Lue keskustelun säännöt.
Vieraantuminen vanhasta kaveriporukasta, onko teille käynyt näin?
08.09.2022 |
Meillä on viiden kaverin porukka, joka on pitänyt yhtä yläasteajoista lähtien. Kaikki asuvat eri paikkakunnilla, mutta ollaan pyritty säännöllisesti nyt edelleen nelikymppisinä tapaamaan edes kerran vuoteen. Nytkin tavattiin heinäkuussa ja vietettiin ilta yhdessä yhden kaverin mökillä. Meillä on myös whatsapp-ryhmä sekä tietty muutenkin somessa ym. viestitellään toisillemme.
Mutta nyt huomasin lopullisesti, että vaikka meillä nyt onkin ihan ok hauskaa keskenämme, niin ei mulla ole mitään halua alkaa kertomaan näille ihmisille todellisia kuulumisiani, en tiedä kiinnostaisivatko ne edes heitä. Porukassa tuntuu vallitsevan joku outo kilpailukulttuuri, kenen lapsi menestyy parhaiten ja päteminen ihme asioilla, mitä en aiemmin pannut merkille. Onko keski-ikä ja vaihdevuodet tehneet musta jotenkin entistä herkemmän vaistoamaan ryhmädynamiikassa asioita, jotka eivät ennen häirinneet vai mitä tämä on?
Lisäksi tuntuu, että vaikka kaikki olemme kasvaneet näiden vuosien aikana, tuossa porukassa jokaiselle on määritelty ja sementtiin valettu oma roolinsa. Jos joku oli yläaste- ja lukioikäisenä tietynlainen, hänelle edelleen on varattu tämä rooli. Esimerkkinä: yksi kavereista on tosissaan viime vuodet treenannut ja juossut esim. monta maratonia, mutta koska hän ei teininä harrastanut liikuntaa, tätä ei tunnuta noteeraavan mitenkään. Eräs toinen taas urheili nuorena, mutta on viimeiset parikymmentä vuotta ollut juurikaan harrastamatta, mutta edelleen hän on se the urheilusankari, jonka urheilullisuutta nostetaan esiin. Tämä ärsyttää, koska kaikki muutumme ja kasvamme koko ajan, mutta tuossa jengissä on vaan jotenkin päätetty, että ihminen pysyy samana.
Ihan hauskaa meillä on yhdessä, ei siinä mitään ja mietinkin, odotanko liikoja ja toisaalta myös sitä, antaako tuo yhdessäolo enää juuri mitään. Toisaalta eipä nuo satunnaiset tapaamiskerrat minua nyt niin kuormitakaan, vaikka tuntuukin että työkaverini tuntevat nykyisen minäni huomattavasti paremmin kuin vanhat ystäväni.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Kommentit (13)
Kuulostaa lähinnä perusnaismaisen lapselliselta viisikolta. Siksi varmaan hyvä sinunkin irtautua tuosta ja käydä vuosi vuorilla mietiskelemässä että miten tuommoiseen jamaan on edes päätynyt.
Sinänsä lienee ihan normaalia että ystäväpiiri muokkautuu tai jopa vaihtuu kokonaan elämän varrella. Noin muuten ulkopuolisten on vaikea sanoa juuta taikka jaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No odotat kyllä liikoja. Tuollaistahan se usein on, kavereiden kanssa. Jos ei sellaisia vähän kevyempiä ihmissuhteita kaipaa, niin ei niitä ole pakko harrastaa toki ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa lähinnä perusnaismaisen lapselliselta viisikolta. Siksi varmaan hyvä sinunkin irtautua tuosta ja käydä vuosi vuorilla mietiskelemässä että miten tuommoiseen jamaan on edes päätynyt.
Sinänsä lienee ihan normaalia että ystäväpiiri muokkautuu tai jopa vaihtuu kokonaan elämän varrella. Noin muuten ulkopuolisten on vaikea sanoa juuta taikka jaata.
Pitääkö sitä koko aikaa leikkiä aikuista?
Ei mulla ole enää mitään vanhoja kaveriporukoita. Olen pitänut aina luonnollisena, että kaveripiiri muuttuu, kun sitä muuttaa, elämäntilanne vaihtuu tms. Syvimmät pari ystävää pysyy, mutta juuri tuontyyppiset kaveruudet saa tulla ja mennä.
