Miten voit antaa pettämisen anteeksi?
En voisi koskaan ikinä antaa pettämistä anteeksi ja koettu on pettäminen kymmenen vuotta sitten, enkä voinut antaa anteeksi. Olisi kiva ymmärtää sellaisia ihmisiä jotka voi antaa pettämisen anteeksi, en ole koskaan sitä ymmärtänyt. Kuitenkni sen verran kunnioitan itseäni, etten suostu kynnysmatoksi.
Kommentit (11)
Just yksi päivä luin, kuinka joku asiantuntija, terapeutti tai psykologi, mikä nyt olikaan, sanoi, että toisen kanssa intiimisti oleminen on pettämisen pahin muoto, joka haavoittaa kaikkein eniten.
Onhan se järkyttävä kokemus, vie jalat alta ja tuntuu ettei saa henkeä. Kokemusta on.
Minä kostin. Ja sen jälkeen katsoin kuinka se pettäjä kärsi. Siihen loppui. Ei kovin järkevää, mutta sen se vaati, että pystyin saamaan rauhan itseni kanssa. Ei tuntunut enää kynnysmatolta olo.
Meillä Ranskassa sivusuhteet on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kyse ei ole pettämisestä kun kumpikaan ei ole edes sitoutunut yksiavioisuuteen.
Ei voi eikä tarvitse antaa anteeksi. Ymmärrän jos jotkut pysyvät silti yhdessä ns. tilanteen pakosta, mutta pettämistä ei tule unohtaa tai anteeksi antaa.
Eipä ole anteeksi pyytänyt, eikä tarvitse minun antaa anteeksi. Älysi erota ennenkuin sain pettämisestä tietää.
Minua on niinmontakertaa vikitelty poly-amoria suhteeseen, että- ei voi sanoa mitääään.....
Ja rakkaus on eriasia on kuin tarpeiden tyydyttäminen, mutta mikä tarve monikossa....
Mitä jankkaat, sinä provoilija.
Kun et voi antaa anteeksi, lähde lätkimään.
Tai pistä mies lätkimään.
Samaa asia toistelet ja kyselet trolleillasi täällä usein.
Minä olen jatkanut suhteessa, tavallaan antanut anteeksi. Pidin sitten myös itse vähän hauskaa siellä ja täällä. Ei suhde varsinaisesti paremmaksi muuttunut, muttei kyllä huonommaksikaan.
En kyllä pystyisi antamaan anteeksi. Ei se itsessään että harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa olisi mikään iso juttu jos se olisi etukäteen yhdessä sovittu, että näin saa tehdä, mutta luottamuksen pettäminen tapahtui se millä tavalla tahansa on sellainen mitä en voi antaa anteeksi. Kun luottamus on kerran mennyt niin sitä ei enää saa koskaan takaisin, oli kyse sitten parisuhteesta tai kaverisuhteesta.
Riippuu ihan ihmisestä. Itse en oikein ymmärrä, että joillekin se pippeli-pimppiin-rutiini on niin älyttömän merkityksellinen asia, ettei sitä voi tehdä ikinä kuin yhden ihmisen kanssa. Itse olen "pettänyt" ihan huvin vuoksi, ja tiedän miehenikin joskus pitäneen omaa huviaan (ihan avoimia ollaan oltu näistä tapauksista). Ei se ole muuttanut rakkautta tai sitoutumista toiseen mitenkään. Seksielämää korkeintaan vähän virkistää.
Mutta kukin tyylillään tietysti. Onhan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät päästäisi puolisoaan yksin edes harrastuksiin, ulkomaanmatkoista puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jankkaat, sinä provoilija.
Kun et voi antaa anteeksi, lähde lätkimään.
Tai pistä mies lätkimään.Samaa asia toistelet ja kyselet trolleillasi täällä usein.
Uskot siis että vain yksi ihminen on joutunut pettämisen uhriksi?
En myöskään ymmärrä. Enkä ymmärrä sitä, kun moni sanoo, että pettämisen myötä suhde muuttunut "paremmaksi" jota en kertakaikkiaan voi uskoa. Ei suhde ole sama enää ikinä pettämisen jälkeen, vaan se on liattu. Se on vain itselle ja muille vakuuttelua, kun sanotaan, että suhde muuttuu paremmaksi.