Vanhemmat, miksi te ette käske kirkuvia lapsianne olemaan hiljaa?
Ihan oikeasti ottaa hermoon lasten tauoton kiljuminen kerrostaloissa, ulkona jne.
Siis miksi ette komenna lapsianne?
Kommentit (61)
Ei muuten päätä, tai niin ei saisi olla. Se on aikuinen joka päättää ja lapsi tottelee. Piste.
Tämän kiljujasukupolven omat vanhemmat olivat itse se ensimmäinen kiljuva sukupolvi ja siksi heidän mielestään tuollainen vajaamielinen kiljuminen on jotenkin normaalia tunteiden ilmaisua. 90-luvulla syntyneissä alkoi esiintyä jo tuollaista kiljumista ilman mitään tolkkua kun näille hellantelttutille ei saanut pitää mitään kuria etteivät vanhempansa olisi joutuneet kuseen. Nyt nämä itse pitävät sitä jonain esimerkillisenä kasvatuksena että kakarat saavat tehdä mitä päähän pälkähtää.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten päätä, tai niin ei saisi olla. Se on aikuinen joka päättää ja lapsi tottelee. Piste.
Tämä siis sille kommentojalle joka oli sitä mieltä että lapsi saa päättää jos tottelee kun aikuinen käskee tai pyytää.
No ei meidän lapset huuda. Aina ne on osanneet käyttäytyä. Kotona toki joskus on pelleilyä, mutta se kuulunee lapsuuteen. Ei kuitenkaan mitään päätöntä menoa. Ja omakotitalo, ei siis häiritse mummeleita. Kovempi mekkala oli mielestäni omassa lapsuudessa 80-luvulla, kun kerrostalon pihoilla oli isot lapsilaumat. Nykyään ketään ei näy missään.
Luuletko että ne vanhemmat lukee sun aloituksen ja ovat että: juu, oot ihan oikeassa. Mepä tästälähtien huolehditaan lapsistamme kun emme ennen niin ole tajunneet tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että suomalaisia kyykutetään, jos jo lapsena täytyy AINA olla kiltisti. Aikuisena kauan ei saa koskaan suuttua tai osoittaa mieltä. Ei saa olla mitään tunteita, ne on kielletty. Lammaskansa. Nyt tiedän mistä se lähtee. Ja väkivalta vaikuttaa muuten äo:än enemmän kuin ravinnon puute
Tunteitako ei voi ilmaista muuten kuin kiljumalla? En usko että tässä on nyt puhe tunteiden ilmaisusta, vaan kiljumisesta kiljumisen vuoksi, siksi että se on kivaa. Mutta kun se ei ole muista kivaa kuunneltava, joten pitäisi opettaa ottamaan muitakin ihmisiä huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti käskevätkin mutta ei ne lapset sillä tavalla kulumista lopeta. En ainakaan minä lopettanut etkä varmaan sinäkään?
Minua ainakin kasvatettiin tottelemaan ja kunnioittamaan aikuisia. Ja tottakai kunnioitus kaikkia kohtaan, ja ottamaan muita huomioon.
T. Eri,
N synt. 1970.Siihen aikaan sai vielä tehdä muutakin kuin sanoittaa jos lapsi ei totellut. Ei ollut lasun pelkoa.
Kyllä nykyäänkin saa lapselle sanoa, että nyt pitää olla hiljaa.
Lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan. Tunneilmaisun rajoittaminen heikentää lapsen tunnetaitoja.
Tunteiden ilmaisu ei tarkoita sitä että kiljutaan kuin vajaamieliset. Tunteiden ilmaisu on sitä että lasta ei toruta siitä jos hän itkee vaikka jonkun vähäpätöisenkin asian vuoksi. Tunteiden ilmaisu ei ole sitä että kiljutaan suoraa huutoa ilman mitään syytä. Vai mitä tunnetta siinä kiljumisessa kiljumisen vuoksi mielestäsi muka ilmaistaan?
On isoja tunteita ja pieniä tunteita. Niitä ilmaistaan eri tavoin, ja usein "suurella tunteella".

Normaalia tunteiden ilmaisua on vaikkapa itkeminen, nauraminen, kiroilu ja vanhemmille uhmailu. Ei aivoton kiljuminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän pikku-LassiSannaa saa komentaa! LassiSanna, pidä puoles, älä anna noiden kateellisten luusereiden käydä sulle, sä oot parempi kuin ne.
LassiSanna loukkaantuu jos sitä komentaa.
Näinpä ja 5 vuoden päästä hän ahdistuu, kun ope käskee tekemään asiat X ja Y. 20 vuoden päästä hän järkyttyy, kun pomo käskee tekemään jotakin työtä eikä oikein kiinnosta.
25 vuoden päästä hän on mt-potilas, koska elämä on niin rankkaa, kun kukaan hyvä ei tule puolisoksi eikä kukaan ota töihin, asunto on kaaos ja kaikki vaan määräilee eikä rahaa tule jostakin tilille noin vaan, kumä tahon! Kyynel.
Joskus näytettiin tv:ssä, kun päiväkodissa oli lapsille kuulosuojaimet käytössä. Desipelit paukkuu. Tähänkö on tultu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti käskevätkin mutta ei ne lapset sillä tavalla kulumista lopeta. En ainakaan minä lopettanut etkä varmaan sinäkään?
Kyllä minä ainakin lopetin. Enkä yleensäkään edes aloittanut kiljumaan. Usein sanottiin, että Lasten kuuluu näkyä, ei kuulua.
R. 70-l lapsi
Meidän ikäpolvi sitten olikin aika legendaarisia teininä.
Millaisia? En tällaista legendaa tunne.
