tai otat etäisyyttä. Kuluttavia ihmisiä jotka ohjailevat muiden käytöstä sanattomalla tai sanallisella uhkailulla joko suoraan tai passiivisagressiivisesti.
Salivastaava on tehnyt selväksi että kaikki on minussa väärin, väärin sanottu ja väärin eletty...sen vaan tuntee.
Esi; jos innostus jostakin mitä kertoo ja sanon vaikka wow! Hän saattaa seurassakin töräyttää suureen ääneen että ei se ole mikään wow! Jne.
Vierailija kirjoitti:
Oma siskoni. Vaikka puhuttaisiin ihan yleisistä aiheista, tv-ohjelmista, uutisista tms. onnistuu aina kääntämään asian niin, että olen loukannut häntä jotenkin. Ja seurauksena pahimmillaan silmitön raivari. Munan kuorilla kävelyksihän tuo menee, niin ihan hirveästi ei jaksa olla tekemisissä. Epäilen persoonallisuushäiriötä, siskolla on isoja ongelmia muissakin ihmissuhteissa.
Narsistien kanssa tulee kyllä tuo tunne. Ehkä noin 3-4 niistä noin sadasta ihmisestä joiden kanssa tapaan olla vuorovaikutuksessa.
Voi omia itse-epäilyksiään heijastaa siihen, jonka kanssa uskaltaisi tapella.
Äitini mies. Vertaa minua aina omaan "täydelliseen" tyttäreensä.
Jotkut tekemällä tekee näitä, vieraiden ihmistenkin kanssa. Kun ei meinaa keksiä, miten pääsisi räyhäämään, niin seinästä reväistään ja ollaan niin loukkaantuneen näköisiä että näyttäisi aidolta.
Noihin loukkaantumisiin kannattaa suhtautua niin kuin olettaisitte ne huumoriksi. Hei, hyvä läppä! Kukaan tasapainoinen aikuinen ei nimittäin loukkaannu noin pöljistä syistä.
Ap, oletko miettinyt onko tavassasi sanoa sitten kuitenkin jotain loukkaavaa? Minä nimittäin tunnen ihmisen joka kokee, ettei mulle uskalla sanoa mitään. Hän on hyvin itsekeskeinen ihminen eikä oikein ymmärrä asioita muiden näkökulmasta. On esim. useamman kerran päivitellyt suureen ääneen miksi teen asian x tavalla y, kun eihän kukaan tee niin. Sitten kun sanon, että teen kuten haluan ja koska asia ei häneen vaikuta, voisi pitää mölyt mahassaan, sanoo, ettei mulle uskalla sanoa mitään. Kerran meillä yllätyskylässä ollessaan mm. möläytti, että miksi meillä on tällaista ruokaa, hänhän ei pidä juustosta ja tämä on tällaista juustoruokaa. Ruokana oli tyttäreni lempiruokaa, tytär istui pöydässä kuulemassa päivittelyn enkä ollut tiennyt, että hän olisi tulossa syömään. Ja taas ei kuulemma uskalla sanoa mitään, kun loukkaannuin tyttären puolesta. Lapsi itse totesi myöhemmin, että oli ikävää kun hänen lempiruokaa mollattiin.
No, hän on ainoa ihminen, joka on ikinä sanonut kokevansa näin. Kenenkään muun kanssa mulla ei ole vastaavaa ongelmaa. Muiden kanssa kommunikointi sujuu mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko miettinyt onko tavassasi sanoa sitten kuitenkin jotain loukkaavaa? Minä nimittäin tunnen ihmisen joka kokee, ettei mulle uskalla sanoa mitään. Hän on hyvin itsekeskeinen ihminen eikä oikein ymmärrä asioita muiden näkökulmasta. On esim. useamman kerran päivitellyt suureen ääneen miksi teen asian x tavalla y, kun eihän kukaan tee niin. Sitten kun sanon, että teen kuten haluan ja koska asia ei häneen vaikuta, voisi pitää mölyt mahassaan, sanoo, ettei mulle uskalla sanoa mitään. Kerran meillä yllätyskylässä ollessaan mm. möläytti, että miksi meillä on tällaista ruokaa, hänhän ei pidä juustosta ja tämä on tällaista juustoruokaa. Ruokana oli tyttäreni lempiruokaa, tytär istui pöydässä kuulemassa päivittelyn enkä ollut tiennyt, että hän olisi tulossa syömään. Ja taas ei kuulemma uskalla sanoa mitään, kun loukkaannuin tyttären puolesta. Lapsi itse totesi myöhemmin, että oli ikävää kun hänen lempiruokaa mollattiin.
No, hän on ainoa ihminen, joka on ikinä sanonut kokevansa näin. Kenenkään muun kanssa mulla ei ole vastaavaa ongelmaa. Muiden kanssa kommunikointi sujuu mukavasti.
Useimmiten en edes loukkaannu, mutta saatan todeta, että mieti vähän mitä sanot. Tämän hän tulkitsee loukkaantumiseksi.
Epäluuloinen pershärö tai muuten vaan taipumus tulkita kaikki ilkeän filtterin läpi.