Voi hemmetti...

Ollaan tehty tässä muuttoa parisen viikkoa. Pinna rupee oleen aika tiukoilla sekä mulla, että miehellä, ymmärrettävästi. Perjantaina tuli sitten mun äiti ja miehen äiti " auttamaan" muutossa. No, mun äiti on paljon tehnykin, mutta anoppi vaan huokailee ja valittaa. Kysyin siltä, kun se tarjoutu tulemaan, että jaksaako se, kun sillä on ollu selän kanssa ongelmia, kertoi jaksavansa ja tulevansa mielellään.



Eilen illalla mulla meni sitten sitten kuppi nurin ihan totaalisesti. Olin miettiny etukäteen vähän aikataulua, että mitä minäkin päivänä tehdään ja eilen sitten jäätiin tosi pahasti suunnitellusta. Räjähdin sitten joskus kymmenen aikaan illalla miehelle ja karjuttiin siinä ja mies päätti lähteä jäähylle, ulos vähän kävelemään. (Se " karkaa" riidasta ja vaikeista asioista, kun ei ole oppinut muutakaan keinoa selvitä, koti on ollut aika tunneköyhä) Siitä sitten anoppi riemastu ja huusi minulle miten kaikki mun miehen vaikeudet johtuu minusta ja jos miehelle jotain sattuu, minä olen syyllinen. Myönnän, minäkin hieman avauduin anopille.... No, mies tuli jonkin ajan kuluttua, tehtiin sovinto ja ruvettiin nukkumaan. Kaikki ok sen suhteen.



Mutta se anoppi... En ole puhunut sille mitään tänään. Tulin tänne vanhalle asunnolle siivoamaan (ja roikkumaan netissä...) etten nyt enää aiheuttas vaikeuksia. Mä loukkaannuin kyllä aika paljon, ollaan miehen kanssa koettu yhtä ja toista hankaluutta elämässä, enkä niitä tähän asti ole omaksi syykseni osannut laittaa. Vai onko miehen isän kuolema mun vika? Tai keskenmeno? Tai se, että mies on ruvennut (ennen kuin me tutustuttiin) kaverinsa lainan takaajaksi, sitä on makseltu tässä pois ensin ulosottoon ja nykyään velkajärjestelynä ja raha on koko ajan tiukalla?



Mutta pitääkö mun pyytää siltä anteeks? Eihän mun pidä? Mä en haluais millään.