Tupakkaa, viinaa, rajatonta örveltämistä. Suuri vapaus. "Mummonpotkijat" aivan oma karsea lukunsa.
Minkä ikäisiä lapsia tässä meinataan?
Meidän vajaa 2v taapero kiljuu usein. Ei osaa vielä puhua ja turhautuessaan kommunikoi kiljumalla.
Opastetaan kyllä, että ei saa huutaa, ihmisiä sattuu korviin ja kotona laitetaan huoneeseen jäähylle, jos kiljuminen jatkuu.
Mitä muuta voi tehdä? Niin ei mitään.
Isompien lasten huutamista en kyllä ymmärrä yhtään. Siinä on kyse joko autismin kirjosta tai huonosta kasvatuksesta.
Ensimmäiseksi mainittuun löytyy sympatiaa, jälkimmäiseen ei yhtään.
Tuli vaan mieleen että onko tämä kirkuminen tunteidenilmaisua kun ei osata muuten kommunikoida koska ollaan pienestä asti kasvettu kännykkä kasvoilla? Eli onko jäänyt kehittymättä jokin osa mitä tarvitaan kun jutellaan kaverin kanssa.
Tämä kirkumisilmiö on myös jyväskylässä. Ollaan naapureiden kanssa ihmetelty. Ihan siis yläkouluikäiset huutaa kuin eläimet. Eikä mitään kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan. Ns normaalialueilla missä vanhemmat ovat läsnä ja ei ole ma mu ja niin osataan keskustella, ei huudeta.
Lempeällä äänensävyllä lasta ei oikaista, kun on tottelematon, tai käyttäytyy ei hyväksyttävällä tavalla. Kasvattajan äänensävy tulisi madaltua ja ääntä pitäisi jonkin verran kohottaa. Lapsi havannoi silloin paremmin mitä aikuinen tarkoittaa. Sama pätee esim koiranpentuihin.
Tämä ei tarkoita huutamista.
Lempeällä äänensävyllä on sitten hyvä puhua kun kaikki on hyvin.
T. Ammattikasvattaja
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Lapsiperheitä ei kerrostaloon asumaan. Suomeen sellainen laki että lapsiperheet jossa lapset alle 15 vuotiaita asuvat maalla omakotitaloissa. Ei asiaa kerrostaloon asumaan.
Voi tsiisus, ei lisää jotain omituista kommunismia tähän maahan. Enkä edes halua kuvitella mitä seurauksia tuolla on. Varmaan kiva omistaa asunto tuon lakimuutoksen jälkeen.
Miksi te valittajat ette muuta pois kerrostalosta? Aivan käsittämätöntä valittaa jostakin tällaisesta. Eikö kukaan mieti näitä asioita ennen kuin muuttaa kerrostaloon? Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Oletko tyhmä?
Taidat olla kun et tajua, että monet asuvat kerrostalossa pakon edessä. Ei ongelma ole niissä, joita häiritsee kakaroiden jatkuva huutaminen vaan vanhemmissa, jotka eivät viitsi kasvattaa lapsiaan.
Eli MIKSI sinäkin teit lapsia jos et jaksa niitä komentaa ja opettaa ottamaan muutkin huomioon? Jos asut ihmisten ilmoilla, et voi ajatella vain itseäsi. Onko tämä ihan vieras asia sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsia tässä meinataan?
Meidän vajaa 2v taapero kiljuu usein. Ei osaa vielä puhua ja turhautuessaan kommunikoi kiljumalla.
Opastetaan kyllä, että ei saa huutaa, ihmisiä sattuu korviin ja kotona laitetaan huoneeseen jäähylle, jos kiljuminen jatkuu.
Mitä muuta voi tehdä? Niin ei mitään.
Isompien lasten huutamista en kyllä ymmärrä yhtään. Siinä on kyse joko autismin kirjosta tai huonosta kasvatuksesta.
Ensimmäiseksi mainittuun löytyy sympatiaa, jälkimmäiseen ei yhtään.
No juuri sellaisia perus päiväkoti-ikäisiä ja alakoulun ensimmäisellä puoliskolla olevia ainakin itse meinaan. Tietenkin vauvat ja "taaperot" kiljuvat kun eivät vielä ole saaneet opetusta siihen ettei kiljuminen ole mistään kotoisin. Normaalin kasvatuksen saanut lapsi sitten oppiikin käytöstavat eikä huuda ilman syytäkuin pässi jolta leikataan päätä.
Todella jäi mieleen viime kesänä eräs pariskunta kaupassa. Lihavia vötkäleitä kumpikin, mukana n 4-vuotias pullukka tyttö, joka kiljui ja karjui koko ajan jotain. Vanhemmat eivät korvaansa lotkauttaneet, eivät puhuneet tytölle mitään. Keskustelivat keskenään siitä, mitä ostetaan. Teki pahaa ja säälitti pikkutyttö. Ihmetytti miksi vanhemmat eivät voineet kuunnella tytön huutamista ja kysyä mitä hän huutaa ja tehneet asialle mitään. Koko kauppa häiriintyi siitä kiljumisesta.
Kaupoissakaan ei kielletä vaan lapsen annetaan mölytä. Miksi vanhemmat eivät ohjaa ja opeta lapsia, sääliksi käy nämä perheet. . Kyllä siellä näkee myös kivoja lapsia, joilla on hommat hanskassa eli vanhemmat ovat nähneet vaivaa ja opettaneet ottamaan muutkin huomioon.
Lihavat vanhemmat-> nepsyjä tulee näille eniten.
Ainoastaan kaltaisesi vajaamielisen mielestä kiljuminen on joku tunteenilmaisu.