Sinäkin ap näytät tässä miettivän, että haluatko enää tuollaista kaveriporukkaa, ja jos niin haluat, sull aon täysi oikeus olla haluamatta sitä ja jättäytyä pois. Jos et saa siitä enemmän kuin "annat".
Miehenä sivusta että teillä naisilla on aina nämä vaikeita, kun mietitte liikaa. Ryhmädynamiikat yms. Eipä juuri miehet tuommoisia mieti kun kaverien kanssa ollaan. Eikä tarvi olla paljon yhteistäkään, kunhan jostain aiheesta läppää riittää heitettäväksi vaikka tuopin ääressä niin se on jees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehenä sivusta että teillä naisilla on aina nämä vaikeita, kun mietitte liikaa. Ryhmädynamiikat yms. Eipä juuri miehet tuommoisia mieti kun kaverien kanssa ollaan. Eikä tarvi olla paljon yhteistäkään, kunhan jostain aiheesta läppää riittää heitettäväksi vaikka tuopin ääressä niin se on jees.
Juodaan sitä kaljaa eikä miettitä onko tämä nyt riittävän aikuista käytöstä ja kiinnostanko minä nyt oikeasti muita. Huomaa hyvin, että bile-Sannaa tarvitaan.
Miksi sinä et sitten osoita arvostusta sen maratoonarin urheilusuorituksia kohtaan? Miksi palvot edelleen sen nuorena urheilleen "urheilullisuutta"?
Kyllä te ilmeisesti taannutte sinne yläastetasolle, kun kokoonnutte yhteen. Vähän niin kuin luokkakokouksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset muuttuvat eli sinä olet ilmeisesti muuttunut ja kaipaat ehkä jotain muuta? Se on täysin ok. Voit myös ottaa kaveriporukan tapaamiset kevyenä hengailuna ja etsiä syvemmät ystävyyssuhteet muualta. Jos sinua ei enää huvita tavata tuota porukkaa niin sinun ei tarvitse tehdä sitä. On ok elää sellaista elämää kuin itse haluaa sellaisten ihmisten kanssa joiden seurasta nauttii.
Nuoruuden Gay porukan kokoontuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen myös surullisena huomannut, että suhde vanhoihin ystäviin on muuttunut pinnalliseksi, kummalliseksi. Olen itse muuttunut ja kasvanut henkisesti itsenäisemmäksi ja vahvemmaksi, he taas junnaavat ihan samanlaisissa, teinimäisissä ja kehittymättömissä, negatiivisissa ajatuskuvioissaan. Odottavat vain passiivisina, ikäänkuin "jonkun muun" pitäisi tulla ja pelastaa heidät siitä suosta, johon ovat itse itsensä ajaneet. Syyttävät elämänkohtalostaan kaikkia ja kaikkea muuta kuin itseään ja omaa asioille tekemättömyyttään, samojen vahingollisten kuvioiden ja myrkyllisten ihmissuhteiden toistamista.
Itselle taas tulisi huono omatunto, jos en kuuntelisi heitä ja/tai jättäisin heidät elämästäni ulos, kun heillä ei ole enää juuri ketään muutakaan.
Oman jaksamisen kannalta se taitaa pian olla ainoa vaihtoehto. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törmäsin tähän ketjuun kun googlasin aiheeseen liittyen. Kyllä, olen vieraantunut. Juuri vietettiin viikonloppu yhdessä ja oli erittäin kummallinen kokemus. Olemme lähes viisikymppisiä ja voi jeesus sitä pätemistä, jo aikuisten lasten suoritusten vertailua, kymmeniä vuosia vanhoista asioista kuittailua ja "sähän oot aina ollut tommonen", vaikka ei oikeasti tunneta kunnolla enää toisiamme. Aivan kuin tosiaan ihminen ei voisi muuttua ollenkaan. Että joo, porukasta vetäytymisen paikka selkeesti ainakin itselläni.
Odotat liikoja. Ystäviä voi tavata ihan kevyenä hömppänä, eikä kaiken tarvitse olla niin syvällistä. Lapsuudenkavereiden tapaaminen on kiva kevyt irtiotto siitä arjesta.